Johdanto

Olen kir­joit­ta­mas­sa kir­jaa SATA-komitean työstä. Ajat­telin kokeil­la toisen­laista työ­ta­paa: julkaisen luon­nos­tek­ste­jä blogilla toivoen niihin kom­ment­te­ja. Kom­men­tit käytän kor­vauk­set­ta hyväk­seni; parhaat kom­men­toi­jat ehkä saa­vat kus­tan­ta­jal­ta kir­jan muis­tok­si jos se joskus julka­istaan. Tässä johdantolukua.

Puhe­lin soi repun taskus­sa, kun puuskutin toukoku­un 24 päivänä 2007 kuumas­sa auringonpais­teessa polkupyöräl­lä ylös Karpaat­tien rin­net­tä Puolan ja Slo­va­kian rajal­la. Nousu oli ensim­mäi­nen vuoris­to­taipaleeni matkalla Helsingistä Niz­za­an. Hakeuduin var­joon puun alle ja vas­tasin. Puhe­liny­hteys oli surkea ja liiken­teen melu hait­tasi kuu­lu­vu­ut­ta. Sosi­aali- ja ter­veysmin­is­teri Liisa Hyssälän val­tiosi­h­teeri Tert­tu Savolainen kysyi suos­tu­mus­tani sosi­aal­i­tur­van kokon­aisu­ud­is­tus­ta valmis­tel­e­van SATA-komitean jäsenek­si ja sen ”tärkeim­män jaos­ton”, perus­tur­va­jaos­ton puheen­jo­hta­jak­si. En ollut ehdo­tuk­ses­ta järin ilah­tunut, kos­ka jätet­tyäni pari kuukaut­ta aiem­min eduskun­nan olin suun­nitel­lut aivan toisen­laista elämää. Mut­ta ei tuol­lais­es­ta voi kieltäy­tyäkään. Sanoin siis kyl­lä ja jatkoin kohti solan huippua. 

SATA-komiteaa san­ot­ti­in komitean alku­taipaleel­la Van­hasen kakkoshal­li­tuk­sen tärkeim­mäk­si han­kkeek­si, ja hyvin kun­ni­an­hi­moinen se olikin. Min­is­teri Hyssälä luon­nehti asi­aa jos­sain vai­heessa niin, että mei­dän tulee suun­nitel­la uusi jär­jestelmä puh­taal­ta pöy­dältä, eikä kiveäkään tarvitse jät­tää van­has­ta kiv­en päälle. Perus­teel­liseen uud­is­tuk­seen olikin tarpei­ta, sil­lä aikanaan hyvin toimin­ut sosi­aal­i­tur­va­jär­jestelmämme on alka­nut rapau­tua sisäisesti.

Komitean tehtäväk­si annon ensim­mäi­nen koh­ta kos­ki perus­tur­van riit­tävyyt­tä. Perus­tur­van tasoa ei ole nos­tet­tu 1990-luvun alun jäl­keen. Se on jäänyt noin 30 pros­ent­tia jäl­keen yleis­es­tä ansio­ta­sos­ta. On myös käynyt niin, että kaupungeis­sa toimeen­tu­lo­tu­ki takaa melkein aina parem­man tulota­son kuin työ­markki­natu­ki asum­istuel­la terästet­tynä. Eri­tyi­nen huomio piti kiin­nit­tää pien­impi­in eläkkeisi­in, minkä komitea ratkaisikin taku­ueläk­keen avulla.

Paran­taa piti myös perus­tur­van selkeyt­tä, sekä mah­dol­lisu­ut­ta yhdis­tää palkkat­u­lo­ja ja tulon­si­ir­to­ja nyky­istä parem­min. Molem­mat tavoit­teet oli­vat tärkeitä. Sosi­aal­i­tur­va­jär­jestelmämme on äärim­mäisen seka­va. Vaikeaselkoisu­us on ongel­ma, vaik­ka joku komitea työn tuoksin­nas­sa sanoikin, ettei ole tärkeätä, että asi­akkaat ymmärtävät lain­säädän­nön kiemu­rat, kun­han Kelan virkail­i­jat osaa­vat laskea heille oikeat avus­tuk­set. Vaikeaselkoisu­us saa mon­et epäilemään työkeikkaa sil­loinkin, kun sen vas­taan­ot­ta­mi­nen olisi tosi­asi­as­sa kan­nat­tavaa. Kun ei tiedä, miten lop­ul­ta käy, on tur­val­lis­in­ta pitäy­tyä saavutet­tuun oloti­laan. Työn ja sosi­aal­i­tur­van yhdis­tämi­nen sujuu Suomes­sa kankeasti. Sen takia olemme kovin huono­ja työl­listämään osatyökyky­isiä. Kun vai­h­toe­htona on joko kokon­aan pal­ka­lla toimeen tulem­i­nen tai kokon­aan tulon­si­ir­to­jen varas­sa elämisen, tulok­se­na on jäämi­nen tyystin pois työelämästä. Se on epäin­himil­listä ja se tulee kalliiksi.

Selkeyt­tä piti saa­da myös Kelan mak­samien hoito­tukien, omaishoidon tuen ja koti­talousvähen­nyk­sen muo­dosta­maan sekavaan vyy­h­teen. Samaan sekamel­skaan vaikut­ta­vat vielä vero­tuk­sen inva­lidi­vähen­nyk­set ja kun­tien anta­mat palvelusetelit.

Ansio­tur­vaa, eri­tyis­es­ti työt­tömyys­tur­vaa piti kehit­tää niin, että se tukee akti­ivi­vai­h­toe­hto­ja ja työurien piden­tämistä. Kan­nus­tavu­ut­ta tuli paran­taa tarkastele­mal­la sosi­aal­i­tur­van, vero­tuk­sen, asi­akas­mak­su­jen ja työstä saata­van palkan yhteis­vaiku­tus­ta. Ongel­mana on, että sosi­aal­i­tur­vamme on säästet­ty niin tarve­hark­in­taisek­si, että pienistä työkeikoista saata­va tulo val­uu jok­seenkin kokon­aan hukkaan, kos­ka tulon­si­ir­rot pienenevät niin nopeasti tulo­jen noustes­sa. Tyyp­il­listä on, että sadas­ta eurosta jää käteen 20 – 25 euroa.

Usein kuitenkin efek­ti­ivistä mar­gin­aaliv­eroakin suurem­pi ongel­ma on, että lyhyt työkeik­ka voi tuot­taa katkok­sen sosi­aal­i­tur­van mak­satuk­seen, mikä saa työt­tömät kai­h­ta­maan lyhy­taikaisia työ­tar­jouk­sia. Tähänkin komitean piti kek­siä parannuksia.

Viimeisenä mut­ta ei vähäisim­pänä tavoit­teena oli tur­va­ta sosi­aal­i­tur­van rahoituk­sen kestävyys. Tämä tavoite nousi suureen arvoon laman iskiessä Suomeen ja vau­ri­oit­taes­sa suuresti hyv­in­voin­ti­val­tion rahoi­tus­po­h­jaa. Tilanne oli han­kala jo ennen lamaa, sil­lä väestön eläkeläis­ten määrän nopea kasvu merk­it­si, että mak­sajia oli yhä vähem­män mut­ta tulon­si­ir­to­jen varas­sa eläviä yhä enem­män. Yhtälöä han­kaloit­ti se, että rak­en­teelli­nen työt­tömyys oli nousi 1990-luvun laman aikana ja on sen jäljiltä jäänyt korkeaksi.

Hyv­in­voin­ti­val­tion hin­taa nos­taa sosi­aal­i­tur­van ja yhteiskun­nal­lis­ten palvelu­jen käytön muut­tumi­nen yhä luon­nol­lisem­mak­si. Toimeen­tu­lo­tukea haetaan, kun siihen on oikeus, eikä vas­ta viimeisessä hädässä. Van­hempi lap­si voidaan pan­na päivähoitoon, vaik­ka äiti on nuorem­man kanssa kotona. Erim­ielisyyt­tä on siitä, onko tämä oikein vai väärin, mut­ta siitä ei voi olla erim­ielisyyt­tä, että se lisää julk­isia menoja.

Pohjo­is­maisen, palvelui­hin nojaa­van hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan rahoi­tus­ta han­kaloit­taa myös Bau­molin taudik­si kut­sut­tu ongel­ma. Bau­molin mukaan työn tuot­tavu­us nousee yksi­tyisel­lä sek­to­ril­la, eri­tyis­es­ti hel­posti automa­ti­soitavas­sa teol­lisu­udessa paljon nopeam­min kuin julk­i­sis­sa palveluis­sa, kos­ka esimerkik­si opet­ta­ja ei voi opet­taa nopeam­min. Tämä merk­it­see, että julk­isten palvelu­jen tuotan­tokus­tan­nuk­set muut­tuvat koko ajan kalli­im­mik­si suh­teessa yleiseen hintatasoon.

Rahoituk­sen kannal­ta olen­naista on pitää huol­ta työl­lisyy­destä ja jopa nos­taa sitä. Suomes­sa työl­lisyysaste jämähti 1990-luvun laman jäl­keen vähän alle 70 pros­ent­ti­in kuin se muis­sa Pohjo­is­mais­sa on pitkälti yli seit­semänkym­men­tä pros­ent­tia. Tämän takia ruot­salaisil­la on varaa paljon parem­paan sosi­aal­i­tur­vaan ja julk­isi­in palvelui­hin kuin suo­ma­laisil­la. Suomes­sa on veron­mak­sajia vähän ja tulon­si­ir­to­jen varas­sa eläviä paljon ver­rat­tuna mui­hin Pohjo­is­mai­hin. Työl­lisyys siis pitäisi saa­da nousu­un ja maa­han pitäisi saa­da houkutel­luk­si veroa mak­samaan töi­hin tule­via maahanmuuttajia.

Minä suh­tauduin Komitean työhön hyvin innos­tuneesti. Tätä olen kaivan­nut pitkään. Olen tul­lut sosi­aalipoli­ti­ikan piirin talousti­eteil­i­jän koulu­tuk­sel­la. Talousti­eteil­i­jän silmin hyv­in­voin­tiy­hteiskun­tamme rak­en­teis­sa on paljon paran­tamista. Hyl­ly­metre­it­täin on kir­joitet­tu siitä, kuin­ka tärkeätä on suun­nitel­la vero­tus niin, että se ohjaa käyt­täy­tymistä oikein. Sosi­aal­i­tur­van puolel­la melkein kaik­ki näyt­tää ole­van väärin ja kehit­tyneen eri­tyis­es­ti edel­lisen laman säästö­jen aikaan huonom­paan suun­taan. Vielä 1980-luvul­la hyv­in­voin­tiy­hteiskun­tamme oli hyvä ja hal­pa; takasi hyvän tur­val­lisu­u­den ja kohtu­ulliset tulo­erot ilman kohtu­ut­toman korkeaa vero­tus­ta samal­la, kun työt­tömyys pysyi mata­lana. Se oli tehokas kompromissi.

Nyt tilanne on aivan toinen. Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­tamme tar­joa­ma tur­va on jäämässä jäl­keen muista Euroopan maista. Jär­jestelmä tuot­taa kohtu­ut­toman korkean rak­en­teel­lisen työt­tömyy­den. Tulo­erot kas­va­vat ja suh­teelli­nen köy­hyys yleistyy. Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­tamme ei ole enää tehokas. Sik­si se on huono ja kallis – tai ainakin kehit­tymässä huonom­mak­si ja kalliimmaksi.

Olin kokenut sosialidemokraatit – joille kuu­luu suuri kun­nia aikanaan hyvän jär­jestelmän rak­en­tamis­es­ta – suurek­si jar­ruk­si sen uud­is­tamises­sa. Ovat niin tykästyneitä omi­in aikaansaan­nok­si­in­sa, etteivät kykene niitä uud­is­ta­maan. Sik­si panin paljon toivoa tähän hal­li­tus­po­h­jaan ja eri­tyis­es­ti kokoomuk­seen, kos­ka mon­en kokoomus­laisen kanssa olin käynyt hedelmäl­lisiä keskustelu­ja nyky­menon ongelmista. Olimme tavoit­teista eri mieltä, mut­ta keinoista samaa mieltä ja nyt piti hioa niitä keinoja.

Lähdin tekemään vuo­sisadan uudistusta.

Näis­sä toiveis­sa jouduin pet­tymään ja pahasti. Komitea sai paljon aikaan, mut­ta ei juuri lainkaan niitä asioi­ta, joi­ta olisin halun­nut tehdä. Olin näköjään syyt­tänyt demare­i­ta aivan aiheet­ta. Hei­dän kon­ser­vatismin­sa ei olekaan omaperäistä vaan kumpuaa palka­nsaa­ja­jär­jestöistä. Vielä pet­tyneem­pi olin kokoomuk­seen, joka jät­ti tyystin käyt­tämät­tä mah­dol­lisu­udet uud­is­taa hyv­in­voin­tiy­hteiskun­taa kohti parem­paa kom­pro­mis­sia taloudel­lisen tehokku­u­den ja sosi­aalisen oikeu­den­mukaisu­u­den välillä.