Miten käy Oulun?

Oulu on ollut kum­ma­jainen Suomen alue­poli­ti­ikas­sa. Kaupun­ki on läh­es napa­pi­ir­il­lä, mut­ta silti men­estynyt tavat­toman hyvin. Suurista kaupunkiseuduista Oulun suh­teelli­nen väestönkasvu on ollut suurinta.

Oulun ihme johtuu paljolti Kekkos­es­ta, joka keskit­ti kaiken Pohjois-Suomen hyvän Oulu­un sen sijaan, että olisi antanut edes muru­sia koti­maakun­nalleen Kain­u­ulle. Panos­tus on kan­nat­tanut. Ero Itä-Suomeen, jos­sa alue­poli­ti­ikan namu­ja on sirotel­tu ympäri­in­sä tas­a­puolisem­min, on merkittävä.

On paikallisel­la päätök­sen­te­ol­lakin ollut osuuten­sa asi­aan. Varsinkin aiem­min Oulun seudun yhteistyö oli esimerkil­listä – yhteistyö sekä kun­tien kesken, että kun­tasek­torin, yri­ty­selämän ja yliopis­ton kesken.

Nyt olen kuitenkin havait­sev­inani merkke­jä Oulun ihmeen hiipumis­es­ta. Kun­tien yksi­tu­umaisu­us on kään­tynyt kil­pailuk­si, jos­ta mak­se­taan hajanaise­na ja tehot­tomana yhdyskun­tarak­en­teena. Nokia-vetoisia työ­paikko­ja suljetaan.

Pahin­ta on kuitenkin, että yliopis­to on menet­tänyt suo­sio­taan. Aloi­tu­s­paikat saadaan yhä täy­teen, mut­ta ne täytetään huonom­min oppi­lain kuin aiem­min. Parikym­men­tä vuot­ta sit­ten Oulun yliopis­to oli dynaami­nen, kos­ka siel­lä ei ollut van­ho­ja prof­fia. Oulu­un men­ti­in han­kki­maan kan­nus­timia luo0van uran huip­pu­vai­heessa. Kun kan­nus­timia oli tarpeek­si saatu ja ura kään­tynyt vähem­män luo­vaan vai­heeseen, haet­ti­in virkaa Helsingistä tai Turus­ta. Nyt Oulus­sakin alkaa olla kokenei­ta – siis uraansa lopet­tele­via – tiedemiehiä. Yliopis­to ei ole enää niin dynaami­nen kuin se oli.

Peru­ut­ta­mat­tom­inta on kuitenkin se, ettei Oulu enää voi har­joit­taa sel­l­aista lah­jakku­us­re­servien ryöstöä, jota se har­joit­ti 1980-luvul­la, kun se imuroi lah­jakku­udet koko Pohjois-Suomes­ta. Tämä rekry­toin­tipo­h­ja on yksinker­tais­es­ti ehtynyt. Se voi kään­tää Oulun ihmeen laskuksi.