Muuttoliike ja terveydenhuollon organisaatio

(Julka­istu kolumn­i­na Lääkärilehdessä)

Ter­vey­den­huolto­jär­jestelmämme jaet­ti­in alun perin logis­ti­sista syistä lähel­lä ole­vi­in yleis­lääkärin palvelui­hin ja matkan takana ole­vi­in sairaala- ja erikois­lääkäri­palvelui­hin. Taval­lisi­in tilanteisi­in riit­tivät yleis­lääkärin neu­vot. Kauem­mak­si kan­nat­ti lähteä vas­ta kun vai­va oli han­kalampi. Näin säästet­ti­in poti­laan matkakus­tan­nuk­sia, mut­ta suo­jelti­in myös erikois­sairaan­hoitoa poti­las­tul­val­ta. Kansan­ter­veyslakia valmis­teltaes­sa suo­ma­lais­ten enem­mistö asui maal­la ja hevosia oli enem­män kuin autoja.

 Nyt väestön enem­mistö asuu suuris­sa kaupungis­sa samal­la kun maaseudul­la asu­tus on yhä harvem­paa. Kaupungeis­sa ei ole syytä sijoit­taa peruster­vey­den­hoitoa fyy­sis­es­ti erilleen erikois­sairaan­hoi­dos­ta. Siitä vain tuli tapa, jota lain­säädän­nön kah­ti­a­jako vahvis­taa. Se, ettei ter­veyskeskuk­sis­sa juuri ole erikois­lääkäre­itä, johtaa jopa liial­liseen erikois­sairaan­hoidon käyt­töön. Yksi­ty­isil­lä ter­veysasemil­la erikois­lääkärit ja yleis­lääkärit toimi­vat saman katon alla. Rajaa erikois­sairaan­hoidon ja peruster­vey­den­hoidon välil­lä pitäisi siirtää niin, että erikois­lääkäre­itä toimisi ter­veyskeskuk­sis­sa, kos­ka lääketi­eteel­lisen tiedon lisään­tyessä yleis­lääkäriltä vaa­di­taan vähän liikaa. Mis­sä se vain on mah­dol­lista, ter­veyskeskuk­sen tulisi toimia samoissa tilois­sa erikois­sairaan­hoidon kanssa.

Monipuo­li­nen ter­veyskeskus tarvit­see ison väestöpo­h­jan, edes lain­säädän­nön nyt edel­lyt­tämä 20 000 asukas­ta ei oikein riitä. Tuo raja on kom­pro­mis­si, johon vaikut­ti maamme har­va asu­tus. Haja-asu­tusalueil­la joudu­taan val­it­se­maan, tin­gitäänkö ter­veyskeskuk­sen monipuolisu­ud­es­ta vai piden­netäänkö matko­ja. Lääkäriä har­vak­seltaan tarvit­se­van täysin toim­intakykyisen henkilön kannal­ta matkat eivät ole ongel­ma. Har­voin ter­veyskeskus on sen kauem­pana kuin Alko, mut­ta ei pitkä mat­ka Alkoon ole estänyt sen palvelu­jen käyt­töä. Ter­vey­den­huol­lon tarvit­si­joista kuitenkin mon­et ovat van­huk­sia tai henkilöitä, joiden on muuten han­kala matkus­taa palvelu­jen äärelle.

Yksi mah­dol­lisu­us olisi, että varsi­nainen ter­veyskeskus olisi iso ja monipuo­li­nen. Syr­jäkylis­sä lähipalveluina olisi ter­vey­den­hoita­jan vas­taan­ot­to; ken­ties samas­sa tilas­sa olisi myös sosi­aal­i­hoita­ja, kos­ka lähipalvelui­ta tarvit­sevil­la lääketi­eteel­lisen ongel­man yhtey­dessä on usein myös toim­intakykyyn ja toimeen­tu­loon liit­tyviä ongelmia, jot­ka eivät oikein ter­vey­den­huol­lolle kuu­lu. Ter­vey­den­hoita­ja vas­taisi myös lab­o­ra­to­riokokei­den näyt­teeno­to­s­ta. Näyt­tei­den kul­jet­ta­mi­nen lab­o­ra­to­ri­oon analysoitavak­si vaatii oman jär­jeste­lyn­sä, mut­ta jokaiselta paikkakunnal­ta on sään­nöl­listä liiken­net­tä keskuksiin. 

Kun ter­vey­den­hoita­jan osaami­nen tai val­tu­udet lop­puisi­vat, hän voisi ottaa videoy­htey­den lääkäri­in; ei vain yleis­lääkäri­in vaan myös erikois­lääkäri­in. Mah­dol­lisu­us erikois­lääkärin kon­sul­taa­tioon lähipalvelupis­teis­sä olisi paran­nus jopa ter­veyskeskus­vas­taan­ot­toon näh­den. Ker­ran viikos­sa lääkäri voisi myös pistäy­tyä paikanpäällä.

Erikois­lääkärin kon­sul­taa­tio kaapelin varas­sa on mah­dol­lista jo nyt, mut­ta sitä käytetään vähän, kos­ka erikois­sairaan­hoito on eri organ­isaa­tios­sa; tekni­ikan suo­ma mah­dol­lisu­us tyre­htyy mak­samisen ongelmi­in. Jos koko ter­vey­den­huolto olisi samas­sa organ­isaa­tios­sa, tele­maat­tisen kon­sul­taa­tion edel­ly­tyk­set parani­si­vat huomattavasti.

Kätevää olisi, jos ter­vey­den­hoita­jal­ta voisi noutaa myös lääk­keen­sä, mut­ta tämä vaatii apteekki­toim­intaa koske­van lain­säädän­nön muut­tamista tai luovu­ut­ta sen tulkin­nas­sa. Alko­ho­lilain puolel­la luovu­ut­ta on ollut: Alkon monop­o­lista huoli­mat­ta haja-asu­tusalueil­la alko­holi­juo­mansa saa noutaa paikallis­es­ta ruokakau­pas­ta. Tästä voisi ottaa oppia lääkehuollossa.