Minä ja espoolaisuus

“OS voisi kir­joit­ta yhden jutun jos­sa sum­maa kaiken sen vim­maisen vihan mitä hänel­lä on ham­paankolos­sa Espoo­ta ja Espoolaisia kohtaan. Sit­ten voisi sen keskustelun käy­dä lop­pu­un niin ehkä sit­ten ei joka jutus­sa tarvitse nälviä.”

Siis minäkö enpitäisi espoolai­sista! Ei suinkaan, mon­et parhaista ystävistäni ovat espoolaisia…

Oikea kysymys on, mikä min­ua har­mit­taa Espoos­sa kun­tana. Seu­raavas­sa lyhyt ver­sio asiasta.

Kaik­ki alkaa hul­lus­ta 70-luvus­ta. Sil­loin Espoo­ta raken­net­ti­in kovin gryn­deriv­e­tois­es­ti. Jokaisel­la merkit­tävä puolue oli liitossa jonkin raken­nus­li­ik­keen kanssa, eikä puoluet­ta ollut sen helpom­pi erot­taa raken­nus­li­ik­keestään kuin ETA:n poli­it­tista siipeä sen soti­laal­lis­es­ta siivestä. KOK=Polar, SDP=Haka, LIB=Arjatsalo. Kaavoitus ei perus­tunut mihinkään aloit­teel­lisu­ut­ta kahlit­se­vaan yleiskaavaan – ensim­mäisen yleiskaa­vansa tuo nopeasti kas­vanut kaupun­ki sai vas­ta täl­lä vuosikymmenel­lä – vaan raken­nu­soikeuk­sia jaet­ti­in taloudel­lisen tas­a­puolisu­u­den mukaises­ti sinne, mis­tä kukin puolue/rakennusliike oli maa­ta onnis­tunut edullis­es­ti han­kki­maan. Lop­putu­los oli katas­tro­faa­li­nen ja tästä juon­ta­vat juuren­sa mon­et nyky­i­sistä ongelmista.

Nuo ajat ovat takana, mut­ta espoolaiset ovat tehneet vält­tämät­tömyy­destä hyveen. Kun kaupungista ei saa­da toimin­nal­lis­es­ti järkevää, koko tavoite on hylät­ty. Jouni J Särk­i­järvi on tain­nut täl­lä blogilla kehua, ettei Espoon kaavoitus­ta tehdä liiken­teen ehdoin vaan liiken­teen on sovel­lut­ta­va asun­to­jen sijoit­tumiseen. Voiko osit­taisop­ti­moin­nin selkeäm­min määritel­lä! Näin kaavoite­taan Suurpel­to raideli­iken­teen ulot­tumat­tomi­in ja kaavoite­taan itsepäis­es­ti kah­den auton malli­in perus­tu­vaa His­tan aluet­ta jon­nekin kovin kauas ilman tietoakaan raideli­iken­teestä, vaik­ka maakun­takaavas­sa raideli­ikenne on asetet­tu His­tan ehdok­si. Samal­la pääradan var­rewn seisak­keet – esimerk­si Mank­ki – ovat täysin käyttämättöminä. 

Amerikkalaisen autokaupun­gin kaavoit­ta­mi­nen ei ole vain espoolais­ten ongel­ma, vaan se vaikeut­taa liiken­nekysymys­tä kaikkial­la pääkaupunkiseudulla.

Asun­topoli­ti­ikas­saan kaupun­ki on läht­enyt selvään ker­mankuor­in­taan kaavoit­taen usei­ta yksipuolis­es­ti vain rikkaille tarkoitet­tu­ja aluei­ta, kun Helsin­ki ja Van­taa ovat otta­neet tavoit­teek­seen estää seg­re­gaa­tio­ta. Helsin­gin tavoitet­ta asun­to­jen 75 neliön keskikoos­ta pide­tään liial­lise­na, mut­ta Espoon uus­tuotan­non keskikoko on 91 neliötä.

Sosi­aal­ista vas­tu­u­ta Espoo ei ole kovin hyvä kan­ta­maan. Aiem­min Espool­la oli tapana asut­taa sosi­aalis­es­ti ongel­maiset mak­susi­toumuk­sel­la helsinkiläisi­in matkus­ta­jakotei­hin, jol­loin heistä tulikin helsinkiläisiä. Tapa lop­pui joskus, mut­ta on lehti­ti­eto­jen mukaan alka­nut uud­estaan. Jotenkin on saatu aikaan tilanne, jos­sa sosi­aalis­es­ti kun­nan vas­tu­ul­la ole­vat ihmiset ovat kovin paljon use­am­min Helsin­gin kuin Espoon vastuulla.

Jotkut espoolaiset ovat sanoneet avoimesti, että joukkoli­iken­net­tä suo­si­va kaavoitus voisi tuo­da arve­lut­tavaa sosi­aal­ista aines­ta Espooseen. Tätä argu­ment­tia käytet­ti­in metrokeskustelus­sa yhtenään.

Tietoista ker­mankuor­in­taa kun­ta har­joit­taa myös elinkei­nop­o­li­ti­ikas­saan. Kaa­va luvataan kahdessa viikos­sa ja siltä lop­putu­los usein näyttääkin.

Palveluis­saan Espoo on pitkään siipeil­lyt Helsin­gin palvelu­jen varas­sa. Kun­ta on esimerkik­si alim­i­toit­tanut lukioverkkon­sa, ja lähet­tänyt nuoren­sa Helsin­gin lukioi­hin kieltäy­tyen mak­samas­ta siitä mitään. Nyt asia on ymmärtääk­seni sovit­tu, mut­ta aikamoi­sen raha­sum­man Espoo ehti Helsingiltä täl­lä toimin­nal­la kupata.

Espoo on kehit­tänyt aivan omintakeisen toim­intakult­tuurin­sa, jos­sa suosi­taan kaiken yksi­ty­istämistä, mikä on vain yksi­ty­is­tet­tävis­sä, vaik­ka se tulisi selvästi kalli­im­mak­si. Tämä on han­kaloit­tanut huo­mat­tavasti pääkaupunkiseudun kun­tien yhteistyötä, kos­ka juuri mis­tään ei saa­da sovi­tuk­si, elleivät muut muu­ta toim­intat­apo­jaan espoolaisik­si. Helsin­gin virkamiehet ovat aika kyp­siä kaiken päätök­sen­teon puurou­tu­miseen. Tässä ei ole mitään ihmeel­listä eikä siitä kan­na­ta syyt­tää espoolaisia, kos­ka Espoon tilanteessa mikä kun­ta tahansa olisi toimin­ut samal­la taval­la – vain tuo kovin ide­ologi­nen yksi­ty­istämisvim­ma on kun­nan aito päätös. Aivan sama tilanne on Turus­sa naa­purikun­tien kanssa – ja Oulus­sa ja Vaasas­sa. Jos peli on rumaa, vika on säännöissä.

Ei voi olla käymät­tä niin kuin Espoon kohdal­la on käynyt, kun kaupunkiseu­tu muo­dos­tuu use­asta kun­nas­ta. Reuna-alueil­la on suuri houku­tus sosi­aaliseen ker­mankuor­in­taa – tai oikeas­t­aan niil­lä on siihen suo­ranainen pakko, kos­ka eivät ne muuten selviäisi investoin­neis­taan, joi­ta nopea väestönkasvu edel­lyt­tää. Saman­lainen maan­omis­ta­jalähtöi­nen kaavoitus­vai­he, joka tuhosi Espoon kaupunki­rak­en­teen 1970-luvul­la, on meneil­lään mon­es­sa kehyskunnassa.

Ongel­mana ei siis ole Espoo ja espoolaisu­us, vaan Suomen huono kaupunkipoli­it­ti­nen lain­säädän­tö. Jokaiselle kaupunkiseudulle tarvit­taisi­in koko kaupunkiseu­tua koske­va metropoli­hallinto, joka ei vain päät­täisi isoista lin­joista, vaan myös rahoit­taisi sel­l­aiset sosi­aaliset kulut, joi­ta kun­nat nyt yrit­tävät työn­tää naapureilleen.

Val­tion vika siis.