Ilmastonpilaamiskuukauteni jatkuu vierailulla Kölnin ympäristöteknologian messuihin liittyen BMH Oy:n hallituksen jäsenyyteen. Ympäristöteknologia on jätteiden ja biomassan keräämistä, pilkkomista, tiivistämistä, kuljettamista ja lajittelua.
Kyse on kovin uudesta teknologian alasta. Niinpä jätteiden murskaus- ja lajittelutekniikkaan liittyviä laitteistoja valmistaa pelkästään Saksassa nelisenkymmentä yritystä; autonvalmistajia on paljon vähemmän, vaikka autoja tuotetaan paljon enemmän. Erilaiset pienet nyrkkipajat tuottavat omia innovaatioitaan, mikä sinänsä on hyvä, koska ei voi tietää, mikä osoittautuu hyväksi, mikä huonoksi. Joistakin kyllä tiedetään: jotkut messuilla näytteillä olleet laitteet olivat yksinkertaisesti huonoja. Ala on suuren selkeytymisen edessä niin, että yritysrakenne normalisoituu ja parhaat ratkaisut ajavat markkinoilta ulos huonot ratkaisut.
Kyse oli business to business ‑messuista. Eniten paikalla oli myyjiä. Jos joku oli ostamassa, hän oli todennäköisesti ostamassa jotain yritystä. Kaikki kyllä kiersivät osastoja innokkaasti; laillistettua tuotevakoilua, mutta erittäin hyödyllistä.
Paikalla oli runsaasti suomalaisia, jotka tietysti tunnistivat toisensa kielestä. Varsin yksimielinen kanta oli, että jätehuollossa Suomi on kyllä takapajula; siis omien jätteidensä käsittelijänä, yrityksemme tuottavat kyllä hyvää teknologiaa muualle maailmaan. . Miksi teknologiassa yleensä tienraivaajana kulkeva maa on jätehuollossa jälkijunassa? Pelkään pahoin, että olen osasyyllinen, koska olin aikanaan eduskunnassa yhtenä muiden mukana hyväksymässä lakia, jolla jätehuolto annettiin aina niin innovatiivisten kuntien monopoliksi.
Pienenä vihjeenä Helsingin kaupungille: messulippu toimi myös joukkoliikenteen näyttölippuna, kahden viikon ajan, vaikka messut olivat nelipäiväiset.
Siis mikä BMH? Kerron siitä seuraavassa viestissä.