Ainoa merkittävämpi asia oli Karhusaari, jonka yhteydessä annettiin laajempi selostus Östersundominen kaavoitustilanteesta. Itse Karhusaarta koskevat ehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti.
Sipoosta liitetyille alueille on tarkoitus asuttaa 35000 henkeä. Tavoite on aika kova, kun samalla tavoitteena on pien(kerros)talovaltainen kaupunki. Päästrategioita on kolme: yksi laajentaisi asutusta hankalasti Sipoonkorpeen päin, toinen taas uhkaisi rannan Natura-alueita. Kolmas säästäisi molemmat, mutta lopputuloksena olisi tylsä kerrostalovaltainen alue.
Meri laineili vapaasti Östersundomin edustalla ja Kappelin luona vielä vuosisadan alussa. Kartanon jokseenkin holtiton jätevesien lasku sikaloista ja navetoista rehevöitti lahdet niin pahasti, että ne ovat nyt umpeen kasvaneita ruovikkoisia alueita. Jos meillä olisi nyt kirkasvetinen lahti ja joku ilmoittaisi aikovansa saastuttaa ne löyhkääviksi ruovikoiksi, sitä pidettäisiin ympäristörikoksena. Nyt tuo ruovikko kuitenkin tarjoaa kodin joillekin harvinaisille lintulajeille, ja tilanne on suojeltu Naturalla.
Minusta lahti pitäisi ruopata entiseen tilaansa siltä osin kuin se on mahdollista Natura-aluetta tuhoamatta; Natura-alue on siinä vähän syrjemmässä, joten ei se ehkä ihan mahdotonta ole.
Natura-suojelun voi myös purkaa, jos hankkii jostain vastaavanlaisen alueen liitettäväksi Naturaan.
Alueelle on suunniteltu myös Town-House –tyyppistä rakentamista, mutta siitä ei ehkä tule mitään nykyisten esteettömyysmääräysten vuoksi. Voi sitä tehdä pienkerrostalon muutenkin.