Helsingin liikennesuunnitteluun tarvitaan suuri simulointimalli

Helsin­gin val­tu­us­tossa oli aikanaan kak­si helikopter­i­len­täjää, Klaus Bre­mer ja Lau­ri Törhö­nen. He oli­vat jok­seenkin kaikesta eri mieltä pait­si siitä, ettei Kehä I:n kaisto­ja kan­na­ta lisätä. Törhö­nen vei min­ut pari ker­taa kat­so­maan aamu­ru­uhkaa ilmas­ta käsin. Sieltä näki, että he oli­vat oike­as­sa: ruuhkat joh­tu­i­v­at risteyk­sistä ja siitä, ettei katu­verkko vetänyt niin, että liikenne olisi pääsyt kehätieltä pois. Maan pinnal­ta asia näyt­ti aivan toiselta ja maan pinnal­ta päätök­set tien lev­en­tämis­es­tä tehti­in. Kaupunkisu­un­nit­telu­vi­ras­tol­la ei ollut helikopteria.

Liiken­teen suun­nit­telu on hyvin vaikeaa, kos­ka asi­at ovat usein aivan eri­laisia kuin miltä ne näyt­tävät. Jos liiken­net­tä suju­voite­taan yhdessä kohdas­sa, se voi ruuhkau­tua toiseen paikkaan niin, että lop­putu­los on ruuhkaisem­pi. Toisaal­ta yksi oikeaan paikkaan laitet­tu kieroli­it­tymä voi paran­taa suju­vu­ut­ta aivan yllät­tävästi. Kallis investoin­ti kehä­tien uuteen kaistaan voi men­nä täysin hukkaan, kos­ka kap­a­siteet­tion­gel­ma onkin muual­la. Ja niin edelleen.

Nämä ovat niin mon­imutkaisia asioi­ta, etteivät ihmi­saiv­ot pysty niitä käsit­telemään. Tarvit­semme koko kaupunkia koske­van simu­loin­ti­mallin, jos­sa on siis kaupun­gin kart­ta ja tie piirus­tuk­set. Tähän kart­taan pan­naan sit­ten koko autokan­ta ajele­maan ja kat­so­taan mitä tapah­tuu.  Täl­lainen ohjel­ma voi mak­saa kym­meniä miljoo­nia, mut­ta suuria oli­si­vat myös sen hyödyt.

Täl­lainen simu­loin­ti­malli ei olisi ollut mah­dolli­nen 15 vuot­ta sit­ten, kos­ka parin­sadan tuhan­nen auton liikut­telu olisi vaat­in­ut koneelta liikaa vään­töä, mut­ta nyt se toimisi.

(Kir­joi­tus perus­tuu puheen­vuorooni, jon­ka pidin tänään Efekon tilaisu­udessa kuntatalolla)