Kaikki ovat nyt kovin kiinnostuneita lisäämään liityntäpysäköintiä, viimeksi Uudenmaanliitto. Kun Virtanen ajaa autonsa vaikkapa Leppävaaran liityntäpysäköintipaikoille ja ajaa keskustaan, Virtasen autoilu vähenee, mutta väheneekö keskustaan suuntautuva autoilu kokonaisuudessaan?
Helsingissä työpaikkaliikennettä säädellään säätelemällä pysäköintipaikkojen määrää. Joskus noin vuonna 1970 tehtiin päätös, että Helsingin niemelle mahtuu vain 33 000 pysäköintipaikkaa. Tarkoitus myös on, ettei keskustan tuntumassa olisi yhtään ilmaista pysäköintipaikkaa.
Politiikka on tehonnut. Niemelle suuntautuva autoliikenne ei ole juuri lisääntynyt viimeisten 40 vuoden aikana, vaikka Pekka Korpisen aikana politiikasta vähän lipsuttiinkin. Kun pysäköintipaikkojen määrä on minimitekijä, muut keinot ovat oikeastaan merkityksettömiä.
Mitä luulette tapahtuvan Virtasen pysäköintipaikalle, kun hän päättää jättää autonsa Leppävaaraan? Tuskin se tyhjäksi jää. Kun Virtanen ei aja keskustaan, hän tekee tilaa jollekin toiselle. Helsingin liikennekomitea oli parikymmentä vuotta sitten opintomatkalla ympäri Eurooppaa. Hampurilaiset isäntämme korostivat, ettei liityntäpysäköinnissä ole järkeä, ellei pysäköintipaikkoja vähennetä keskustassa samalla määrällä.
Liityntäpysäköintipaikat ovat erittäin kalliita, koska niiden on oltava lähellä asemaa. Lähellä asemaa maapohjan vaihtoehtoiskustannus on suuri. Siksi en ole kovin innokas investoimaan satoja miljoonia liityntäpysäköintiin.
Toki liityntäpysäköinnin voi järjestää edellisestikin. Dublinissa näin kerran valtavan liityntäpysäköintialueen, joka oli metroliljan päättärillä. Sen aseman luona ei ollut mitään, eivätkä nuo parkkipaikat siten syrjäyttäneet muuta toimintaa.
Muuten, laskekaapa huviksenne, paljon fillareita on asemien ympärillä ja miettikään, kuinka ison pysäköintikentän ne vaatisivat, jos jokainen fillari korvattaisiin autolla.