Helsingin ei ehkä pitäisi antaa aravatontteja muille

Joskus 1990-luvul­la olin Helsin­gin asun­to-ohjel­mas­sa junaile­mas­sa jonkin ver­ran aravalain­oitet­tavia tont­te­ja yleishyödyl­lisille raken­nut­ta­jille. Ajatuk­se­na oli, että myös työssä käyvät pien­i­t­u­loiset voisi­vat asun­to­ja saa­da. Omia vuokra-asun­to­jaan Helsin­ki jakoi tuol­loin tiukasti sosi­aal­isin perustein, eikä perushoita­ja ollut riit­tävän hädä­nalainen. Tulin hui­jatuk­si, ja häpeän sinisilmäisyyttäni.

Nuo val­takun­nal­liset yleishyödyl­liset yhtiöt otti­vat nimit­täin aivan sikavuokraa, kos­ka asun­not sai Helsingis­sä vuokratuk­si kalli­im­mal­lakin. Ne har­joit­ti­vat val­takun­nal­lista ”vuokri­en­tasaus­ta” ja käyt­tivät Helsin­gin ylivuokria alen­ta­maan vuokria muut­to­tap­pioalueil­la, joil­la oli vaikea per­iä asukkail­ta edes kus­tan­nuk­sia vas­taavia vuokria. Minus­ta noiden vuokrat­alo­jen pelas­t­a­mi­nen kuu­lui val­ti­olle, ei ainakaan helsinkiläiselle perushoitajalle.

Olen aina vähän epäil­lyt Helsin­gin kiin­teistöy­htiöi­den toimin­nal­lista tehokku­ut­ta; siis onko toim­inta riit­tävän ammat­ti­taitoista ja jous­tavaa, vai syn­tyykö jon­nekin ylimääräisiä kulu­ja. Kuitenkin Helsin­ki saa neliövuokran paljon alem­mak­si kuin kepu­lais­ten Nuorisosäätiö, vaik­ka säätiön kohtei­ta on tuet­tu val­tion ja RAY:n avokätisil­lä investoin­ti­avus­tuk­sil­la. Taloy­htiöt kuulem­ma mak­sa­vat säätiölle osinko­ja, eli ylivuokraa on siis otet­tu. Minä halu­an tietää tuos­ta rahas­ta enem­män ennen kuin hyväksyn yhdenkään ton­tin antamista säätiölle.

Ehkä keinot­telu Helsin­gin asun­top­u­lal­la on liian houkut­tel­e­vaa siihen, että kaupun­ki ylipään­sä antaa sosi­aaliseen asun­to­tuotan­toon tarkoitet­tu­ja tont­te­ja ulkop­uolis­ten rakennettavaksi.