kirjailijoiden tulojen turvaamiseen on olemassa paljon hyviä ja huonoja ratkaisuja. Yksikään hyvä ratkaisu ei sisällä avoimen kaupallisen jakamisen laillistamista, koska silloin kukaan ei maksa tekijöille mitään. On aivan eri asia, että voi salaisesta paikasta jakaa laittomia kopioita kuin että voi mainostaa tätä julkisesti lehdessä.
Huono, mutta todennäköinen ratkaisu on se, että toimitaan kuten taskuvarkaiden osalta muinaisessa Lontoossa. Taskuvarkauksia ei voitu mitenkään estää, mutta niiden määrää hillittiin hirttämällä säännöllisin välein joku taskuvaras varoitukseksi muille. Koska laiton lautaus tai ladattavaksi asentaminen on toisaalta naurettavan helppo jäljittää, käräytetään yksi satunnaisesti valittu ja tuhotaan hänen loppuelämänsä jättikorvauksin ja tehdään jokaisesta tapauksesta näyttävä uutinen. Tätähän näytetään Yhdysvalloissa jo sovellettavan.
Hyvä ratkaisu on se, että lataus tehdään lailliseksi kaikille niille, jotka maksavat jonkin kohtuullisen summan. Spotifyilla se näyttäisi olevan 10 euroa kuussa. Tämä riittäisi myös kaiken kirjallisuuden rahoittamiseen. Jos maksu on riittävän matala, moni maksaa sen mieluummin kuin ottaa riskin tästä negatiivisesta lottoarvonnasta. Tämä ei kuitenkaan toimi, jos ilmainen lataaminen laillistetaan.
Mitä useampi valitsee laillisen tien, sitä helpompi laittoman tien kulkijat on narauttaa.
Meillä on myös pakollinen televisiolupa kaikille, joilla on televisio. Samalla logiikalla voi tulla pakollinen latausmaksu kaikille, joilla on nettiyhteys. Se ei ole hyvä ratkaisu, mutta kuuluu mahdollisiin tulevaisuudenkuviin. Tämä tietysti mahdollistaa kaiken ilmaisen lataamisen. Mahdollisiin tulevaisuudenkuviin kuuluu myös, että latausmaksu on vapaaehtoinen ja viranomaiset keräävät rekisterin kaikista, jotka eivät ole sitä maksaneet ja valvovat vain näiden nettiliikennettä. Näin menetellään televisiolupien kohdalla. Televisioluvan tarkastajaa ei tule, jos maksu on maksettu.