Lääkepatenteista voisi luopua

Lääkkei­den paten­toin­ti tuot­taa enem­män hait­taa kuin hyö­tyä – tai san­o­taan, että se tuot­taa lääkkei­den markki­noin­ti­in hyvin haaskaa­van peli­te­o­reet­tisen tilanteen. Nykyti­lan ongelmia ovat:

 1)      Lääk­keet hin­noitel­laan pois kehi­tys­maid­en köy­hien markki­noil­ta. Int­ian ter­veysmin­is­teri sanoi min­ulle eräässä tilaisu­udessa, että jos kuusi patent­tia vapau­tu­isi, Int­ian ter­veysti­lanne paranisi olennaisesti. 

2)      Lääkey­htiöi­den tutkimus­toim­inta suun­tau­tuu nyt väärin. Kyse ei ole vain siitä, että lääkkeitä kehitetään rikkaiden maid­en elin­ta­so­sairauk­si­in ja jätetään malar­i­ankaltaiset tau­dit tutki­mat­ta. Väärin suun­taus­ta on sekin, että kun ensin kek­sitään, että sta­ti­init aut­ta­vat koles­teroli-ongelmi­in, jokainen yrit­tää kehit­tää oman sta­ti­inin­sa yrit­tämät­tä edes väit­tää, että se olisi jotenkin aiem­pia parem­pi: tarkoi­tus on vaan päästä mukaan kakun­jakoon. sepel­val­ti­mo­taudin ehkäisyyn. Näistä rin­nakkaissta­ti­ineista ei ole san­ot­tavaa hyötyä.

3)      Lääkkei­den kehi­tyk­sen rahoit­ta­vat tosi­asi­as­sa OECD-maid­en veron­mak­sa­jat, eivät tasan, vaan siinä suh­teessa, kuin­ka paljon niiden mais­sa kyseistä lääket­tä käytetään patentin voimas­saolon aikana. Tämä johtaa hyvien lääkkei­den selvään alikäyt­töön. Moni ihmi­nen sairas­taa turhaan.  Esimerkik­si ns. biol­o­gisia reumalääkkeitä, jot­ka aivan oikeasti aut­ta­vat reumaan, annetaan Suomes­sa noin tuhan­nelle poti­laalle, vaik­ka tarvet­ta olisi antaa itä kymmenelle tuhan­nelle. Jos lääk­keen käyt­tö kymmenek­er­tais­tet­taisi­in mut­ta hin­ta pudotet­taisi­in viides­osaan, lääkey­htiön voitot kas­vaisi­vat ja paljon enem­män olisi tyy­tyväisiä potilaita.

Lääkkei­den myyn­ti ei ole mitään markki­na­t­alout­ta, kos­ka yhteiskun­ta mak­saa hin­nan jok­seenkin kokon­aan kalli­iden lääkkei­den osalta. Olisi paljon parem­pi, jos OECD-maat vaik­ka ostaisi­vat paten­tit pois lääkey­htiöistä, jon­ka jäl­keen lääkkei­den hin­nat läheni­sivät valmis­tuskus­tan­nuk­sia; putoaisi­vat siis mur­to-osaan entis­es­tä. Tämä ei mak­saisi OECD-maille nyky­istä enem­pää, mut­ta ter­veyt­tä saataisi­in enemmän.

 Veron­mak­sa­jat voisi­vat ottaa suurem­man vas­tu­un lääkkei­den kehit­tämis­es­tä, jol­loin myös lääke­tutkimus suun­tau­tu­isi järkeväm­min.  Eräs kom­pro­mis­si olisi, että lääkkei­den tur­val­lisu­usko­keet oli­si­vat veron­mak­sajien vas­tu­ul­la. Tässä mallis­sa myön­net­täisi­in halpo­ja patent­te­ja; patent­ti, joka voisi kyl­lä olla voimas­sa 20 vuot­ta, mut­ta jos­sa olisi melko alhainen pakkolisen­soin­ti­mak­su, jol­loin patent­ti ei nos­taisi lääk­keen hin­taa kohtuuttomasti.