Lääkepatenteista voisi luopua

Lääkkeiden patentointi tuottaa enemmän haittaa kuin hyötyä – tai sanotaan, että se tuottaa lääkkeiden markkinointiin hyvin haaskaavan peliteoreettisen tilanteen. Nykytilan ongelmia ovat:

 1)      Lääkkeet hinnoitellaan pois kehitysmaiden köyhien markkinoilta. Intian terveysministeri sanoi minulle eräässä tilaisuudessa, että jos kuusi patenttia vapautuisi, Intian terveystilanne paranisi olennaisesti. 

2)      Lääkeyhtiöiden tutkimustoiminta suuntautuu nyt väärin. Kyse ei ole vain siitä, että lääkkeitä kehitetään rikkaiden maiden elintasosairauksiin ja jätetään malariankaltaiset taudit tutkimatta. Väärin suuntausta on sekin, että kun ensin keksitään, että statiinit auttavat kolesteroli-ongelmiin, jokainen yrittää kehittää oman statiininsa yrittämättä edes väittää, että se olisi jotenkin aiempia parempi: tarkoitus on vaan päästä mukaan kakunjakoon. sepelvaltimotaudin ehkäisyyn. Näistä rinnakkaisstatiineista ei ole sanottavaa hyötyä.

3)      Lääkkeiden kehityksen rahoittavat tosiasiassa OECD-maiden veronmaksajat, eivät tasan, vaan siinä suhteessa, kuinka paljon niiden maissa kyseistä lääkettä käytetään patentin voimassaolon aikana. Tämä johtaa hyvien lääkkeiden selvään alikäyttöön. Moni ihminen sairastaa turhaan.  Esimerkiksi ns. biologisia reumalääkkeitä, jotka aivan oikeasti auttavat reumaan, annetaan Suomessa noin tuhannelle potilaalle, vaikka tarvetta olisi antaa itä kymmenelle tuhannelle. Jos lääkkeen käyttö kymmenekertaistettaisiin mutta hinta pudotettaisiin viidesosaan, lääkeyhtiön voitot kasvaisivat ja paljon enemmän olisi tyytyväisiä potilaita.

Lääkkeiden myynti ei ole mitään markkinataloutta, koska yhteiskunta maksaa hinnan jokseenkin kokonaan kalliiden lääkkeiden osalta. Olisi paljon parempi, jos OECD-maat vaikka ostaisivat patentit pois lääkeyhtiöistä, jonka jälkeen lääkkeiden hinnat lähenisivät valmistuskustannuksia; putoaisivat siis murto-osaan entisestä. Tämä ei maksaisi OECD-maille nykyistä enempää, mutta terveyttä saataisiin enemmän.

 Veronmaksajat voisivat ottaa suuremman vastuun lääkkeiden kehittämisestä, jolloin myös lääketutkimus suuntautuisi järkevämmin.  Eräs kompromissi olisi, että lääkkeiden turvallisuuskokeet olisivat veronmaksajien vastuulla. Tässä mallissa myönnettäisiin halpoja patentteja; patentti, joka voisi kyllä olla voimassa 20 vuotta, mutta jossa olisi melko alhainen pakkolisensointimaksu, jolloin patentti ei nostaisi lääkkeen hintaa kohtuuttomasti.

46 vastausta artikkeliin “Lääkepatenteista voisi luopua”

  1. Hyvä kirjoitus.

    Irkkikeskustelussa huomautettiin, että pakkolisenssit olisivat johdannaislääkkeiden kannalta hankalia. Lääke joka käyttää hyväkseen lääkkeitä A-E saa niskaansa viisinkertaisen lisenssimaksun lääkkeeseen A verrattuna.

    Tätä voisi koettaa välttää määrittelemällä pakkolisenssiin jonkun ylärajan sille, miten iso osa kustannuksista saa muodostua lisenssimaksuista. Jos tämä osuus uhkaisi kasvaa liiaksi, kaventaisivat lisäjohdannaiset muiden oikeudenomistajien pottia hinnan nostamisen sijaan. Siinä taas olisi omana ongelmanaan, että se kannustaisi hankkimaan mahdollisimman suuren määrän eri lääkepatentteja. Parempi kompromissi, mikäli sellaistaan halutaan, olisi kirjata lakiin mahdollisuus sille että valtio ostaa patentin kiinteään hintaan pois.

    1. Irkkikeskustelussa huomautettiin, että pakkolisenssit olisivat johdannaislääkkeiden kannalta hankalia. Lääke joka käyttää hyväkseen lääkkeitä A-E saa niskaansa viisinkertaisen lisenssimaksun lääkkeeseen A verrattuna.

      Lääkepatenteissa patentoidaan jokin molekyyli. Toki on yhdistelmälääkkeitä, esimerkiksi tulehduskipulääke yhdistettynä kofeiiniin, mutta tämän ongelman vaikutus on mitätön. Kännykkäteollisuudessa asia on aivan toinen.

  2. Ongelmana on varmaankin lähinnä se, että Yhdysvalloissa veronmaksajat eivät maksa lääkkeitä (paitsi vanhuksille, joka tietysti kattaa aika ison lääkepotin), niin heillä verot nousisivat jos OECD ostaisi patentit pois. Mutta voisiko ajatella että näitä patentteja ostettaisiin vaikka EU tasolla pois? Kai sekin auttaisi?

  3. Osmo: ”Lääkkeiden kehityksen rahoittavat tosiasiassa OECD-maiden veronmaksajat, eivät tasan, vaan siinä suhteessa, kuinka paljon niiden maissa kyseistä lääkettä käytetään patentin voimassaolon aikana.”

    Saman lääkkeen hinta vaihtelee maittain huimasti.
    Vaimoni käyttämä astmalääke( valm. AstraZenega) maksaa Suomessa monta kertaa enemmän kuin Australiassa. Eli suomalaiset veronmaksajat osallistuvat Astran lääkkeiden kehitykseen avokätisemmin kuin Australian veronmaksajat.
    Muistaakseni lääkkeen kokonaishinta on Ruotsissakin alhaisempi kuin Suomessa.

    Miksi näin? Lääkelaitosko Suomessa määrittelee lääkkeiden hinnat?

  4. Tässä suhtessa lääketehtailu on kuin vakuutukset – on kannattavampaa olla ajattelematta asiakkaan etua.

    (Mitenkäs muuten lääkärit? Taitaa olla paremmin kilpailtu ala?)

  5. Tietysti olisit voinut olla tylsä ja sanoa sille intialaiselle ministerille, että ydinaseohjelman hinnalla kaikki Intian terveysongelmat olisi ratkaistu.

    Jostain julkaisusta luin, että lääketehtaat kikkailevat muuttamalla yhtä molekyyliä lääkkeen rakenteessa niin, että lääke onkin yht’äkkiä aivan uusi ja patentoivat tuotoksensa. Nyt voi tietenkin kysyä, miksi kehitysmaat eivät tee tuota yhtä molekyylimuutosta ja patentoi lääkettä ja jaa sitä kaikille maailman köyhille ja sairaille?

  6. Tuo patenttien kansallistaminen ei ota yhtä asiaa huomioon: miten varmistetaan, että sijoittajat edelleen tienaavat lääkkeiden kehittelystä. Jos tätä ei varmisteta, niin lääkkeiden kehittely loppuu äkkiä kokonaan. Tässä oli siis tuon ajattelun heikko kohta.

    1. Juhalle:

      Lääketieteellisestä tutkimuksesta huomattava osa, ellei selvä enemmistö, tehdään julkisen rahoituksen turvin jo nyt. Koska veronmaksajat sen joka tapauksessa rahoittavat lääkekorvausten kautta, vastuun myös lääketutkimuksen rahoituksesta voisi antaa yhteiskunnalle.

      Tai sitten tehdään niin, että patentti kyllä myönnetään, mutta siihen liitetään pakkolisenssointti niin, ettei patentinhaltijalla ole molekyyliin yksinoikeutta, mutta se voi rahastaa jonkin kohtuullisen korvauksen lääkettä valmistavilta kilpailijoiltaan.

  7. Työjärjestyspuheenvuoro!

    Tämä immateriaalioikeuksien suojasta käyty keskustelu on ollut vilkasta ja varmasti hyödyllistäkin.

    Mutta mitkä olisivat esim. Suomen mahdollisuudet käytännön tasolla muuttaa edes jotakin nykyisestä tilanteesta? Voisimme kaiketi lakkauttaa omiene säveltäjiemme ja kirjailijoidemme tekijänoikeudet Suomessa ja keksijoidemme pitäisi hakea sitten kansainvälisiä patentteja?

    Vai pitäisikö meidän saada esim. EU ymmärtämään uusia aika? Ja riittäisikö sekään, jos EU haluaisi luopua kaikista immateriaalioikeuksista? USA, Japani jne? Eli onko tämä käytännössä niin taivaanrannan maalailua, että ei oikeastaan kannattaisikaan hihojaan polttaa.

    Touko Mettinen

  8. anonyymi: ”Tässä suhtessa lääketehtailu on kuin vakuutukset – on kannattavampaa olla ajattelematta asiakkaan etua.

    (Mitenkäs muuten lääkärit? Taitaa olla paremmin kilpailtu ala?)”

    Niin, kun 1800-1900 -luvuilla luotiin terveydenhuoltojärjestelmiä ja niiden rahoitusta, siihen saakka yksityispraktiikkaa pitäneet lekurit ja ilman julkista ohjausta toimineet apteekkarit olivat suurimpana kantona kaskessa.

    Muistankos oikein, mutta Suomessa, Sveitsissä ja USA:ssa oli em. tahojen edusmiesten ja järjestöjen vaikutusvalta erityisen suuri. Jäljet näkyvät vieläkin.

  9. Fillariton: ”Nyt voi tietenkin kysyä, miksi kehitysmaat eivät tee tuota yhtä molekyylimuutosta ja patentoi lääkettä ja jaa sitä kaikille maailman köyhille ja sairaille?”

    Patentti on valtion myöntämä ja useiden maiden patenttilainsäädännössä on valtiolla mahdollisuus yksipuolisesti mitätöidä patentti yleisen edun nimissä. Tätä on tietysti tapahtunut aika vähän. Joku/jotkut Etelä-Amerikan maat taannoin väläyttivät huippukalliiden AIDS-lääkkeiden patenttien mitätöintiä ja ryhtymistä valmistamaan tuotteita itse ilman korvauksia yhdysvaltalaisille ja eurooppalaisille lääkefirmoille. Länsimaiden lääketeollisuus tietysti nousi takajaloilleen ja kompromissina tuli pakotetuksi pudottamaan hintojaan köyhissä maissa. En muista, aloittiko kukaan omaa geneeristä valmistusta.

    Lääkepatentteja on erilaisia, osa kattaa sukulaismolekyylien rakenteita, osa ei. Siinäkin tapauksessa, että muuttamalla päästään kiertämään patentti, rakenteen muutos muuttaa myös ainakin osaa lääkkeen ominaisuuksista (esim. poistumista elimistöstä tms.) jolloin uusi versio pitäisi laittaa uudelleen kliinisten testien läpi. Tällaiseen ei köyhimmillä mailla liene resursseja ja/tai poliittista tahtoa, vaikka testauksen vaatimukset eivät olisikaan esim. yhdysvaltalaisella tasolla.

    Oma lukunsa on sitten se, että kliinisiä testejä tehdään mm. pakolaisleireillä, ja osassa näistä on puhtaasti kaupalliset intressit asialla, eikä esim. pakolaisten itsensä kannalta tarpeellisten rokotteiden tms. testaus.

    1. AIDS-lääkkeet ovat hyvä esimerkki patenttihinnoittelun eettisestä puolesta. Tehokas lääkitys maksoi aikanaan noin kymmenen tuhatta euroa vuodessa, mikä vei sen täysin kehitysmaiden ulottumattomiin. Brasilia uhkasi aloittaa genee4risen valmistuksen luvatta, kun maassa oli muistaakseni noin miljoona HIV-positiivista. En muista aloittiko se, koska asiat saivat toisenlaisen käänteen. Yhdysvallat joka tapauksessa syytti Brasiliaa voimakkaasti, mutta sen jälkeen USA:ssa ilmeni tusinan verran pernaruttotapauksia, ja maa mitätöi oitis eurooppalaisen
      pernaruttolääkkeen patentin.

      Siinä välissä Clintonin hallinto puuttui AIDS-lääkkeiden hinnoitteluun. Huhujen mukaan presidentti uhkasi niitä lääkepatenttien laajamittaisella mitätöimisellä, elleivät kehitysmaat ala saada halpoja AIDS-lääkkeitä. Joidenkin lääkkeiden hinta alentui tuolloin 97 prosenttia, mikä myös kertoo omaa kieltään hinnoittelun periaatteista.

  10. Patentit pitäisi lopettaa lääkkeissä heti. Loppuisi tuotekehittely, vaan eipä tarvitsisi kuunnella jatkuvaa surinaa lääkkeiden kalleudesta, hintadifferoinnista, korruptoituneista lääkäreistä, kehitysmaiden ongelmista, apteekkareiden suurista tuloista, hyvän näköisista lääke-esittelijöistä, jne. jne. Turha ajatella ihmisiä, jotka eivät ole välttämättä vielä syntyneetkään.

  11. Yksinkertainen rahoitusratkaisu: kaikkien patenttivapaiden lääkkeiden myynnistä peritään vero jolla maksetaan patenttien (pakko)lunastuksen kulut Kokonaistaloudellisesti hyvin paljon halvempaa, eli tuo vero tuskin olisi edes kovin suuri. Sijoittajien kannalta muuttuisi oikeastaan vain se että saa könttäkorvauksen eikä jatkuvaa kassavirtaa, ja toisaalta ei kannattaisi sijoittaa rinnakkaislääkkeen jolla ei ole eroa toiseen tuotteeseen kehittämiseen.

    Mettinen penää reaalipolitiikkaa, hyvä niin. Jos puhutaan Suomen roolista, niin IPR-asioissa nimenomaan EU on vahva vallankäyttäjä, ja uudistushenkisiä auttaisi kovasti jos edes yksi jäsenvaltio olisi johdonmukaisesti uudistushenkinen. Parlamentista kyllä löytyy ymmärrystä ja tukea. Toinen reaalipoliittinen tosiasia on että IPR-uudistajien pitäisi löytää keskenään yhteinen linja, nyt IP-lobby pääsee aivan liian helpolla kun voi sanoa ettei vaihtoehtoja ole.

  12. ”Jos lääkkeen käyttö kymmenekertaistettaisiin mutta hinta pudotettaisiin viidesosaan, lääkeyhtiön voitot kasvaisivat ja paljon enemmän olisi tyytyväisiä potilaita.”

    Hinta lienee neuvottelukysymys toimittajan ja maksajan välillä. Onko toimittajan kanssa yritetty neuvotella ? Vaikea kuvitella että patentinhaltija kieltäytyisi tuollaisesta tarjouksesta.

    1. Spottulle:

      ’Ei se voi sitä hyväksyä, elleivät kaikki maailman maat lähde mukaan samaan sopimukseen. Joku neropatti lähtisi rahtamaan halpoja lääkkeitä Suomesta muualle. Juur siksi koko tämä lääketutkimuksen r4ahoitusarkkitehtuuri pitäisi muuttaa toisenlaiseksi.

  13. Kehitysmaihin myydyistä lääkkeistä sen verran, että hintojen rajut pudotukset eivät juurikaan laske lääkeyhtiöiden sieltä saamia tuloja (koska juuri kellään ei ole nyt varaa ostaa niitä kalliita lääkkeitä). Lääketehtaat kuitenkin pelkäävät, että jos he laskevat siellä hinnat murto-osaan hinnoista USA:ssa ja Euroopassa, ne joutuvat kilpailemaan itseään vastaan, kun fiksut ihmiset alkavat rahdata niitä halpoja kehitysmaihin myytyjä lääkkeitä länsimaiden markkinoille.

  14. ”Intian terveysministeri sanoi minulle eräässä tilaisuudessa, että jos kuusi patenttia vapautuisi, Intian terveystilanne paranisi olennaisesti.”

    Ministeri taisi vedättää Soininvaaraa aika perusteellisesti. Intia kun ei ole koskaan ollut mallioppilas lääkepatenttissa.

    ”India has benefited greatly from pharmaceutical investment over the past decade, largely because domestic and foreign companies BELIEVED their inventions would be protected. India has enormous potential for drug development, not least because it has a large, diverse, English-speaking population.”

    http://online.wsj.com/article/SB10001424052970203609204574315294124553528.html

  15. Kaiken sosialisoinnillako se ilo irtoaa Vihreiden maailmassa? Missä vaiheessa sinusta, Osmo, entisestä liberaalipoliitikosta on tullut kaiken pakottavan toiminnan kannattaja? En muista enää pariin vuoteen lukeneeni mitään sellaista kirjoitustasi, jossa et innostuneena visioisi, kuinka virkamiehet osaisivat ratkaista milloin minkäkin markkinoilla esiintyvän puutteen. Ei kai kukaan ole oikeasti niin yksinkertainen, että kuvittelee kaiken viisauden kertyneen (onneksi) kohtuupienen virkaeliitin päänuppeihin?

    Kerro nyt kuitenkin ihan yleisestä mielenkiinnosta, minkä eurooppalaisen pernaruttolääkkeen patentin Amerikka mursi. Tiedätkö enemmänkin yksityiskohtia?

    1. En ole aivan varma lääkkeen nimestä, mutta pikainen googlaus tuotti todennäköisenä tuloksena, että kyse oli Bauerin siprofloksasiini-patentista.

  16. ”Joku neropatti lähtisi rahtamaan halpoja lääkkeitä Suomesta muualle.”

    Oikeassa markkinataloudessa varmasti näin, reseptilääkkeet ovat niin reguloituja että ongelma olisi samalla tavalla marginaalinen kuin jokin keskushermostolääkkeiden katukauppa.

  17. Samuli Saarelma: ”Lääketehtaat kuitenkin pelkäävät, että jos he laskevat siellä hinnat murto-osaan hinnoista USA:ssa ja Euroopassa, ne joutuvat kilpailemaan itseään vastaan, kun fiksut ihmiset alkavat rahdata niitä halpoja kehitysmaihin myytyjä lääkkeitä länsimaiden markkinoille.”

    Jeffrey Sachsin mukaan (kirja Common Wealth, 2008, s. 318) tämä pelko on toistaiseksi osoittatunut aiheettomaksi, kiitos kohtuutehokkaan tullivalvonnan. Esimerkkinä hän ottaa patentoidut antiretroviraalit joita myydään Euroopassa hintaan $ 10 000 / vuosi ja Afrikassa valmistuskustannuksilla eli $ 350 / vuosi, mutta siltikään salakuljetusta ei ole pahemmin esiintynyt. Tälläinen markkinasegmentointi on hänen mukaansa osoittautunut toimivaksi tavaksi saada esim. AIDS-lääkkeitä myös kehitysmaiden saataville. Sachsin mukaan useat lääkefirmat ovat lähtemässä tähän mukaan tajuttuaan, etteivät ne reaalisesti ottaen menetä mitään myydessään patentoituja lääkkeitä halvalla Afrikkaan.

    Hänen mukaansa lääkkeiden saatavuusongelman näkeminen vain patenttien aiheuttamana on harhaanjohtavaa, sillä usealla Afrikan maalla ei olisi varaa lääkkeisiin edes vaikka niistä veloitettaisiin vain valmistuskustannukset. Lisäksi infrastruktuuri on usein niin huonolla tolalla, että pelkistä lääkkeistä ei ole paljon apua. (Esimerkkinä se, että parhaimmistakaan AIDS-lääkkeistä ei ole mitään iloa jos potilas on aliravittu.)

    Sachs näkee muuten patenttijärjestelmän varsin tärkeänä elementtinä maailman pelastamisessa.

  18. Tämä on varmaan provo tuon tekijäoikeuskirjoituksen jälkeen 🙂 Tekijällä pitää olla oikeudet, oli kyseessä sitten lääke tai kirja.

    Se mistä pitää voida keskustella on tekijäoikeuksien ja patenttien pituus. Patenttilainsädäntö ollee aika oikeilla jäljillä.

    Samoin varsinkin äänite puolella vahvat järjestöt ovat menneet liiallisuuksiin vaatimalla rahaa tyhjistä kaseteista tai CD:stä. Enkä ihan ymmärrä, miksi radio-ohjelman nettilevityksestä pitäisi maksaa erikseen.

  19. Mahtaako tuo systeemi olla sama kaikkialla maailmassa? Käsittääkseni aika monessa maassa on yksityinen terveysvakuutusjärjetelmä.
    Enkä oikein ymmärrä miten lääkkeet loppujen lopuksi edes kohtuuhintaisina päätyisivät niille käyhimmille. Ilmaisia niistä ei saada millään. Rikkaiden lääkekulut vain pienenisivät.
    Eihän suomassakaan sosiaaliturvan varassa elävällä köyhällä ole periaatteessa varaa edes omaan perusterveydenhoitoonsa.

  20. Suomessa on maksullinen sairasvakuutusjärjestelmä.
    10.000 euron tuloilla[yksinkertaistettu esimerkki]
    maksan pakollista vakuutusmaksua 126 euroa. Tällä vuosituhannella olen ostanut apteekista kolme kertaa lääkkeitä. Ostosten yhteissumma on alle 20 euroa. Valtio on korvannut ostoksista noin kaksi euroa.

    Ei tämä nyt edulliselta tai ilmaiselta terveydenhoidolta tunnu!

    Vertailun vuoksi, minulla vuoden kestävä ulkomaan matkojen ryhmähenkivakuutus, maksoin siitä 111 euroa!

  21. Muistui mieleen seuraavaa, jos en erehdy, niin Soininvaara käsitteli kirjassaan ”Ministerikyyti” erästä lääkehinnoittelu-tapausta.

    Muistaakseni se meni näin.
    1. Lääketehdas tarjosi lääkettä koekäyttöön ”ilmaisiksi”
    2. Soininvaara kieltäytyi, mutta sai Sailaksen rahoittamaan lääkekokeilun.

    Minulle jäi hieman epäselväksi, mikä oli tässä jujuna?

    Onko kyseinen kokeilulääke myt käytössä valtion kustantamana?

    1. Kirjassa ministerikyyti (jota saa minulta edelleen hyvin edullisesti) kirjoitan asiasta seurrvasti. Tätä tapahtumaa on muuten puitu merkittävissä kansainvälisissä lääkealan seminaareissa, koska tuo rahoittamamme koe onnistui ja säästi julkiselle terveydenhuollolle OECDmaissa satoja miljoonia euroja vuodessa.

      Ministerikaudellani sattui hyvin erikoinen tapahtuma. Minuun otettiin yhteyttä HYKSin syöpätautien klinikalta. Viestin tuojana oli Kelan pääjohtaja Jorma Huutanen, jonka luona olin työlounaalla.
      Suomessa oli tarkoitus tutkia erään uuden ja kalliin syöpälääkkeen käyttöä rintasyövän hoidossa. Lääkeyhtiön kanssa oli sovittu, että lääkettä kokeillaan useissa suomalaissa sairaaloissa. Koeasetelman mukaan potilaille annettaisiin yhdeksän viikon kuuri, jonka katsottiin suojaavan potilasta syövän leviämiseltä. Tämän kuurin hinta olisi noin 6 000 euroa. Lääkeyhtiö antaisi kuitenkin lääkkeet kokeeseen ilmaiseksi. Juuri ennen kuin kokeen oli määrä alkaa, lääkeyhtiö ilmoitti, että ei kokeillakaan yhdeksän viikon kuuria vaan vuoden kuuria. Sen hinta tulisi olemaan runsaat 35 000 euroa.
      Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan ei ollut ole-massa näyttöä siitä, että vuoden kestoinen hoito välttä-mättä tarvittaisiin, ja saattaisi jopa lisätä eräitä sivuvai-kutuksia. Kun lääkeyhtiö halusi olla tukematta sen selvit-tämistä, riittäisikö yhdeksän viikon kuuri, heräsi epäily, että sen motiivit olisivat taloudelliset. Yhtiön kannalta kyse oli varovaisesti arvioiden sadoista miljoonista euroista vuodessa. Vuoden kuurin kokeiluun lääke olisi saatu ilmaiseksi, mutta sen jälkeen lääkehoidon normiksi tulisi tuo 35 000 euroa maksava vuoden kuuri. Lääkeyhtiö ei voinut kieltää suomalaisia kokeilemasta lyhyempää kuuria, mutta se kieltäytyi antamasta siihen lääkettä il-maiseksi. Sairaaloilla taas ei ollut rahaa maksaa koejär-jestelyä omista rahoistaan. Asiaa hoitaneet syöpälääkärit ovat lääkeyhtiön toiminnasta erittäin tuohtuneita.
      Minusta oli selvää, että kaikista ihmisistä Raimo Sailas olisi se, joka ymmärtäisi asetelman parhaiten, enkä erehtynyt. Soitin hänelle vajaan kahden minuutin puhelun. Hänelle ei tarvinnut asiaa kahta kertaa selittää. Hän lupasi asiat siltä istumalta budjetista. Syntyi harvinainen tilanne, jossa STM:n virkamiehet vastustivat budjettiinsa tehtävää menonlisäystä vaarallisena ennakkotapauksena. Lääkkeiden kehittely ei kuulu STM:n rahoitettavaksi. Eihän siitä ollutkaan kyse vaan suojautumisesta lääkeyhtiön rahastusyritystä vastaan.
      Tässä vaiheessa aloimme pelätä – ehkä turhaan – jul-kisuutta. Lääkkeitä ja keskenään vaihtoehtoisia hoitoja kokeillaan koko ajan. Asetelma menee pilalle, jos terävillä kyynärpäillä varustetut onnistuvat rikkomaan arvonnan tuloksen ja siirtymään ryhmästä toiseen, yleensä uuden ihmelääkkeen käyttäjiksi. Tuloksen menettävät luotettavuutensa, koska ne voivatkin johtua potilaiden valikoinnista. Kehotin perustelemaan uuden määrärahan mahdollisimman lyhyesti. Kukaan ei kysynyt, mikä tämä on.

  22. ”Lääkkeiden myynti ei ole mitään markkinataloutta, koska yhteiskunta maksaa hinnan jokseenkin kokonaan kalliiden lääkkeiden osalta. Olisi paljon parempi, jos OECD-maat vaikka ostaisivat patentit pois lääkeyhtiöistä, jonka jälkeen lääkkeiden hinnat lähenisivät valmistuskustannuksia; putoaisivat siis murto-osaan entisestä. Tämä ei maksaisi OECD-maille nykyistä enempää, mutta terveyttä saataisiin enemmän.”

    Myöskin aika iso summa tulee yksityisen ihmisen maksettavaksi, jos hän käy töissä. Kela korvaa vasta tietyn kustannusrajan jälkeen. Nykyinen lääkkeiden kalleus myös johtaa siihen, ettei esim. kalliisiin syöpälääkkeisiin ole kaikilla varaa. Eikä kyse ole välttämättä mistään ylellisyyslääkkeistä joita ilman tulisi kärvistelleen toimeen.

    Toinen mitä olen jo kauan aikaa sitten ihmetellyt on suomalainen sairasvakuutussysteemi, apteekit hinnoittelevat suoraan lääkkeisiin sairasvakuutuskorvauksen ja siten syntyy näennäisalennus asiakkaalle.

    Toinen mielenkiintoinen ilmiö on lääkkeiden vaihto halvempiin. Itse kun käytän paljon lääkkeitä sairauksien takia, olen havainnut apteekeissa ilmiön, jossa apteekit ovatkin nyt kutistaneet valikoimiaan ja vähentäneet lääkkeiden välistä hintakilpailua. Tämä näkyy siinä, että asiakkan kysellessä halvempaa, apteekissa sanotaan, että valitsimme jo sinulle halvemman lääkkeen, tai sitten ettei halvempaa ole. Todellisuudessa valikoimista on pudotettu ne vähemmän apteekille katetta tuovat pois, joten halvempaan vaihtaminen on vain näennäistä temppuilua.

    Ylipäätään lääkekauppa on erikoinen ilmiö. Ajatelkaas jos vaikka päivittäistavarakauppa toimisi samalla periaatteella. Menisit tiskille ja sanoisit että haluaisit jauhelihaa, hyllyissä ei olisi missään hintoja näkyvillä. Sitten myyjä antaisi sulle lihan ja kysyisit olisiko halvempaa, se kertoisi että tää on se halvempi. Herättäisikö vähän epäluottamuksen tunnetta, kun ei itse voi vertailla?

    Toinen ongelma, mikä meillä on, on lääke- ja hoitotutkimuksen liiallijen jäykkyys ja byrokraattisuus. Tietenkin turvallisuus pitää olla etusijalla, mutta ollaanko jo menty liian pitkälle. Tästä esimerkkinä on ollut ne vaikeudet joita syövän hoito virushoidon avulla on kohdannut. Tästä kovaa kritiikkiä on esittänyt syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri professori Akseli Hemminki.

    Liiallinen jäykkyys ja byrokratia tappaa luovan tutkimuksen ja sen mahdollisuudet.

    1. Apteekki ei hinnoittele lääkkeitä itse, vaan kaikilla on sama hinta. Apteekki ei voi myöskään pudottaa halpaa lääkettä pois valikoimastaan. Lääkeyhtiöt joskus vetävät tuotteensa pois Suomen markkinoilta, kun hintalautakunnan kanssa ei ole päästy sopimukseen hinnasta.

  23. Jos hädänalaisilla valtioilla on mahdollisuus houkutella tai kiristää lääkeyhtiöt edullisempiin hintoihin, kyse on kai siitä, että varakkaammat rahoittavat köyhempien tarvitsemien lääkkeiden tuotekehitystä ja valmistusta (kuten Osmo jo totesi). Vastineeksi rikkaat saavat tuotekehitystä mm. elintasosairauksiin. Onko tämä nyt niin huono asiaintila? Rinnakkaisvalmisteidenkin patentoiminen tuntuu aika pieneltä pahalta. Eikö ole kilpailun kannalta hyvä, että samaan vaivaan on useampi rohdos? Tietysti voidaan yrittää optimoida tuotekehityspanostuksia ja alentaa hintoja mitätöimällä lääkkeiden patenttijärjestelmä, mutta onkohan tälle tielle lähtijöitä?

    Eivätköhän lääkeyhtiöt pyri hyvään tuottoon vallitsevien oikeusnormien puitteissa. Valtioiden tehtävänä on säätää ja käyttää normeja sillä tavoin, että saavat asianmukaiset lääkkeet omalta kannaltaan järkevään hintaan.

  24. ”Apteekki ei voi myöskään pudottaa halpaa lääkettä pois valikoimastaan.”

    Ei, mutta niiden varastointivolyymeissa voidaan erehtyä toistuvasti. Tämä ei tosin ole ongelma silloin kun on aikaa odottaa toimitusta.

    1. Spottu:
      Ei, mutta niiden varastointivolyymeissa voidaan erehtyä toistuvasti.
      Ei kun kantelu perään. Tosin teon rtahallisuuteen on vaikea uskoa, koska apteekin kate taitaa olla prosentuaalisesti vakio kaikesta. Niin ylihintaisia lääkkeitä ei lääkevaihdon aikana voi markkinoilla olla, että tuo kannattaisi.

  25. Malja tälle puheenvuorolle.

    Toisin kuin Markus yllä esittää, lääkepatenttien poistaminen ei suinkaan lisäisi sosialismia, vaan vähentäisi sitä. Nykyisellään lääkepatentit toimivat niin, että kulut sosialisoidaan ja tuote monopolisoidaan yksityiselle, joka kerää voitot.

    Tiettyjen tahojen mielestä on jotenkin vähemmän sosialismia, että valtio maksaa ja yksityinen kerää hyödyt kuin se, että valtion maksamista hyödykkeistä myös hyöty kuuluu veronmaksajille.

  26. ”Ei, mutta niiden varastointivolyymeissa voidaan erehtyä toistuvasti.”

    Juuri näin, minkäs teet jos lääke on vain loppu varastosta. Kai apteekit saavat sentään itse päättää miten hankkivat lääkkeitä varastoon, siinähän voi jo olla paikallistakin vaihtelua kysynnässä. Minulle on käynyt monta kertaa, kun olen mennyt apteekkiin, siellä todetaan ettei ole mutta he tilaavat minulle. No siinä tapauksessa asiakas usein sitten yrittää etsiä toista apteekkia tai vaihtoehtoa. On myös niinkin ollut, että lääkettä ei ole saanut tukustakaan.

  27. Toinen aika mielenkiintoinen apteekkibisnes liittyi aikanaan tunnetun kipusalvan Mobilatin vastineeseen. Oli ja taitaa vieläkin olla sellainen kuin Antireema kipusalva. Se oli edullinen ja toimiva tuote. Apteekit eivät sitä pitäneet hyllyssään, vaan se oli aina jemmassa. Kalliimmat tuotteet olivat hyllyssä näkyvillä. Tätä tuotetta piti osata kysyä, jotta sitä myytiin. Ilmeisesti sen kate ei ollut niin hyvä apteekille. Tää oli siis ennen kuin tuli tää lääkkeiden vaihto halvempiin.

    Muuten Mobilatille tais käydä, että oli parempi tuote kun oli reseptilääkkeenä, kun tuli reseptivapaaksi ilmeisesti pitoisuuksia laimennettiin, kun ei enää vaikuta niin tehokkaalta aineelta.

    1. Lääkevaihto toimii vain reseptilääkkeissä. Tyhmille myytävä Burana on edelleen aika näkyvästi esillä, vaikka sama Orion myy samaa lääkettä vähemmän tyhmille puoleen hintaan nimellä Ibusal.

  28. TM: ”Tiettyjen tahojen mielestä on jotenkin vähemmän sosialismia, että valtio maksaa ja yksityinen kerää hyödyt kuin se, että valtion maksamista hyödykkeistä myös hyöty kuuluu veronmaksajille.”

    Kapitalismi on köyhiä, sosialismi rikkaita varten!

    Terveydenhoidon yhteydessä, ja varsinkin lääkkeiden yhteydessä mussutus markkinoista on täysin ohi aiheen. Mitään semmoista kun terveysmarkkinoita ei ole olemassakaan. Normaali markkinoilla on esimerkiksi vaihtoehtoisia tuotteita, eri malleja tai subsituutteja, ja kuluttajat sitten äänestävät lompakollaan mitkä menestyvät ja mitkä eivät. Niin sanottu vaihtoehtolääketiede ei ole vaihtoeehto tai substitu.

    En keksi oikein mitään muuta lääkettä jossa näkyisi kuluttajien preferenssit kuin eri makuiset nikotiinipurukumit. Ihmisellä on diabetes, sitä lääkitään ja lääke joko toimii tai ei toimi, täysin riippumatta siitä näkeeko lääkkeen kuluttaja ongelmakseen diabeteksen tai kokeeko hän nimenomaan Pfizerin lääkevalmisteen toimivaksi.

    Kuluttajat ei terveysmarkkinoilla, eikä ainakaan lääkemarkkinoilla valitse käytännössä yhtään mitään. Suurimman osan lääkkeiden kuluista maksavat veronmaksajat. Sen mistä lääkkeistä ja kuinka paljon maksetaan päättää ainakin Suomessa asiantuntijat. Eli tilanne ei de fakto eroa suunnitelmataloudesta yhtään millään muulla tavalla kuin että se tuottaa hyvin suuria voittoja lääkeyrityksille.

  29. Lukaisin vasta nyt tämän blogin. Tuntui aika tutulta. Siinähän tavallaan esitetään ”maataloustuen” ulottamista lääkealallekin. Eli tuki maksettaisiin kuluttajien sijasta suoraan tuottajille eli lääketeollisuudelle.
    En tunne alaa ollenkaan (bloginpitäjä näyttää tuntevan). Mutta heittäisin esille kysymyksen, mitä vaikutuksia tällä olisi lääkemarkkinoille. Lääkkeiden kysyntähän on länsimaissa jäykkää samoin kuin on ruuan kanssa. Mutta lääkkeiden valmistus ei liene kovin vaikeaa sen jälkeen, kun aineen kemiallinen kaava on tiedossa. Ainakaan siinä ei ole pellon määrään verrattavia fyysisiä rajoituksia, kuten ruuantuotannossa. Arvelisin siis, että lääkkeiden tarjonta olisi hyvinkin joustavaa patenttirajoitusten poistuttua. Vanhojen kansantaloustieteen käppyröiden mukaan tällainen markkinatilanne johtaisi vielä maatalouttakin pahempaan ylituotantoon ja hintojen romahtamiseen (tosin ”maataloustukiasiantuntijat” eivät näytä enää uskovan näihin käppyröihin). Asia luonnollisesti tasapainottuisi ajan kanssa, mutta ensimmäisenä varmaan kaatuisivat raskaalla kustannusrakenteella toimivat vanhat suuret lääkefirmat ja valmistus jäisi nyrkkipajoille. Olisikohan sekään aivan toivottu tilanne, koska näihin firmoihin on kuitenkin kasaantunut aikojen kuluessa suuri määrä tietotaitoa, joka nyt hajaantuisi taivaan tuuliin?
    Blogissa esitetty ajatus näyttää saavan aika laajaa kannatusta. Ja varmaan siihen suuntaan edetään, jos lääketeollisuus pitää liian tiukasti kiinni patenteistaan. Eli oman etunsa nimissä teollisuuden kannattaa pitää tuloksensa kohtuullisena ja maksattaa lääkehityskulunsa niillä, joilla on siihen varaa ja antaa niille halvemmalla, joilla ei ole varaa (kehitysmaat).

  30. On hieman yksiulotteista todeta, että suuri osa lääkekehityksestä tapahtuu julkisin varoin, ja sitten päättää, että se loppukin voidaan siten helposti tehdä yhteiskunnan toimesta. Tätähän Ode et ymmärtääkseni esittänytkään, vaan ehdotit joko yhteiskunnan maksamaa testausta tai sitten patenttien ostamista yhteiskunnalle kun niiden toimivuus on varmistunut. Edellisessä ongelmana on ilmaiseen testaukseen otettavien lääkeaihioiden karsinta. Valinta on helpompaa testauksen jälkeen, joten testatusti toimivimpien osto olisi varmempaa. Kumpikaan malli ei takaa kehitystyön jatkumista nykytasolla, ellei sitten haltuunotetuista patenteista maksettava korvaus olisi hyvin huomattava. Se on selvää, että lääkebisneksen riskialttiiseen kehitystyöhön ei löydy yksityistä rahaa ellei korvaus toimivista tuotteista kata myös epäonnistumisia.

  31. ”Lääkevaihto toimii vain reseptilääkkeissä. Tyhmille myytävä Burana on edelleen aika näkyvästi esillä, vaikka sama Orion myy samaa lääkettä vähemmän tyhmille puoleen hintaan nimellä Ibusal.”

    Joo tämän aikanaan itsekin havaitsin, kun kyselin vastaavaa valmistetta jossa on samat vaikuttaja-aineet, niin löytyi selvästi halvempi vaihtoehto.

    Kaikissa reseptilääkkeissä ei löydy korvaavaa halvempaa. Esimerkiksi suolistosairaiden käyttämä Asacol, siitä ei ole halvempia tarjolla. On muuten kallis lääke. Noin kolmen kuukauden satsin hinta ilman kelakorvausta oli noin 300€. Potilas maksaa lääkkeestä noin 50€ ja loppuosa siis veronmaksajien piikkiin.

  32. Mettinen penää reaalipolitiikkaa, hyvä niin. Jos puhutaan Suomen roolista, niin IPR-asioissa nimenomaan EU on vahva vallankäyttäjä, ja uudistushenkisiä auttaisi kovasti jos edes yksi jäsenvaltio olisi johdonmukaisesti uudistushenkinen. Parlamentista kyllä löytyy ymmärrystä ja tukea. Toinen reaalipoliittinen tosiasia on että IPR-uudistajien pitäisi löytää keskenään yhteinen linja, nyt IP-lobby pääsee aivan liian helpolla kun voi sanoa ettei vaihtoehtoja ole.

    Tpyyluoma esitti edellä tämän ketjun ensimmäisen kommentin, jossa on ymmärretty tehtävän mittakaava lähes oikein. Myytävät yksinoikeudet, niin lääkepatentit kuin tekijänoikeudetkin, ovat maailman laajuinen kysymys ja ongelma. Ne ovat vieläpä merkittävä osa vielä suurempaa ongelmaa, joka tänään ilmenee maailmassa taloudellisena lamana, terrorismina ja luonnon ylikuormittumisena. Sen ongelman nimi on Mikään ei riitä. Maailmaan on saatava enemmän lääkkeitä, enemmän autoja, enemmän kirjoja, enemmän musiikkia ja siksi ja erityisesti enemmän rahaa – ja jos ei muu auta, enemmän aseita.

    Ja sen takia, näin selitetään, talouteen on luotava kannustinmekanismeja (sillä kukaanhan ei tämän ideologian mukaan tee mitään ilman kannustimia; lapsi ei leiki luonnostaan, nuori ei opi uteliaisuuttaan, aikuinen ei tee työtä edes markkinaehtoisesti palkittuna, vaan häntä täytyy siihen erityisiä oikeuksia antamalla suostutella).

    Yhteiskunnan asettamia eli laeilla säädettyjä kannustinmekanismeja on monia. Luovaa henkistä työtä kannustetaan yksinoikeuksilla, patenteilla ja tekijänoikeuksilla. Tavaratuotantoa kannustetaan edellisten lisäksi mm. liikesalaisuusjärjestelmällä, verotusjärjestelmällä ja yritysten rajoitetun vastuun omistusjärjestelmällä. Kannustamisideologiassa kaikkein tärkeintä on tietysti rahatuotannon, tuon ”talouden verenkierron” kannustaminen. Siksi kannustimetkin ovat parhaat, pankkien omistajia ja johtajia kannustetaan töihin huikeilla voitoilla, joihin he voivat päästä ”nälkäisesti” hyödyntämällä liikesalaisuuksia, veroparatiiseja, johdannaisia, velkavipuja ja sitä ihanaa järjestelyä, että mitä suurempia riskejä otetaan sitä varmemmin voitot voidaan kotiuttaa itselle mutta tappiot maksattaa muilla. Kannustus onnistui tälläkin rahanluontikerralla yli odotusten ja joukko maailman luovimpia aivoja saatiin palkattua luomaan rahaa, siis luottoa, aivan tähtitieteellisiä summia, lähes riittävästi. Jonkin verran jäi kuitenkin puuttumaan siitä, että kaikki vanhat velat olisi voitu maksaa uusilla.

    Tpyyluoma esitti myös sen keskeisen asian, että pystyäkseen vaikuttamaan kansainvälisen talouden sääntöihin IPR-uudistajien pitäisi löytää keskenään yhteinen linja. Mikä se voisi olla?

    Jokin kompromissi? Kannatetaan tekijänoikeuksia, mutta vain sopivassa määrin, alakohtaisesti ja tarveperustaisesti ja haittojen kimppuun käydään tapauskohtaisesti ja riittävin keinoin? Voin vakuuttaa, että tämän linjan käytännöt tulevat olemaan teknisen kehityksen myötä yhä ristiriitaisempia ja yhä sekavampiin malleihin johtavia – aivan kuten sitä puoltavat puheenvuorotkin, mistä tämäkin areena tarjoaa hyvän esimerkin. Ei eri tarkoituksiin sopiville kompromisseille voida rakentaa yhteistä linjaa. Sen puutteessa tekijänoikeuksien kannattajilla on yliote ja tekijänoikeudet ja niiden valvontatavat vain kiristyvät, mitä ne ovat tehneetkin viimeisten muutaman kymmenen vuoden ajan siitä huolimatta, että haittapuolet ovat koko ajan olleet samat kuin nytkin.

    Eihän kompromissiin pyritä vaan siihen joudutaan. Tekijänoikeuksia joko kannatetaan tai niitä vastustetaan. Eikä niiden kannatukselle ole mitään rajaa ennen kuin yksi yritys omistaa oikeudet kaikkiin maailman bitteihin – ja tietysti myös kaikkiin maailman rahoihin. Kuvitelma, että tekijänoikeuksia olisi jokin riittävä tai sopiva määrä on yhtä hölmö kuin kuvitelma, että ahneella olisi joskus tarpeeksi rahaa. Mutta ei tekijänoikeuksien vastustamisellakaan ole mitään rajaa ennen kuin kaikki on mitätöity. Siksi ainoa pyrkimys, joka tekijänoikeuksien epäilijöitä voi yhdistää, on niiden kaikkien mitätöiminen riippumatta siitä, millaiseen kompromissiin kukin on käytännössä valmis.

    Gorbatshovilaisuudella ei ole vaikutusta tässäkään asiassa. Sen jälkeen, kun puoli on valittu, siitä on hyvin vaikea luopua. Niin että katsokoon nyt itse kukin, kumpi ääripää enemmän miellyttää.

  33. Tiedemies: ”Toisin kuin Markus yllä esittää, lääkepatenttien poistaminen ei suinkaan lisäisi sosialismia, vaan vähentäisi sitä. Nykyisellään lääkepatentit toimivat niin, että kulut sosialisoidaan ja tuote monopolisoidaan yksityiselle, joka kerää voitot.”

    Ihmettelen, ettei kukaan aiemmin ole tajunnut, kuinka helppoa on poistaa köyhyys! Myydään kehitysmaihin kaikki muutkin tuotteet kuin lääkkeet halvemmalla kuin teollisuusmaissa, niin ne pääsevät yhdessä hujauksessa kanssamme samalle elintasolle. Suomessakin köyhyys poistuisi, kun apteekkarit poistaisivat monopolihinnoittelunsa, jossa jokaisen on pakko maksaa sama hinta.

  34. Tein toimeksiantona pro gradun Lääketeollisuus ry:lle. Tutkin pro gradussani juuri lääkepatentteja; menetelmä- ja tuotepatentteja, lainsäädäntöä taustalla sekä innovaatiopolitiikkaa. Lisäksi työhön kuului luonnollisesti arviointia lääkepatenttien ”järkevyydestä”. Nyt on todettava, että lääkkeiden kehittäminen on äärettömän riskialtista ja kallista puuhaa; hyvin harvat lääkekehitysprojektit onnistuvat ja kulut saattavat nousta lähemmäs miljardiin euroon. Millä nämä kulut katetaan, jos ei patenteilla? Ei valtiolla voi olla varaa ryhtyä subventoimaan lääkebisnestä. Ja vaikka olisikin, en veronmaksjana haluaisi missään tapauksessa tukea tällaista uhkapeliä.

    Tämä patenttiasia on ikuisuuskysymys; vastustajat ovat esittäneet aikojen alusta omat teesinsä, joissa on omat etunsa ja puoltajat omat teesinsä, joissa on myös hyödyt ja haitat. Joka tapauksessa on aivan selvää, että insentiivi kehittää lääkkeitä on taattava jollain tavalla ja tehokkain keino tähän on patentit. Muuten tuotekehitys loppuu. Lopuksi on vielä muistettava, että lääkeyhtiöt pakenevat maista, joissa patenttisuoja on puutteellinen/kannattamaton. Tästä tutkimuksellista näyttöä.

    Ja vielä lääkkeiden tutkimustoiminnan suuntautumisesta: Olen samaa mieltä, mutta asialle ei voi oikein mitään. Ei ole olemassa kaikkia tyydyttävää ratkaisua. Lääkekehitys on liiketoimintaa, eikä kannata panostaa kehitystyöhön, jonka lopputuloksena saatava lääke ei omista kuin marginaalisen käyttäjäkunnan (vrt. Suomessa Leiraksen porfyrian hoitoon tarkoitettu lääke aikoinaan 80-luvulla). Valtavat kehityskulut ja epäonnistuneet projektit pitää kattaa jollain. Ainoa ratkaisu on, edelleen, patentin tuoma rahavirta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.