Suomen Keskustan rahoituskuviot herättävät kysymyksen, pitäisikö kaikki keskustalaiset jäävätä kaikilta päätöksentekotasoilla, kun päätetään asioista, joissa pelissä on Nova Groupin etu. Myös ja erityisesti kunnallisella tasolla, jossa maankäyttöratkaisut tehdään. Tämä on tietysti mahdotonta, koska puolueella on joissakin kunnissa enemmistö luottamusmiehistä, jolloin menetettäisiin päätösvaltaisuus.
On vähän kiusallista, että Suomessa ei ole tosiasiassa säädetty puoluerahoituksen julkisuudesta. Demokratiassa äänestäjän pistäisi tietää, kenen lauluja kukian laulaa. Politiikan rahoittaminen on luvallista, mutta sen pitäisi olla julkista ja sen tulisi aina johtaa sponsoroitujen jääväämiseen päätöksistä, joissa on kyse lahjoittajan eduista.
Osakeyhtiölain mukaan Nova Groupin hallituksen on edistettävä osakkeenomistajien taloudelista etua. Heidän on siis pitänyt selittää yhtiön tilintarkastajille, miten avokätinen puoluerahoitus poikii yhtiölle taloudellista menestystä.