Pyöräilyn edistäjän voisi olettaa kannattavan pyöräteitä kaikkialle, mutta minusta Helsingissä on paljon pyöräteitä, jotka haluaisin pois — erityisesti, kun niitä on lain mukaan pakko käyttää, muka. Minusta pitäisi yksinkertaisesti päättää, että jos kadulla on 30 km/h:n nopeusrajoitus, pyörätietä ei laiteta, koska pyöräily ajoradalla on turvallista eikä pyörä nopeus eroa autojen nopeudesta. Tuollaisessa paikassa pyörätie hidastaa ja vaikeuttaa pyöräilyä, maksaa turhaan, heikentää jalankulkijoiden oloa ja lisä onnettomuusriskiä. Tasaisesti huono. Pikkulapset tiki ajavat mieluummin jalkakäytävällä, mutta sehän on heille joka tapauksessa sallittua.
Toinen uudistus, joka tarvittaisiin on vapaaehtoinen pyörätie. Tällaisen näin Itävallassa. Jalkakäytävän merkki ja lisäkilpi pyöräily sallittu. On paikkoja, joissa fillarit on saatava pois autojen tietä, mutta muuten pyöräilijä itse tietää, onko parempi ajaa kadulla vai jalkakäytävällä. Liikenneministeriössä vaan asetusta muuttamaan. Nykyasetuksen mukaan tällaista lisäkilpiviritelmää ei saa laittaa.
Saksassa on tullut voimaan sääntö, ettei pakollista pyörätietä saa merkitä, ellei se ole riittävän laadukas. Riittävän laadukas on esimerkiksi vähintään 1½ metriä leveä. Tämä on esimerkiksi Berliinissä muuttanut 90 prosenttia pyöräteistä vapaaehtoisiksi. Münchenissä huonolaatuisia pyöräteitä on ryhdytty poistamaan. Näin kertoi minulle Marek Salermo, mies joka tämän kuun alussa astui Antero Naskilan isoihin saappaisiin Helsingin virallisena pyöräilyn edistäjänä. Salermo tuntui myös vastustavan turhia pyöräteitä kaduille, joilla on kolmenkympin nopeusrajoitus.