Lasten huostaanotosta päättäminen siirrettiin jokin aika sitten sosiaaliviranomaisilta hallinto-oikeuksille, jos vanhemmat vastustavat huostaanottoa. Hallinto-oikeus tekee siis itse päätöksen, eikä käsittele valitusta, kuten vaikkapa kaavakysymyksissä. Niinpä ensimmäinen valitusaste päätöksestä on korkein hallinto-oikeus. Nyt on havaittu, että päätöksenteko vie oikeuslaitoksilta yli vuoden, jona aikana muutenkin kovilla oleva lapsi siis odottaa epävarmuudessa juristien tienatessa rahaa hänestä riitelemällä. Nyt STM aikoo muuttaa lakia niin, että päätöksiä ei enää tehtäisi tuomioistuimissa vaan sosiaaliviranomaisten tekemästä päätöksestä valitetaan tuomioistuimeen.
Hyvä, että muutetaan, mutta miten tällainen päätös voitiin tehdä? En syyllisty mielestäni jälkiviisauteen, sillä asiantuntijat kertoivat sosiaali- ja terveysvaliokunnalle etukäteen tarkalleen, mitä tulee tapahtumaan: että käsittelyajat venyvät, vaikka lakiin kuinka kirjoitettaisiin toivomus, että oikeusistuimet kiirehtivät päätöksiä. En vastustanut kovin monta STM:n lakiesitystä eduskunnassa, mutta tätä vastustin. Aivan tolkutonta myös on, että KHO joutuu toimimaan ensimmäisenä valituselimenä. KHO:n tehtävänä pitäisi olla tehdä laajakantoisia ennakkopäätöksiä, joita alemmat tuomioistuimet seuraavat.
On tietysti tavallaan puhdasoppinen ajatus, että noin raskas päätös tehdään tuomioistuimissa, mutta kun puhdasoppisuuden silmälasit otetaan pois, täytyisi huomata, että ajatus ei ole tästä maailmasta. Ensiksikin tuo kohtuuttoman pitkä aika, jonka lapsi odottaa jännekin tilapäissijoitukseen säilöttynä, ei mitenkään voi olla lapsen edun mukainen. Odotusaika ei ole nopeutettavissa tuomioistuinten omaksumia menettelyjä olennaisesti muuttamatta. Mutta ennen kaikkea: mitä ne hallintotuomarit ymmärtävät lastensuojelusta? Lastensuojelu ei voi olla ensisijaisesti juridiikkaa.
