Helsingin sanominen kuukausiliitteessä päivitellään sosiaalisen aseman periytymistä ja säätykierron hidastumista. Säätykierto Suomessa on hidastunut, mutta se on silti poikkeuksellisen nopeata; esimerkiksi noin kolme kertaa nopeampaa kuin avointen mahdollisuuksien Yhdysvalloissa.
Mikä säätykiertoa hidastaa. Miksi vanhempien koulutusaste määrää aiempaa selkeämmin lasten sen, kuinka pitkälle lapset opiskelevat?
Esitän pohdittavaksi mallin. Oletetaan, että
- 1) Lahjakkuus ja muuta yhteiskunnalliseen asemaan liittyvät seikat ovat osittain, mutta vain osittain perinnöllisiä.
- 2) Aiemmassa sääty-yhteiskunnassa säätykierto oli keinotekoisesti patoutunutta, jolloin lahjakkuutta ja muita hyviä ominaisuuksia oli suuressa määrin myös työväenluokan ihmisten parissa.
Kun rajoitukset säätykierrolta poistettiin, pato purkautui ja alkoi ennenäkemättömän suuri sosiaalinen nousu ja sen kääntöpuolena sosiaalinen lasku. Käytän yksinkertaisuuden vuoksi käsitteitä yläluokka ja alaluokka, vaikka kyse ei ole yksidimensioista asiasta eikä varsinkaan dikotomisesta jaosta. Puhun myös yksiulotteisesti vain lahjakkuudesta, vaikka tämäkään asia ei ole yksiulotteinen. Idea tulee paremmin ilmi yksinkertaistuksia kautta.
Yläluokka poimi alaluokasta lahjakkuudet ja sysäsi omat mustat lampaansa alaluokkaan. Sosiaaliseen asemaan vaikuttavat muutkin asiat kuin lahjakkuus. Ulkonäkö ja terveys nyt esimerkiksi.
Huono terveys — erityisesti huono mielenterveys — ja taipumus päihteiden väärinkäyttöön merkitsevät Suomessa suurta riskiä sosiaaliseen laskuun. Jotain kertoo se, että vaikka Suomessa tuloerot ovat pieniä, sosiaaliset terveyserot ovat tavallista suurempia. Säätykierto on toiminut tehokkaasti myös erottelemaan terveet hyviin asemiin ja sairaat huonoihin.
Kun jokainen on päässyt siihen asemaan, johon hän henkilökohtaisen ominaisuuksiensa puolesta “kuuluu”, säätykierto hidastuu tasolle, jonka määrää lahjakkuuden, kauneuden ja terveyden periytymättömyys. Tai itse asiassa sen alle. Kyllä meillä edelleen on se tilanne, että vaikka siivoojan lapsi on yhtä älykäs, kaunis ja terve kuin professorin lapsi, hän päätyy professorin lasta epätodennäköisemmin akateemiselle uralle. Vielä epätodennäköisempää se on, jos lapsi ei ole älykäs, terve eikä kaunis.