Palveluseteliä käyttävä asiakas saa valita palveluntuottajan, mutta vain kunnan hyväksymien joukosta. Lain neljännessä pykälässä sanotaan näin:
“Kunnan tulee hyväksyä ne yksityiset palvelujen tuottajat, joiden palvelujen maksamiseen asiakas voi käyttää kunnan myöntämää palveluseteliä.
Kunnan on pidettävä luetteloa hyväksymistään palvelujen tuottajista. Tiedot palvelujen tuottajista, näiden tuottamista palveluista ja niiden hinnoista tulee olla julkisesti saatavilla internetissä ja muulla soveltuvalla tavalla. Tarkempia säännöksiä julkistettavista tiedoista voidaan antaa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.”
Kuulostaa hyvältä ja turvalliselta, mutta ajatuksena on silloin, että käytetään jotain sosiaali- ja terveysalan yritystä. Toimintarajoitteinen vanhus tarvitsee myös apua kaupassa käymisessä ja kotisiivouksessa. Jotenkin tuntuisi loogiselta, että palvelusetelillä voisi ostaa myös kotiinkuljetuspalvelun lähikaupasta ja voitaisiin sopia, että huoltoyhtiön siivooja auttaisi porrassiivouksen jälkeen vanhusta. Tuo pykälä sulkee käytännölssä tämän vaihtoehdon pois.
Helsingin kaupunkikin keksi joskus, ettei kaupassa käymiseen tarvita vuosien sosiaalityön koulutusta, vaan kauppias voi järjestää tavaroiden kotiin kuljetuksen; ei kuitenkaan vanhuksen tuttu lähikauppias, vaan tämä kilpailutettiin. Lopputulos oli katastrofaalinen: vanhuksilta perittiin räikeätä ylihintaa.
Aivan samaa toimintaa yhteiskunta tukee myös kotitalousvähennyksen kautta. Tämä tuki on 60 prosenttia kuluista. Siinä ei vaadita palveluntuottajalta mitään erityistä yhteiskunnan hyväksyntää. Verotuki on tarkoitettu rikkaille ja palveluseteli köyhille. Onko tässä köyhien osalta ylihuolehtimista?
Entä saisiko se huoltoyhtiön siivooja tarkistaa, onko vanhus ottanut lääkkeensä? Omaishoitaja saa tehdä tämän ilman koulutusta, vanhemmat saavat tehdä sen laposilleen ilman sairaanhoitajakoulutusta. Miksi järjissään oleva talkkari ei voisi sitä tehdä?
Muuten: Apteekkareilla olisi halua laajentaa toimintaansa lääkehuollossa kotikäynteihin. Miksi ei?