Nimbyilläänkö Vallilan laaksossa?

Edus­tuk­sel­lisen demokra­t­ian kri­itikot esit­tävät jär­jestelmän heikkoute­na muun muas­sa sen, että vaaleis­sa men­estyy val­lan main­iosti ehdokas ja /tai puolue, joka lupaa ottaa kympin kaik­il­ta neljältä miljoon­al­ta aikuiselta suo­ma­laisil­ta ja jakaa tämä raha neljän tuhan­nen euron shekkeinä kymmenelle tuhan­nelle  äänestäjälle. Kymp­pi kaik­il­ta on niin vähän, etteivät ne siitä paljon parah­da — varsinkin kun tämä pois otta­mi­nen tehdään abstrak­tisti ­- mut­ta neljä ton­nia tuo kymme­nen tuhat­ta uskol­lista äänestäjää.

 Nim­by­ilyssä on usein kyse siitä, että pienen joukon suuri ja konkreet­ti­nen etu ylit­tää suuren joukon pienen ja abstrak­tin edun. Kun jokainen on vuorol­laan saa­jan ja menet­täjän ase­mas­sa, lop­ul­ta kaik­ki kär­sivät, kos­ka noista suuren joukon pienistä menete­ty­istä eduista kas­vaa lop­ul­ta massiivinen.

 Hyvä päätök­sen­teko edel­lyt­täisi, että pysty­isimme määräl­listämään edut ja hai­tat. Jos suuren joukon pieni etu yhteen las­ket­tuna on suurem­pi kuin pienen joukon suuri etu, suuren joukon edun pitäisi ohit­taa pienen joukon edun ja päinvastoin.

 Joskus 1990-luvul­la Helsin­ki pani Pohjois­ran­nan pyörä­tien ja käve­lyre­itin ker­ral­la kun­taan. Remont­ti mak­soi paljon, nykyra­has­sa ehkä noin kymme­nen miljoon­aa euroa. Samal­la kata­janokkalaiset ja kru­u­nun­hakalaiset sai­vat olen­nais­es­ti parem­mat ulkoilumah­dol­lisu­udet pitkin rantaa.  Hyö­tyjiä oli ehkä parikym­men­tä tuhat­ta. Remont­ti mak­soi hyö­tyjää kohden siis noin 500 euroa. Ehkä parem­man kuvan asi­as­ta saa, jos muut­taa investoin­tiku­lun pääo­ma­menok­si euroina /kk: noin neljä euroa. Minä ainakin olisin mak­sanut. Tämä siis kan­nat­ti; tai ainakin niin on mielekästä väittää.

 Entä nim­by­il­läänkö Vallilan­laak­sos­sa, kun ei halu­ta joukkoli­iken­nekat­ua ratal­in­jaus­ta pitkin?  Jos perus­teena olisi vain, että ohi aja­vat bus­sit häir­it­sevät muu­ta­maa lähim­pänä ole­vaa siir­to­la­pu­u­tarha-asukas­ta ja tämän takia tuhat ihmistä viet­tää ahtaas­sa bus­sis­sa päivit­täin kymme­nen min­u­ut­ta, eli yhden työvi­ikon vuodessa, on selvä, että tuhan­nen bus­sis­sa aja­jan etu menee muu­ta­man siir­to­la­pu­u­tarha-asukkaan edun edelle. Sor­ry vain. Tämä argu­ment­ti ei toimi.

 Mut­ta kun ajat­telemme, että tuo puis­to on tuhan­sien vallilalais­ten ja myös kalli­o­lais­ten henkireikä, laskel­ma muut­taa mie­lenki­in­toisem­mak­si. Vas­takkain ei ole joukkoli­ikenne tai ei joukkoli­iken­net­tä, vaan bus­si ja ratik­ka; ratikan­han asukkaat hyväksy­i­sivät laak­soon. Ratik­ka on kuitenkin kalli­impi. Kun suun­nitelmia ei ole, en tiedä, paljonko kalli­impi. Tämä raha­sum­ma pitäisi jakaa puis­tos­ta hyö­tyvien lukumääräl­lä. Tarkkaa lukua ei kan­na­ta laskea, mut­ta kun tietäisimme edes des­i­maalip­ilkun paikan, tietäisimme, mis­tä puhumme. 

 Siitä joukkoli­iken­nekadus­ta pitäisi myös olla selkeä suun­nitel­ma, jot­ta osaisimme arvioi­da, paljonko se vau­ri­oit­taisi puis­ton käyttöarvoa.