Luonnollinen poistuma on luonnotonta

Helsin­ki halu­aa olla hyvä työ­nan­ta­ja ja sik­si se toteut­taa edessä ole­van väen vähen­nyk­sen luon­nol­lisen pois­tu­man kaut­ta. Eläk­keelle jäävien ja työtä vai­h­ta­van tilalle ei palkata uusia — siis niil­lä aloil­la, joil­la väkeä on tarkoi­tus vähen­tää. Koulu­ja ei jätetä ilman opettajia.

Onko tämä lop­ul­takaan kovin kun­ni­akas­ta? Vähen­nys kohdis­tuu siis prekari­aat­ti­in ja työ­markki­noille tule­vi­in nuori­in. Tilapäi­sis­sä työ­suhteis­sa ole­vat saa­vat lähteä, kun määräys päät­tyy, ja opin­noista vapau­tu­vat saa­vat jäädä työt­tömyysko­rtis­toon näivet­tämään työkykyään. Tämänkaltainen sosi­aal­isu­us tuot­ti 1990-luvul­la menete­tyn sukupol­ven sen lisäk­si, että se hidasti suuresti julkisen sek­torin uudistumista.

Eläköi­tymiseen perus­tu­va juus­to­höylä kohdis­tuu säästömah­dol­lisuuk­si­in näh­den varsin sat­tumavarais­es­ti. Jos säästökeinok­si otet­taisi­in toim­into­jen ratio­nal­isoin­ti, säästöt kohdis­tu­isi­vat kovin toisin.