Kiitos amerikkalaisten rahamarkkinakeinottelujen, kuntien talousluvut näyttävät aivan hirveiltä. Helsinki esimerkiksi aikoo leikata lähivuosina henkilökunnan määrää kahdeksalla prosentilla. Tästä ei tule kivaa. Julkinen talous on varsin kyvytön supistamaan menojaan muutoin kuin kaikkea huonontamalla.
Näkymätön rahankäyttö on eräs suurista julkisen talouden vuotokohdista. Tarkoitan päätöksiä, jotka eivät muodollisesti ole taloudellisia, mutta joiden seuraukset ovat hyvin kalliita. Ehkä asia selviää parhaiten esimerkeillä.
Meillä päätettiin lähes yksimielisesti, että terveydenhuollon tietosuoja on niin tärkeätä, että ennen kuin potilaan saama antibioottiresepti saadaan kirjoittaa hänen rekistereihinsä, potilaan on annettava siihen itse aktiivisesti suostumuksensa. Vaihtoehtona oli, että sen saa laittaa rekisteriin, ellei sitä erikseen kielletä. Vastustavat puheenvuorot koskivat oikeastaan vain potilasturvallisuutta: hoitoriskit kasvavat, jos lääkäri ei tiedä potilaan muusta lääkityksestä tai aiemmista sairauksista. Näiden kahden vaihtoehdon välinen taloudellinen ero on valtava, koska tuo tietosuojapykälä tuhoaa ne rationalisointihyödyt, joita sähköisestä potilasarkistosta oli määrä saada. Jos esittelevän ministerin olisi pitänyt kaivaa nämä rahat raamistaan, tuskin moista päätöstä olisi syntynyt.
Täällä aiemmin moneen otteeseen käsitelty pysäköintinormi on toinen samanlainen. Kun kaupunki pakottaa taloyhtiöt rakentamaan täsmälleen tietyn määrän pysäköintipaikkoja, on se joillekin taloille liikaa ja toisille liian vähän. Molemmissa tapauksissa syntyy tappioita, jotka koituvat lopulta kaupungin maksettavaksi maanomistajana. Normi on helppo laittaa, kun hinta on abstrakti.
Kannatan paremman puutteessa uusiutuvan sähkön syöttötariffeja, mutta pakko minun on myöntää, että tämä on aika fusku temppu. Helppo säätää, kun maksu haihtuu jonnekin avaruuteen.
Näitä esimerkkejä voi esittää loputtomiin.
Julkinen talous joutuu nyt sellaiseen mankeliin, että tämä näkymättömän rahan tuhlaus olisi hyvä lopettaa lopetettava.