Jorma Ollila (Shell) näyttää sanoneen, että päästökauppa on hiilidioksidiveroja parempi tapa vähentää hiilidioksidipäästöjä. Hesarin uutisesta ei saanut selvää perusteista. Vaikutti siltä, että hän luottaa enemmän päästökaupan kohdistumiseen eri sektoreille tasapuolisesti, mikä on taloudellisen tehokkuuden edellytys. Hiiliveron suuntaamisessa poliitikot saattavat olla herkkiä lobbaukselle ja vihaiselle kansalaismielipiteelle
Jos tietäisimme tarkkaan hiilidioksidipäästöjen hintajouston tarkkaan — mikä päästötaso vastaisi mitäkin verotasoa, olisi sama kumpaa käyttäisimme. Jos tavoittelisimme päästömäärää q1 ja tätä vastaisi verotaso t1, olisi aivan sama, asetammeko päästöille veron t1 vai kauppaammeko päästäoikeuksia määrän q1, jolloin päästöoikeuden hinta asettuu tasolle t1.
Ero syntyy, jos erehdymme arviossa. Veromallissa vero(hinta) pysyy kiinteänä ja määrä sopeutuu, päästökaupassa määrä pysyy vakiona ja hinta sopeutuu; nousee, jos päästöt pyrkivät kasvamaan liian suuriksi, ja laskee, jos päästöt ovat jäämässä tavoitteen alle.
Jos käyttöön otetaan päästökauppa ja jos se toimii täydellisesti ja jos kaupattava kiintiö on niin pieni, että päästöoikeuksille tulee korkea hinta, syntyy tilanne, jossa eri osapuolilla voi olla nikottelemista: yksittäiset uhraukset päästöjen vähentämiseksi ovat hyödyttömiä. Merkitystä on vain sillä, mille tasolle päästöoikeuksien määrä asetetaan. Jos päästöoikeudet ovat kalliita niin että ne tosiasiassa säätelevät päästöjen määrää, kaikki päästöoikeudet tiullaan kaikissa olosuhteissa käyttämään.
Jos siis Mattinen siirtyy öljylämmityksestä maalämpöön, päästöoikeuksia vapautuu muiden käytettäväksi. Kokonaispäästöjen määrä ei laske, mutta päästöoikeuksien hinta laskee marginaalisesti. Mattisen altruismista hyötyvät suurimmat saastuttajat halvempina päästöoikeuksina.
Niinpä ei kannattaisi enää maksaa ylimääräistä tuulisähköstä, vaan käyttää rahat siihen, että ostaa päästöoikeuksia markkinoilta ja tuhoaa ne.