Kirjoitan tätä Brysselistä, jossa olen seuraamassa vihreän europarlamenttiryhmän seminaaria The Green new deal. Tilaisuudessa ABB-konsernin edustaja kävi kertomassa yhtiönsä suunnitelmista yhdistää Euroopan sähköverkot korkeajännitteisillä tasavirtajohdoilla, joissa tehohäviäötuhannella kilometrillä on vain kolme prosenttia. Tällaiset johdot ovat taloudellisesti hyvin kannattavia. Ne tasaavat sähkön hintaa ja johtavat optimaaliseen tuotantopalettiin. Nämä lisäävät esimerkiksi tuulivoiman kannattavuutta ja käytettävyyttä, koska jossain päin Eurooppaa tulee aina.
Ensimmäisenä suunnitelmissa on vetää tuhti piuha Norjasta Hollantiin. Näin norjalaisen vesivoiman saatökapasiteetti saadaan koko Euroopan hyväksi.
Kuulostaa hyvältä, paitsi suomalaisten sähkölämmittäjien kannalta. Kun norjalaisen vesivoiman säätökapasiteetti on koko Euroopan käytössä, se ei ole meidän käytössämme — tai tarkemmin sanoen, joudumme maksamaan siitä paljon enemmän. Myös suomalaisen vesivoiman säätökapasiteetille on Euroopassa ottajia. Tämä tekee sähkölämmmityksen paukkupakkasina tuottamasta tehopiikistä erittäin kalliin. Sähkön myyjien on otettava tämä huomioon hinnoittelussaan.