Viestiketjussa “Lamasta ulos rentoon elämään” esitettiin paljon oletuksia siitä, mitä ja miksi esitin, että olisi onnellisempaa, että lamasta tultaisiin ulos lyhennetyn yhteiskuntaan työajan kuin suurtyöttömyyden yhteiskuntaan.
Pelkään pahoin, että aiempaa työllisyysastetta ei tulla saavuttamaan ja että riskinä on hyvin syrjivä työttömyysyhteiskunta, jossa joidenkin työpanosta ei tarvita. Tällainen yhteiskunta on hyvin julma — jo tämä nykyinen on julma työstä syrjäytyneitä kohtaan.
Ennustan, että hyvin toimeentuleva keskiluokka tulee lyhentämään omaa työaikaansa omilla päätöksillään, koska arvostaa enemmän vapaata aikaa kuin lisätuloja ja koska heillä on siihen varaa. Taloudellista liikkuma-alaa lisää se, että kaupunkilaisten asuntovarallisuus alkaa kulkea perintönä. Yhteiskunnan kantla tämä joukko on väärä työajan lyhentäjä, koska heidän työpanostaan tarvitaan. (Tosin en ole ihan varma tästäkään, mutta se on toinen juttu)
Vapaa-ajan arvostuksesta kertoo esimerkiksi se, että pienten lasten kotihoito on Suomessa niin suosittua, vaikka kotihoidontuki on varsin matala. Tanskassa, Norjassa ja Hollannissa ihmiset ovat lyhentäneen työaikaansa oma-aloitteisesti niin paljon, että työaika on tosiasiassa lyhempi kuin Ranskassa, jossa työaikaa on lyhennetty näyttävästi pakolla.
Kansantaloudellisesti ei olisi niin väliksi, vaikka vähän koulutettu osa työvoimasta tekisi vähemmän töitä, koska low ‑skill ‑työvoimasta ei ole pulaa ja koska osa tästä joukosta uhkaa syrjäytyä pysyvään työttömyyteen. Jos tietyntyyppisestä työpanoksesta on alikysyntää, sen suhteellinen palkka uhkaa laskea´. Ay-liike on keskittynyt puolustamaan ikääntyneen työvoiman etuja, mutta nuori prekariaatti saa pärjätä markkinaehtoisesti, eivätkä markkinat ole heille suotuisia.
Kun palkka on pieni, ei ole varaa lyhentää omaa työaikaansa. Köyhät tekevät USA:ssa kahta työtä ja tähän suuntaan kehitys meilläkin menee. Niinpä se joukko, jonka olisi järkevintä lyhentää työaikaa, ei voi sitä tehdä.
Minä en esitä Ranskan mallin mukaista kollektiivista sopimusta työajan pakollisesta lyhentämisestä. Riittää, että työntekijät saavat siihen oikeuden. Tämä oikeus on pienten lasten vanhemmilla, mutta se pitäisi laajentaa koko työvoimaan.
Jotta välttäisimme tilanteen, jossa low- skill ‑työvoima jakautuu kahtia työttömiin ja hyvin pitkää työpäivää tekeviin, olisi hyvä, että lyhyempi työaika tehtäisiin heille taloudellisesti mahdolliseksi. Tässä tarvittaisiin vähän yhteiskunnallista insinööritaitoa. Itse kannattaisin perustuloa, joka tekisi mahdolliseksi kohtuullisen elämän pienilläkin ansiotuloilla, mutta muutkin mahdollisuudet käyvät.