Epätasainen tuottavuuden kehitys

Jatkan Arto Tuki­aisen kir­ja-arvostelun ruo­timista. Itse arvostelun voi lukea tästä.

“Kuten Soin­in­vaara teok­ses­saan esit­tää, tuot­tavu­u­den kasvu työvoimati­las­to­jen pääaloil­la on hyvin epä­ta­saista. Suurin osa kasvus­ta tapah­tuu teol­lisu­udessa. Maat­aloudessa, rak­en­tamises­sa ja palveluis­sa kasvu on yleen­sä hitaam­paa. Pääsään­tönä on usei­den tutkimusten mukaan se, että teknolo­gian kehit­tymi­nen selit­tää kasvus­ta suurim­man osan, ja etenkin palveluelinkeinois­sa järkevä tek­nol­o­gisoi­tu­mi­nen on usein mah­do­ton­ta. Pääalo­jen sisäl­läkin tuot­tavu­uske­hi­tyk­sen vai­hte­lut ovat tietysti suuria, eli tuot­tavu­u­den parane­m­i­nen on selvästi paikallista. Jos tuot­tavu­us yhdel­lä työ­paikalla tai ‑alal­la lisään­tyykin, niin kuin­ka tämä oikein muun­tuu muiden käytet­tävis­sä ole­vak­si vapaa-aikape­li­v­arak­si? Vaik­ka tuot­tavam­mak­si trim­matun tehtaan työn­tek­i­jät voisi­vatkin neu­votel­la itselleen Soin­in­vaaran ohjel­man mukaises­ti sekä lyhyem­mät työa­jat että kohoa­van ansio­ta­son, meil­lä on tuskin lupaa odot­taa vas­taavaa men­estys­tä heikom­min kehit­tyneel­lä tehtaalla.”

Tämä mielestäni virheelli­nen argu­ment­ti on yleinen ja sitä käytetään joskus myös tulopoli­it­ti­sis­sa neu­vot­teluis­sa. Alat, joil­la tuot­tavu­u­den kasvu on nopein­ta, ovat tämän mukaan luon­nol­lisia keräämään hyödyt kehi­tyk­ses­tä niin, että sil­lä alal­la palkat nou­se­vat enem­män. Näin markki­na­t­alous ei toi­mi; jos toimisi, alat, joil­la on opit­tu säästämään ener­giaa, mak­saisi­vat var­maankin myös sähköstä enem­män kuin muut. Näin kävisi vain, jos tuot­tavu­us nousisi yhdessä suo­ma­laises­sa yri­tyk­sessä, mut­ta ei sen kilpailijoissa.

Kehi­tys­tä on paljon helpom­pi hah­mot­taa kuvitellen, että palkat pysyvät koko ajan saman­su­u­ruise­na ja hin­nat alenevat tuot­tavu­u­den kas­vaes­sa. Vaik­ka itse työsken­telee alal­la, jos­sa tuot­tavu­us ei kas­va lainkaan (par­tu­rit esim.) hyö­tyy hin­to­jen alen­tu­mis­es­ta. Jos par­turi päät­tää tehdä työtä niin paljon, että säi­lyt­tää van­han elin­ta­son­sa, hän voi vähen­tää työn­tekoaan vuosit­tain, vaik­ka ei olekaan kiristänyt omaa työ­tah­ti­aan. Min­ul­la ei ole osaa eikä arpaa maat­alouden tuot­tavu­u­den monikym­menker­tais­tu­miseen, mut­ta hyö­dyn ruuan halpen­e­mis­es­ta suh­teessa ansio­ta­soon, mut­ta joudun tekemään yhtä kauan työtä kuin 70-luvul­lakin ansaitak­seni rahat parturiin.

Tuot­tavu­u­den kehi­tys koituu lop­ul­ta kulut­ta­jien hyödyk­si riip­pumat­ta siitä, mil­lä alal­la nämä toimi­vat. Palkkaerot johtu­vat aivan muista asioista kuin alako­htai­sista eroista tuot­tavu­u­den kasvus­sa. Sik­si kansan­talouden keskimääräi­nen tuot­tavu­u­den nousu on muutet­tavis­sa vapaa-ajak­si kaikille, kun­han vauhti ei ole niin nopeaa, etteivät ihmiset ehdi siir­tyä nopean tuot­tavu­u­den kasvun aloil­ta   (kuten maat­alous) hitaan kehi­tyk­sen aloil­la (partrureik­si ja opettajiksi).

(Todet­takoon, että sadan vuo­den aikana tuot­tavu­us maat­aloudessa on nous­sut selvästi nopeam­min kuin kansan­taloudessa keskimäärin, vaik­ka tuot­tavu­u­den nousua on yritet­ty keinotekois­es­ti jarruttaa.)