Kiitos tästä elämästä!

Tulin myrskyssä ja sateessa Säteily­tur­vakeskuk­sen neu­vot­telukun­nas­ta. Klu­u­vikadul­la tuli vas­taan mus­taan nahkatakki­in pukeu­tunut, pitkä­tukkainen narkkar­il­ta näyt­tävä kaveri. Kun olimme jo ohit­ta­neet toisemme, hän pysähtyi ja puhut­teli min­ua. “Hei, halu­an kiit­tää sin­ua siitä, mitä olet tehnyt mei­dän narkkarei­den hyväk­si. Sin­un ansiois­tasi pääsin kor­vaushoitoon ja irti kamas­ta. Kiitos tästä elämästä!

Olin vähän häm­men­tynyt, kos­ka tuo kesken­jäänyt pro­jek­ti on pikem­minkin tuot­tanut min­ulle huonoa omaa tun­toa juuri kesken­jäämisen­sä takia.

Kun Lip­posen toista hal­li­tus­ta muo­dostet­ti­in vuon­na 1999, perus­palve­lu­min­is­terin posti jaet­ti­in kah­tia min­un ja Eva Biaude­t’n kesken. Hänen piti olla kak­si ensim­mäistä vuot­ta ja min­un kak­si seu­raavaa. Evan yllät­tävän raskau­den takia oma vuoroni aikais­tui. Olin joka tapauk­ses­sa vuo­den ver­ran tule­va min­is­teri. Siinä ase­mas­sa ei tietääk­seni ole ollut kukaan muu, ellei sit­ten Juha Rehu­la (kesk) ole juuri jnyt siinä samas­sa asemassa.

Vuon­na 1999 Suomen akatemia ja lääkäriseu­ra Duodec­im jär­jes­tivät kon­sen­suskok­ouk­sen huume hoi­dos­ta. Min­ut oli kut­sut­tu sinne maal­likko­jäsenek­si. Suurek­si yllä­tyk­sek­seni min­ut pan­ti­in johta­maan ala­jaos­toa, jon­ka piti ottaa kan­taa kor­vaushoitoon. En tien­nyt asi­as­ta mitään, mut­ta tarkoi­tus olikin, että oppisin. Opin. Noiden kol­men vuorokau­den aikana tulin vaku­ut­tuneek­si, että hero­i­iniri­ip­pu­vaisille on järkev­in­tä antaa lääk­keek­si jotai hidastet­tua huumet­ta, buprenor­fi­inia tai metadonia.

Kor­vaushoito oli tuol­loin hyvin kiis­tel­ty hoit­o­muo­to. STM:n virkamiehet suh­tau­tu­i­v­at siihen varsin penseästi, mut­ta min­is­ter­iö on pääl­likkövi­ras­to. Oltuani viikon min­is­ter­inä ilmoitin, että min­is­ter­iön kan­ta on kor­vaushoidolle myön­teinen. Virkamiehet sopeu­tu­i­v­at uuteen lin­jaan kiitet­tävän nopeasti. Tein kor­vaushoi­dos­ta kak­sikin ase­tus­ta, jot­ka lib­er­al­isoi­vat sen käyttöä.

Sil­loin laa­di­tus­sa kom­pro­mis­sis­sa lääke­hoito yhdis­tet­ti­in psykososi­aaliseen kuntoutuk­seen. Tämä psykososi­aa­li­nen kuntou­tus tuli niin kalli­ik­si, että hoitopaikat lop­pui­v­at pian. Minus­ta olisi ollut parem­pi antaa kaikille tyy­dyt­tävää hoitoa kuin kymmenelle pros­en­til­la paras­ta mah­dol­lista hoitoa ja jät­tää 90 pros­ent­tia heitteille,mutta en ollut enää min­is­teri. Tuo vas­taan tul­lut enti­nen narkkari oli noiden onnel­lis­ten 10 pros­entin joukossa.

Eri­tyisen vaikea min­un on ymmärtää, mik­si Helsin­gin kaupun­ki pih­tailee kor­vaushoi­dos­sa. Kor­vaushoito on kallista, mut­ta huumerikol­lisu­us on vielä kallimpaa. Hero­in­isti ei voi olla ilman päivit­täistä annos­taan. Hoidot­ta jäänyt narkkari on huumekaup­pi­aan ylin toive. Mik­si Helsin­gin on tyy­dytet­tävä huumekaup­pi­aiden toivei­ta? Rahat hän han­kkii rikol­lisu­udel­la tai prostituutiolla.

Kat­so lisää huume­poli­ti­ikas­ta tästä.