Ulkomaalaispolitiikka: epäsymmetrinen riskinvarmistus

Jokaisen maan velvol­lisu­us — ja tähän minäkin yhdyn — on tar­jo­ta tur­va­paik­ka ihmisille, jot­ka ovat koti­maas­saan vain­on kohteena. Tätä koske­vat kan­sain­väliset sopimuk­set on tehty suuren kollek­ti­ivisen häpeän val­lites­sa, kun nähti­in, miten kävi Sak­sas­ta pois pyrkineille juu­ta­laisille, joi­ta muut maat kieltäy­tyivät otta­mas­ta vastaan.

Hak­i­jan tilanne tutk­i­taan huolel­lis­es­ti sen osalta, joka on saanut varpaansa Suomen kama­r­alle ja hakee tur­va­paikkaa. Täl­lä halu­taan vält­tää se, ettei olisi riskiä, että tur­va­paik­ka evätään sel­l­aiselta, jon­ka hen­ki on koti­maas­saan vaaras­sa. Tämän vuok­si hakupros­es­si kestää pitkään, mis­tä tulee ongelmia.

Samal­la kuitenkin Suo­mi tekee kaikken­sa, ettei tur­va­paikkaa tarvit­se­va saa sitä var­vas­taan Suomen kama­r­alle. Lentoy­htiö esimerkik­si saa suuret sakot, jos se tuo maa­han henkilön, jon­ka paper­it eivät ole kun­nos­sa.  Kokon­aisu­u­den logi­ikkaa on vaikea hah­mot­taa: mik­si toisaal­ta ollaan niin huolis­saan siitä, ettei ketään kään­nytetä väärin perustein ja niin vähän huolis­saan noista lentoy­htiön käännyttämistä.