2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (9) Ekologinen rakennemuutos

Pent­ti Linkolan mukaan vain taloudel­lisen kasvun ja väestön kasvun lopet­ta­mi­nen voivat pelas­taa maail­man. Aika huonos­ti ovat asi­at sil­loin, sil­lä on todel­la epäre­al­is­tista, että köy­hät maat tyy­ty­i­sivät ole­maan köy­hiä ja että he kuitenkin köy­hinäkin pysty­i­sivät alen­ta­maan syntyvyyttä.

Tarvi­taan muu­tos taloudel­lisen kasvun suun­nas­sa ja kulu­tuk­sen rak­en­teessa, joka vie kulu­tus­ta tavaroista bit­tei­hin ja palvelui­hin sekä määrästä laatu­un. Uusi ekol­o­gis­es­ti vas­tu­ullisem­pi kulu­tusko­ri ei olisi vält­tämät­tä huonom­pi – ei sa ainakaan niin paljon huonom­pi olisi kuin se kori, joka olisi saatu vain kulu­tus­ta leikkaamalla.

Nyt vero­tus toimii väärin, kun mate­ri­aalia ja ener­giaa verotyetaan kevyesti ja ihmistyötä raskaasti. Näin suosi­taan rihka­maa laatu­tuot­tei­ta vas­taan ja tavaroi­ta palvelu­ja vas­taan. Pitäisi tehdä toisin päin, verot­taa paljon enem­män fos­si­ilista ener­giaa ja raa­ka-ainei­den käyt­töä ja paljon vähem­män työtä.

Muu­tos kuu­lostaa arkiselta, mut­ta riit­täväl­lä tehol­la toteutet­tune se olisi vallankumoiksellinen.

Ympäristövero­ja käytet­täessä ei tarvitse kiis­tel­lä siitä, kum­man pitää sopeu­tua, tuotan­non vai kulu­tuk­sen. Vero­tus vaikut­taa molem­pi­in. Se sopeu­tuu, jon­ka on hel­poin­ta sopeutua.

Vau­raiden maid­en kulu­tusko­ria on helpom­pi sopeut­taa, kos­ka näis­sä talouskasvu on jo muutenkin siir­tynyt määrästä laatu­un. Köy­hissä mais­sa kasvu on sitä, että kaikkea tarvi­taan lisää, ja se on väistämät­tä ainakin jonkin ver­ran ris­tiri­idas­sa maa­pal­lon kan­tokyvyn kanssa.

Toisaal­ta polkuri­ip­pu­vu­u­den takia län­si­maid­en on vaikeam­paa siir­tyä uuteen ener­gia­jär­jestelmään kuin kehit­tyvien­maid­en, jot­ka vas­ta rak­en­ta­vat ener­gia­jär­jestelmään­sä, eivätkä kenenkään ansiot ole riip­pu­vaisia rusko­hi­ilestä tai turpeesta. Kiinas­sa tosin on paljon hiilikai­vok­sis­sa työskenteleviä.

Hait­tavero­jen idea on yksinker­tainen. Määritel­lään haital­la taloudelli­nen arvo ja per­itään se hai­tan aiheut­ta­jal­ta verona. Näin ulkoinen kus­tan­nus saadaan osak­si hintamekanismia.

Toinen, tehot­tomampi ja huo­mat­tavasti kalli­impi vai­h­toe­hto on tukea hai­ta­ton­ta vai­h­toe­htoa sen sijaan että verot­taisi hait­taa. Tämä tekee ilmastopoli­ti­ikas­ta mon­ta ker­taa kalli­im­man, mut­ta sen poli­ti­ikan Suomen hal­li­tus on valin­nut. Ei meil­lä olla köyhiä!

Vaik­ka hait­tavero­jen peri­aate on yksinker­tainen, niiden toteu­tus on kaikkea muu­ta. Hai­tan suu­ru­ut­ta on vaikea arvioi­da, ei esimerkik­si tarkkaan tiede­tä, mitä ravin­nepäästö vaikut­taa vesistön tilaan. Vaik­ka tiedet­täisi­in vaiku­tus, sen rahalli­nen arvio riip­puu arvioijasta.

Lisäk­si hai­tan riip­pu­vu­us päästön määrästä voi olla lin­eaari­nen, jol­loin hait­ta on yhtä suuri jokaista kiloa kohden, tai hait­ta voi olla päästön mukaan nou­se­va niin, että jokainen kilo on haitallisem­pi kuin edelli­nen tai päästöl­lä voi olla jokin kri­it­ti­nen ylära­ja, jon­ka jäl­keen hait­ta kas­vaa katas­tro­faalis­es­ti. Näitä vai­h­toe­hto­ja on kuvat­tu kir­jas­sa seikkaperäisesti.

Päästökaup­pa

Jos päästöille on jokin tur­valli­nen raja, jon­ka ala­puolelle päästöt kan­nat­taa painaa, mut­ta jon­ka alit­tamis­es­ta ei toisaal­ta ole vas­taavaa hyö­tyä, ratio­naal­isin tapa on päästökaup­pa. Huu­tokau­pataan tavoitet­ta­va vas­taa­va määrä päästöoikeuk­sia. Se, joka ei ole ostanut päästöoikeuk­sia, ei saa päästää. Päästöille muo­dos­tuu mar­gin­aal­i­hin­ta, ja päästöt laske­vat tavoitel­lulle tasolle peri­aat­teessa halvim­mal­la mah­dol­lisel­la taval­la .- olet­taen siis, että markki­nat toimi­vat oikein.

Yhdys­val­lat toteut­ti men­estyk­sel­lis­es­ti päästökaup­paa rikkipäästö­jen alen­tamises­sa. Euroopas­sa käytet­ti­in normio­h­jaus­ta. Molem­mat pää­sivät yhtä hyvään tulok­seen, mut­ta Euroopas­sa se tuli huo­mat­tavasti kalli­im­mak­si. Teo­ria siis toimi.

Tämä käy vas­tauk­se­na niille, jot­ka ihmettelevät, mihin tarvi­taan ympäristövero­ja. Eikö voitaisi vain kieltää saas­tut­tamista? Normei­hin ja kiel­toinen perus­tu­v­ba ympäristöpoli­ti­ik­ka on teho­ton­ta ja tulee kalli­ik­si, mut­ta hivelee mikro­man­ageroi­jan itsetuntoa.

Päästökau­pas­ta innos­tuneena USA esit­ti EU:n jää USA:n yhteistä päästökaup­paa ilmastopoli­ti­ikkaan, mut­ta jäi siitä lop­ul­ta itse pois syistä, jot­ka liit­tyivät Flori­dan äänestyskonei­den toimintaan.

Ilmastopoli­ti­ik­ka kär­sii vapaamatkustajaongelmasta

Paikalliset ympäristöon­gel­mat on saatu Euroopas­sa ja Pohjois-Amerikas­sa melko hyvin hoide­tuk­si, kos­ka toimen­pitei­den vaiku­tus on suo­raan nähtävis­sä, eikä ketään muu­ta voi vaa­tia puhdis­taa paikallista järveä kuin niitä, jot­ka sitä likaa­vat. On myös help­po arva­ta, että Kiina tulee panos­ta­maan val­tavia raha­sum­mia kaupun­ki-ilman puhdistamiseen.

Ilmas­tossa on kyse täysin globaal­ista ongel­mas­ta. Sik­si siinä syn­tyy väk­isin vapaamatkustajaongelma.

Maa­pal­lon ilma­soon ei paljon vaiku­ta se, mityä tekee pieni Suo­mi – eikä edes paljon se, mitä tekee iso Kiina. Itsekkäästi ajatellen kum­mankaan ei kan­na­ta tehdä asial­la mitään, mut­ta näin ajatellen asialle ei myöskään tehdä mitään.

Vas­taavasti Suomen hyv­in­voin­ti­val­tion rahoi­tus ei ole siitä kiin­ni, mak­sanko minä veroni, mut­ta min­un­pa on pakko ne mak­saa. Se on myös min­un etu­ni, kos­ka samal­la muidenkin pitää.

Valitet­tavasti ei ole vas­taavaa mekanis­mia, jol­la itsenäisiä val­tioi­ta voidaan pakot­taa mukaan vas­tu­ulliseen ilmastopoli­ti­ikkaan. Sel­l­ainen on vain luo­ta­va. Fuskaa­jal­la ei pitäisi olla pääsyä kan­sain­välisen kau­pan piiriin.

Ilmais­jako ja mui­ta variantteja

EU:n päästökau­pas­sa on hiilivuo­toa (päästö­jen siir­tymistä EU:n ulkop­uolelle) on yritet­ty lieven­tää jaka­mal­la päästöoikeuk­sia ilmaisek­si määrä, joka riip­puu tuotan­non määrästä. Tämä ei tee päästökau­pas­ta täysin teho­ton­ta. Esimerkik­si sement­ti­te­ol­lisu­udessa kan­nat­taa kyl­lä ohja­ta pros­esse­ja vähäpäästöisik­si, kos­ka yli­jääneet päästöoikeudet voi myy­dä, mut­ta se ei kan­nus­ta kor­vaa­maan beto­nia puulla.

(Hiilivoimaloiden saamia ilmaisia päästöoikeuk­sia perusteli­in aikanaan julk­isu­udessa huvit­tavasti väit­tämäl­lä, että ne pitäi­sivät sähkön hin­nan hal­pana. Mikro­talouden peruskurssista olisi ollut hyötyä.)

On myös esitet­ty, että jokaisel­la olisi yhtä suuri henkilöko­htainen hiiliki­in­tiö. Näin voitaisi­in tehdä, mut­ta olet­taen, että omaa vajaak­si jäänyt­tä kiin­tiötään voi myy­dä toiselle, joka tarvit­see täy­den­nys­tä omaansa, päädytään ihan taval­liseen päästöoikeuskap­paan, jos­sa vain sen tulot jae­taan hiil­iosinkona tasan kaikkien kesken.

Se on selvä, että jonkin­laista ilmas­to-oikeu­den­mukaisu­ut­ta vaa­di­taan. Jos Bri­tan­nia olisi ollut demokra­tia 1700-luvun lop­ul­la, lundi­itit oli­si­vat pystyneet estämään teol­lisen val­lanku­mouk­sen vaal­i­u­urnil­la. Nyt on otet­ta­va huomioon kaik­ki ihmiset, tasi ainekin melkein kaikki.