Risto Rautava ja Piia Pakarinen kirjoittivat Helsingin Sanomissa, että Hämeentien muuttamista joukkoliikennekaduksi on lykättävä, koska se osuu muuten hankalasti yhteen muun muassa Hakaniemen sillan remontin kanssa.
Kirjoitus ei tähdännyt remontin lykkäämiseen vaan sen kumoamiseen. Lykkäämisessä ei nimittäin ole mitään järkeä ja sen kirjoittajat tietävät itsekin. Hämeentie menee joka tapauksessa laajaan remonttiin, koska ratikkakiskot on uusittava joka tapauksessa. Niiden kulumista ei voi lykätä äänestyspäätöksellä.
Jos joukkoliikennekadun rakentamista lykättäisiin, katu jouduttaisiin avaamaan kahteen kertaan niin, että kustannukset lähes kaksinkertaistuvat. Joukkoliikennekatu edellyttää myös kiskojen siirtämistä, joten siis myös kiskotyöt pitäisi tehdä kahteen kertaan.
Pelko, että Hämeentien muuttaminen joukkoliikennekaduksi eristäisi keskustan on lähinnä kummallinen ja senkin kirjoittajat tietävät ihan hyvin. Tehtyjen simulointien mukaan Hämeentietä nyt käyttävät autoilijat menettävät matka-ajassa noin puoli minuuttia ja joukkoliikenteen käyttäjät voitavat selvästi yli minuutin. Kun joukkoliikenteen käyttäjiä on Hämeentiellä moninkertainen määrä autoilijoihn verrattuna, keskimääräinen matka-aika lyhenee joukkoliikennekadun ansiosta, ei pitene.
Samassa yhteydessä rakennetaan Hämeentielle myös pyörätiet. Se, että liikenne nyt toimii jotenkin ilman pyöräteitä, johtuu vain siitä, että pyöräilijät rikkovat lakia.
Jos pyöräilijät ajaisivat Hämeentiellä joukkoliikennekaistaa pitkin niin kuin laki vaatii, bussien matka-aika pitenisi huomattavasti; erityisesti pohjoiseen päin ajettaessa, koska fillarit kiipeävät ylämäkeä hitaasti.
Pelottelu Hakaniemen sillan uudistamisella vihjaa asiaan perehtymättömälle, että silta olisi työn aikana poikki. Ei ole, ellei se sitten omia aikojaan romahda. Sillan länsipuolelle rakennetaan ensin uusi silta ja kun se on valmis, vanha puretaan. Liikenne sillalla kulkee ongelmitta.
Joko kirjoitus oli pelkkää kokoomuksen hengen nostatusta ennen vaaleja, tai sitten kokoomuksessa on havaittu, että demarien nykylinja on aika bensankatkuinen niin, että joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä suosinut liikennepolitiikka voidaan kokoomuksen, demarien ja perussuomalaisten voimin palauttaa autoilua lisääväksi.
= = =
Se, että tämä kirjoitus on viikon myöhässä, johtuu siitä, että olemme juuri muuttaneet uuteen asuntoon.