Suomen vahvuutena on ollut hyvin koulutettu kansa. Meillä ei ole varsinaisia huippuyliopistoja. Siksi meillä ei kärki ole terävä, mutta keskivertokansalaisen osaaminen on hyvää ja huonosti koulutettujen määrä suhteellisen vähäinen. Kouluarvosanoin voidaan sanoa, että meillä on paljon kasin osaajia.
Hyvinvoiva keskiluokka on hyvä asia paitsi ihmisille itselleen myös koko kansantaloudelle. Erityisen ilahtunut siitä on valtiovarainministeri, koska sieltä ne verotulot tulevat.
Meillä on siis hyvä ammattimiehiä ja koulutettu keskiluokka. Tämä on ollut suuri vahvuus, mutta elinkeinorakenteen muutos on viemässä tätä suhteellista etua meiltä. Etumatkamme on kuitenkin hupenemassa, kun muut ottavat meitä kiinni. Lisäksi omat oppimistuloksemme ovat viime aikoina jopa laskeneet.
Ei tässä kaikki. Huomamme, että olemmekimn veikanneet väärää hevosta.
Suomalaiset ovat oikein hyviä töissä, joissa robotit ja tietokoneet ovat vielä parempia.
Työmarkkinat ovat polarisoitumassa niin, että keskituloisia on paljon aiempaa vähemmän ja enemmän toisaalta hyväpalkkaisia asiantuntijatehtäviä ja vastaavasti vähän koulutusta vaativia matalapalkkatöitä.
Noihin asiantuntijatehtäviin kahdeksikon tasoinen osaaminen on vähän alakanttiin, kun taas matalapalkkatöissä pärjäisi vähemmälläkin. Koulutuksella ja hyvällä osaamisella on etua kaikessa työssä. Siksi ne palkka-asteikon keskivaiheilta alaspäin putoavat kahdeksikon osaajat syrjäyttävät huonommin koulutettuja myös töistä, joissa pärjäisi pienemmälläkin koulutuksella (koulutusinflaatio).
Koulutus on hyödyllistä. Ei pidä ajatella, että kun keskipalkkaisia töitä on vähemmän, vähennetään koulutusta.
Ongelmamme on siinä, että niitä huippuyliostoja ei ole. Kansantalouden kannalta ei ole kovin hyvä ajatus myöskään lähettää lahjakkaimpia nuoriamme ulkomaisiin huippuyliopistoihin, sillä sinne ne bengtholmströmit herkästi jäävät. Yksilötasolla se toki on kannattavaa.
En haluaisi haukkua Sipilän hallitusta, koska on tässä ollut peräkkäin aika monta hallitusta, jotka ovat jättäneet tekemättä asioita, joita olisi pitänyt tehdä. Koulutukseen kohdistuvat säästöt ovat kuitenkin erittäin lyhytnäköisiä. Kun puutteemme ovat erityisesti huippuosaamisessa, lyhytnäköistä aluepoliittista kaunaisuutta on kohdistaa korkeakoulusäästöt vielä suurimmalla voimalla Helsingin yliopistoon, joka on suomalaisista yliopistoista ainoa jotenkin kansainvälisissä vertailuissa menestynyt.