Terveyspalvelujen kilpailuttaminen ja yleinen etu

Kil­pailu markki­na­t­aloudessa ei ole olympiau­rheilua, jos­sa reiluil­la sään­nöil­lä yritetään löytää paras urheil­i­ja olympiakul­lal­la palkit­tavak­si. Kil­pailun tarkoi­tus on resurssien opti­maa­li­nen allokoin­ti. Tavoit­teena on käyt­tää ole­mas­sa ole­vat resurssit ja ideat parhaal­la tavalla.

Erikois­sairaan­hoi­dos­sa keskus­sairaaloil­la on joitain tehtäviä, joi­ta ei voi järkevästi kil­pailut­taa tai jos voisikin, tar­joa­jia olisi vain yksi. Eräs täl­lainen tehtävä on valmis­tau­tu­mi­nen suuron­net­to­muuk­si­in pan­demioi­hin tai poikkeu­soloi­hin. Sydä­men- ja mak­san­si­ir­to­jakaan ei ole oikein järkevää kil­pailut­taa, kos­ka pul­lonkaulan muo­dosta­vat luovutet­ta­vat elimet, joi­ta nyt on vain julkisel­la ter­vey­den­hoidol­la. Jos yksi­tyiset ja julkiset sairaalat ryhty­i­sivät kil­paile­maan keskenään luovutet­tavista elim­istä, syn­ty­isi väistämät­tä jonk­i­nasteista elinkaup­paa – tai sit­ten kil­pailu olisi pelkkää pseudok­il­pailua, kun jokin taho jakaisi sydämet hallinnol­lisil­la päätök­sil­lä sairaaloiden kesken. Parem­pi kuitenkin on, että koko maan elin­si­ir­topoti­laat ovat yhdessä jonos­sa, eikä siihen sairaaloiden väli­nen kil­pailu ole oikein sovitettavissa.

Kun kaikkea ei voi kil­pailut­taa, julk­isil­la sairaaloil­la on jotain eri­ty­isvelvoit­tei­ta, joi­ta yksi­ty­isil­lä ei ole. On aivan ilmeistä, että näi­den eri­ty­is­te­htävien ja muiden tehtävien välil­lä on syn­er­giae­tu­ja. Jos julkisen sairaalan esimerkik­si on ylläpi­det­tävä suuron­net­to­muuk­sien var­al­ta merkit­tävää leikkaus­sa­lika­p­a­siteet­tia, on toki suuron­net­to­muut­ta odoteltaes­sa järkevää käyt­tää näitä leikkaus­sale­ja elek­ti­iviseen hoitoon.

Miten tämä leikkaus­sa­lika­p­a­siteet­ti on elek­ti­ivisessä hoi­dos­sa hin­noitelta­va? Jos tavoit­teena on reilu kil­pailu olympialais­ten hengessä, noista leikkaus­saleista tulisi elek­ti­ivisessä hoi­dos­sa per­iä täysi mak­su, mut­ta jos tavoit­teena on resurssien tehokas allokoin­ti, niistä pitää laskut­taa aiheutu­vien lisäkus­tan­nusten mukaan. Tämän todis­tamiseen ei tarvi­ta mitään korkeam­paa matem­ati­ikkaa. Olisi­han peräti type­r­ää jät­tää nuo leikkaus­salit käyt­tämät­tä nor­maali­olois­sa ja rak­en­taa viereiseen kort­teli­in toiset leikkaussalit.

Sel­l­ais­takin jotkut ääri-ihmiset ovat esit­täneet, että noi­ta julk­isten sairaaloiden eri­ty­is­te­htäåviä varten on raken­net­ta­va kokon­aan omat sairaalansa, joi­ta ei saa käyt­tää muuhun tarkoituk­seen, jot­ta kil­pailu­ti­lanne ei vääristy­isi, mut­ta aja­tus on niin hölmö, ettei sil­lä pidä leima­ta yksi­ty­is­ten palvelu­jen aja­jia laajemmin.

Jos ole­tamme julk­isten sairaaloiden lak­isääteiset tehtävät kiin­teik­si kus­tan­nuk­sik­si, lisäkus­tan­nus­pe­ri­aate tuot­taa julk­isille sairaaloille epäreilul­ta tun­tu­van kil­pailue­dun. Voi olla epistä, mut­ta on taloudel­lisen tehokku­u­den mukaista. Tämä näköko­h­ta tuli ajanko­htaisek­si, kun HUS-piiri perusti yksi­tyis­sairaalan, jos­sa tar­jo­taan mak­sullista hoitoa iltaisin HUS:n tilois­sa. Järkevää resurssien käyt­töä, mut­ta toki har­mit­taa kilpailijoita.

Tietysti noi­ta nyt keskus­sairaaloil­la ole­via tehtäviä voidaan ostaa myös yksi­ty­isiltä sairaaloil­ta, mut­ta tois­taisek­si täl­laista akti­ivi­su­ut­ta ei ole ilmaantunut.