Maailma muuttuu, muuttuuko kunta (2/5) Onko kunta oikeankokoinen yksikkö?

Kun­nalli­nen ter­vey­den­huolto oli perustel­tu, kun ter­vey­den­huolto koos­t­ui lähin­nä kun­nan­lääkäristä – siis yleis­lääkäristä ja ter­vey­den­huol­lon menot oli­vat mur­to-osa nykyis­es­tä. Nykyi­nen ter­vey­den­huolto pain­ot­tuu erikois­sairaan­hoitoon, joka Suomes­sa onkin kan­sain­välis­es­ti perin hyväl­lä tasol­la. Kun­ta toimii siinä vaku­u­tusy­htiönä vail­la mah­dol­lisu­ut­ta vaikut­taa meno­jen määrään. Sosi­aali- ja ter­veysmin­is­ter­iön vaku­u­tu­sosas­to ei antaisi toim­ilu­paa niin pie­nille ja haavoit­tuville yksiköille kuin ovat suo­ma­laiset kun­nat, mut­ta kun­ta ei ole­mas­saoloon­sa tarvit­sekaan min­is­ter­iön lupaa.

Erikois­sairaan­hoidol­la ja peruster­vey­den­huol­lol­la ei taas voi olla eri mak­sa­jaa. Se pahen­taisi monikanavaisu­u­den ongel­maa entis­es­tään ja pahasti. Nor­jas­sa oli varaa tätäkin vai­h­toe­htoa kokeil­la, mut­ta kalli­ik­si tuli. Onnek­si nor­jalaisil­la on öljynsä.

Muual­la maail­mas­sa ter­vey­den­huolto tukeu­tuu huo­mat­tavasti suurem­pii väestöpo­hji­in, vähin­tään satoi­hin tuhan­si­in asukkaisi­in tai peräti miljooni­in. Tämä tietysti hoituu JOS puoluei­den sopi­ma soteu­ud­is­tus toteu­tuu. Kysymään vain jää, mihin tarvi­taan viit­tä sote-aluet­ta. Eikö yksi (val­tio) riit­täisi. Nämä sote-alueet tule­vat ole­maan kaiken demokra­t­ian ulkop­uolel­la, kos­ka kun­nat eivät pysty niitä hal­lit­se­maan eikä niiden tarvitse totel­la val­tio­takaa eikä kokoomus suos­tu suori­in vaaleihin.

Ter­veyskeskuskaan ei enää ole luon­te­va osa kun­nan toim­intaa, kun asukkaat eivät ole sidok­sis­sa oman kun­tansa ter­veyskeskuk­seen. Varsinkin kaupunkiseuduil­la, jois­sa kul­je­taan run­sain joukoin yli kun­nan rajo­jen, on aika vaikea perustel­la ter­veyskeskus­ta kun­nan toimintana.

Yhtä vaikea on perustel­la lukio­takaan kun­nan toim­intana, kun oman kun­nan oppi­lail­la ei ole mitään erikoisoikeut­ta päästä oman lukion oppi­laik­si. Tyt­täreni luokalla oppi­laiden enem­mistö tulee muista kun­nista. Nämä muut kun­nat eivät oppi­laista mitään mak­sa. Täl­lainen peri­aate ei kan­nus­ta hyvi­in lukioi­hin. Kun­ta, joka panos­taa lukioi­hin­sa rahal­lis­es­ti vähän enem­män, joutuu tar­joa­maan korkeam­man tason koko Suomen koululaisille.

Vielä jär­jet­tömämpi yksikkö kun­ta on ammat­tik­ouluille, joi­hin yleis­es­ti matkuste­taan opiskele­maan toiselta puolelta maata.

Kun­nan liian pienen koon muo­dosta­maa ongel­maa on yritet­ty paika­ta kun­tay­htymil­lä. Ne ovat julkisen hallinnon surkein osa. Demokra­tia on lähin­nä home­opaat­tista. Niistä tulee herkästi rahan­tuh­lausautomaat­te­ja. On vaikea kuvitel­la ammat­tik­oulukun­tain­li­itossa kenenkään perustel­e­van, että mei­dän on syytä tehdä säästeliäs bud­jet­ti, jot­ta kun­nille jäisi enem­män rahaa ter­vey­den­huoltoon – läh­es yhtä vaikeaa kuin kuvitel­la, että joku käyt­täisi vas­taa­van puheen­vuoron opetuk­sen puoles­ta sairaan­hoitopi­irin hal­li­tuk­ses­sa. Kun­tay­htymis­sä hallintoe­limet koos­t­u­vat sen alan edun aja­jista, joil­la on vapaa val­ta lähet­tää lasku­ja jäsenkun­ti­in. Teo­ri­as­sa kun­nat voivat suit­sia kun­tay­htymien rahankäyt­töä, mut­ta vain teoriassa.

Kun tuhoa kohti kulke­va SOK-lainen osu­uskaup­pali­ike luopui kun­nal­li­sista osu­uskaupoista maakun­nal­lis­ten hyväk­si, alkoi osu­uskaup­pa­toimin­nan vähän liiankin ripeä nousu.

Maakun­ta?