Käyn työasioissa muutaman kerran vuodessa Raumalla, joka telakan lakkauttamisen ja yleisen rakennemuutoksen vuoksi on vaikean rakennemuutoksen aluetta. Yllätyksekseni keskiluokan ja myös tavallisten duunarien kulutustaso Raumalla on selvästi korkeampi kuin Helsingissä, joka sentään on maan tärkein kasvukeskus. Erityisesti raumalaiset asuvat paljon ylellisemmin kuin helsinkiläiset.
Tilastoissa helsinkiläisten palkat ovat parempia kuin raumalaisten, mutta ero hupenee enemmän kuin kokonaan asumisen kalleuteen. Tämä on sinänsä aivan talousteorian mukaista. Elintason täytyy olla matalampi muuttovoittoalueilla, joilla työmahdollisuudet ovat paremmat, koska muuten yhä useampi pyrkisi kasvukeskuksiin. Kaikki eivät mahdu, koska asuntoja ei synny kuinka nopeasti tahansa. Elintaso asettuu sen verran muuta maata alemmas, että muuttopaine tasapainottuu.
Jotta Helsingissä olisi myös kaupan kassoja, perushoitajia ja konstaapeleja, pienipalkkaisten asumismenoja tuetaan asumistuen ja alle torihintaan jaettavien vuokra-asuntojen muodossa.
Raumalla kaikki eivät ole vauraita. Vain ne ovat, joilla on töitä. Yhä useammalla ei enää ole. Työpaikat kannattaa perustaa kasvukeskuksiin, jossa yrityksillä on suuremmat mahdollisuudet saada haluamaansa työvoimaa ja paremmat yhteydet toisiin yrityksiin. Kalliit asunnot eivät ole työnantajan ongelma, koska valtakunnalliset työehtosopimukset sanelevat palkkatason.
Kaikilla aloilla palkkoja ei ole tasattu valtakunnallisesti, vaan kalliiden asumiskustannusten alueilla maksetaan myös korkeampia palkkoja. Eikä asuminenkaan ole kaikille kallista. Minun iässäni asuntolaina on yleensä jo maksettu ja rahaa jää yli mukavasti. Asumisen kalleus iskee pahiten niihin, jotka muuttavat Helsinkiin. Tämä sattumanvaraisuus tekee nykytilanteesta epäoikeudenmukaista.
Pääosa kotitalouksien varallisuudesta on asunnoissa. Siksi sekä asuntojen hintojen nousu että niiden lasku on paha asia. Nuorelta helsinkiläiseltä asuminen vie kohtuuttoman osan tuloista. Vastaavasti asunnot muuttotappioalueille menettävät arvonsa. Monin paikoin pankit eivät myönnä enää lainoja talojen peruskorjaukseen. Talo peruskorjattuna ei riitä lainan korjauslainan vakuudeksi – sen arvo on siis korjauksen hintaa pienempi! Asuntojen hintakehitys on epäoikeudenmukaista.
= = =
Kirjatyöntekijöiden työehtosopimus oli Suomen ensimmäinen valtakunnallinen työehtosopimus. Se solmittiin helsinkiläisten työnantajien vaatimuksesta estämään maakuntien kirjapainoja kilpailemasta helsinkiläisten kanssa epäreilusti alemmilla palkoilla. Helsinkiläisten kirjapainojen motiivin ymmärtää, mutta miten maakuntien väki saatiin näihin mukaan? Tällainen sopimus oli haitaksi maakuntien kirjapainoille ja ennen pitkää myös niiden työntekijöille.
Valtakunnallisten työehtosopimusten periaate – sama palkka samasta työstä kaikkialla Suomessa – kuulostaa oikeudenmukaiselta, mutta ovatko ne oikein kenenkään etu? Eivät ne ainakaan raumalaisen työttömän etu ole.
Entä jos kaikissa työehtosopimuksissa olisi kalliinpaikan lisä niin, että Helsingissä maksettaisiin vähän korkeampaa palkkaa? Helsinkiläisten kirjapainojen sata vuotta vanha pelko toteutuisi: maakuntien yritykset pystyisivät kilpailemaan ”epäreilusti” helsinkiläisyritysten kanssa. Työtä siirtyisi Helsingistä maakuntiin. Helsingissä toimivat yritykset pyrkisivät kaikin keinoin ulkoistamaan maakuntiin kaiken sen työn mikä vain on ulkoistettavissa, ja osa muuttaisi koko toimintansa halvempien pakkojen perässä maakuntiin. Aluepoliittinen tasapaino olisi paljon parempi, eikä asuntojenkaan arvo laskisi muuttotappioalueille niin rajusti.
Mutta eikö olisi epäoikeidenmukaista, että samasta työstä saisi Helsingissä parempaa palkkaa? Tilastojen valossa olisi, mutta rahalla ei ole merkitystä, vaan sillä, mihin rahat riittävät. Nyt asuminen on Helsingissä kalliimpaa. Sen jälkeen olisivat kaikki työvaltaiset palvelut myös kalliimpia. Kiinassa valmistettuun rihkamaan helsinkiläisillä olisi enemmän varaa, mutta pääosa rahoista menee asumiseen ja palveluihin. Jos Helsingissä maksetaan kymmenen prosenttia korkeampia palkkoja, myös palvelujen hinnat ovat kymmenen prosenttia kalliimpia. Progressiivisen verotuksen takia maakuntien kannattaisi oikeastaan toivoa, että Helsingissä maksettaisiin vähän korkeampia palkkoja ja helsinkiläiset rahoittaisivat aiempaa suuremman osan valtion menoista.
Pieni sivuhuomautus: näin on jo osittain. Moni työehtosopimus sisältää korkeammat palkat Helsingin seudulla. Monilla aloilla sopimuksilla ei ole mitään tekemistä käytännön palkkojen kanssa.
= = =
Ennen oli tapana devalvoida, kun meni huonosti. Kahdenkymmenen prosentin devalvaatio tarkoitti, että palkat Suomessa laskivat 20 prosenttia ruotsalaisiin palkkoihin nähden, mutta ei niiden ostovoima niin paljon laskenut. Matkailu tuli kyllä kalliimmaksi, mutta kaupassa palkalla pystyi ostamaan suunnilleen yhtä paljon kuin ennenkin. Moni pystyi ostamaan enemmän, koska palkkaa taas maksettiin, kun tuotanto siirtyi Suomeen.
Alueellisissa palkkaeroissa on vähän sama ajatus kuin valuuttakursseissa. Mehän emme voi enää devalvoida, vaikka juuri nyt pitäisi. Kun euroa luotiin, varoittavat äänet sanoivat, ettei euroalue ole optimaalinen valuutta-alue. Ei todellakaan ole. Saksan kannalta oikea euron arvo on Kreikan ja jopa Suomen kannalta aivan väärä. Mutta yhtä hyvin voidaan kysyä, onko Suomi optimaalinen valuutta-alue. Onko Espoon kannalta oikea valuuttakurssi oikea myös Rauman kannalta?
(Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa)
Olen kirjoittanut samasta asiasta myös noin 15 vuotta sitten Suomen Kuvalehdessä otsikolla Kelluva korpitaaleri,