Eriytyvät peruskoulut

(Kir­joi­tus on julka­istu net­tikolumn­i­na Suomen Kuvale­hden sivuilla)

Sosi­aa­li­nen liikku­vu­us on pohjo­is­maid­en suuria valt­te­ja. Ei ole vain oikeu­den­mukaista, että köy­histäkin oloista voidaan nous­ta koulu­tuk­sen kaut­ta merkit­tävi­in asemi­in. Se on myös suuri kansalli­nen vahvu­us, kos­ka näin koko kansan lah­jakku­us­varat saadaan käyt­töön. Kapea olisi rekry­toin­tipo­h­ja, jos osaamisam­mat­tei­hin pitäisi vali­ta vain kapean eli­itin lap­sista. Näin on lai­ta monis­sa maissa.

Yhdys­val­lois­sa – maas­sa, jos­sa juok­supo­jan piti voi­da koho­ta pääjo­hta­jak­si – sosi­aa­li­nen liikku­vu­us on hidas­tunut merkit­tävästi ja pudon­nut jo Bri­tann­ian tasolle, ja Bri­tan­ni­aa on sen­tään pidet­ty vah­vana luokkay­hteiskun­tana. Täl­lainen on hirvit­tävää henkisten voimavaro­jen haaskaus­ta. Puutet­ta Yhdys­val­lat joutuu paikkaa­maan mit­taval­la aiv­o­tuon­nil­la. Maan korkeak­ouluis­sa opiskelee jo 760 000 ulko­mail­ta haalit­tua lah­jakas­ta opiskelijaa.

Tasa-arvoisil­la koulu­tus­mah­dol­lisuuk­sil­la on aivan ratkai­se­va vaiku­tus sosi­aaliseen liikku­vu­u­teen. Har­voin on Suomes­sa oltu niin väärässä kuin oli­vat ne, jot­ka vas­tus­ti­vat rin­nakkaisk­oulu­jär­jestelmän kor­vaamista koko ikälu­okan yhteisel­lä perusk­oul­ul­la. Perusk­oulu on ollut hyvä seu­lo­maan koko ikälu­okas­ta valopäät.

Yht­enäi­nen perusk­oulu on kuitenkin uhat­tuna pääkaupunkiseudul­la, jos­sa koulu­jen väliset oppimis­erot kas­va­vat ja jos­sa yhä use­ampi aka­teem­i­nen per­he lähet­tää lapsen­sa leimau­tuneen lähik­oulun sijas­ta johonkin kieli- , matem­ati­ik­ka– tai musi­ikkipain­ot­teiseen koulu­un, tai mihin tahansa, kun­han pääsee pois siitä lähik­oulus­ta. Jos koulus­sa on paljon oppi­lai­ta, jot­ka tarvit­se­vat opet­ta­jan eri­ty­ishuomio­ta, oma­lle lapselle opet­ta­jan aikaa jää vähem­män. Taustal­la on tietysti sosi­aal­is­ten ero­jen kasvu ylipään­sä ja asuinaluei­den eriy­tymi­nen mak­sukyvyn mukaan.

Koulu­jen eriy­tymi­nen on perin huono jut­tu. Pienenä lohtu­na voi sanoa, että Ruot­sis­sa asi­at ovat vielä huonom­min. Siel­lä on suosit­tu yksi­ty­isiä koulu­ja julk­isten koulu­jen vai­h­toe­htona ja seu­rauk­se­na on ollut koulu­jen vielä jyrkem­pi eriy­tymi­nen ja surkea men­estys Pisa-ver­tailus­sa, jos­sa Ruotsin tulok­set ovat vajon­neet nyt jo Yhdys­val­tainkin alapuolelle.

On vaa­dit­tu, että koulu­jen eriy­tymisen estämisek­si pitäisi koulun val­in­ta kieltää ja osoit­taa kaik­ki tas­a­puolis­es­ti lähik­oulu­un. Tämä voi aut­taa het­kel­lis­es­ti mut­ta ei pitkään. Koulute­tu­ille per­heille las­ten hyvät oppimis­mah­dol­lisu­udet ovat niin tärkeitä, että he muut­ta­vat mielu­um­min hyvän koulun lähelle kuin panevat lapsen­sa huonok­si uskot­tuun koulu­un. Tämä aluei­den väli­nen eriy­tymi­nen kiihty­isi entisestään.

Yri­tyk­set sala­ta koulu­jen välisiä ero­ja vain pahen­ta­vat asi­aa. Huhut ovat aina totu­ut­takin kamalampia.

Koulu­jen eriy­tymi­nen on estet­tävä, mut­ta ei kieltämäl­lä koulun val­it­sem­i­nen. Koulu­jen välisiä ero­ja on tasoitet­ta­va anta­mal­la enem­män voimavaro­ja – siis rahaa – sinne, mis­sä opet­ta­mi­nen on vaikeinta.

Helsin­gin ope­tusvi­ras­tol­la on määrära­ha posi­ti­iviseen diskrim­i­noin­ti­in eli siihen, että kouluille, jois­sa oppi­laiden taus­ta on heikom­pi, annetaan enem­män rahaa. Toi­mi on oikean­su­un­tainen, mut­ta täysin riit­tämätön. Tähän tarkoituk­seen on vaivaiset kolme miljoon­aa euroa. Paljon vähäpätöisem­pi­in asioi­hin käytetään rahaa paljon enem­män. Rahan pitäisi olla niin suuri, että van­hem­mat voivat luot­taa lapsen­sa saa­van lähik­oulus­sa yhtä hyvää ope­tus­ta kuin muual­lakin. Kan­nat­taisi kymmenkertaistaa.