Digitaalinen palvelutalous

(Kir­joi­tus on julka­istu Savon Sanomis­sa 19.5.2013)

Kiinas­sa valmis­te­tus­ta Nokian viiden­sadan euron äly­puhe­limes­ta jää Kiinaan kymme­nen euroa eli siis kak­si pros­ent­tia. Näil­lä puhe­limil­la Nokia ei ainakaan vielä tee voit­toa, joten koko tuo 500 euroa on men­nyt matkan var­rel­la kus­tan­nuksi­na eri puo­lille. Arvol­la mitat­tuna pääosa näistä muista työ­vai­heista on tehty työpöy­dän ääressä tietokoneel­la pane­mal­la bit­te­jä järjestyk­seen. Valmis­tus­ta Kiinas­sa suo­ma­lais­ten ei kan­na­ta paljon sur­ra kuin ehkä Salos­sa, sil­lä Suomeen puhe­li­men arvon­lisäyk­ses­tä pää­tyy yhä kak­sikym­men­tä ker­taa enem­män kuin Kiinaan.

Jaamme yhä työn alku­tuotan­toon (maa- ja met­sä­talous ja kai­vok­set), teol­lisu­u­teen ja palvelui­hin. Tämä jako on aivan aikansa elänyt, sil­lä teol­lisu­udek­si lue­taan sel­l­aista, joka ei edes muis­tu­ta työtä tehdas­saleis­sa. Ennen oli iso tehdas ja sen vier­essä pieni kont­tori toim­i­henkilöille. Oli luon­nol­lista kut­sua kokon­aisu­ut­ta teol­lisu­udek­si. Nyt on val­ta­vat toimis­to­talot, jois­sa tuot­tei­ta suun­nitel­laan ja markki­noidaan  ja sit­ten jokin pienem­pi paja jos­sain päin maail­maa, jos­sa tuot­teet valmis­te­taan. Tämä kaik­ki lue­taan teol­lisu­udek­si, pait­si, jos se oste­taan ali­hank­in­tana, jol­loin se onkin palvelua.

Jos työ luokiteltaisi­in sen mukaan, mitä työtä kukin tekee, noin 90 pros­ent­tia kaikesta työstä olisi palve­lu­työtä. Maat­alout­ta olisi vain työ pel­loil­la ja nave­tois­sa, teol­lisu­ut­ta vain työ tehdas­saleis­sa, mut­ta työ toimis­tois­sa olisi palvelua. Ihan osu­va ei tämäkään jako ole. Palvelua on esimerkik­si van­hus­ten hoito, mikä on aika kaukana äly­puhe­lin­ten ohjelmoinnista.

Dig­i­taalisel­la palve­lu­taloudel­la tarkoite­taan osa­puilleen työtä näyt­töpäät­teen ääressä, on tämä sit­ten ohjelmis­ton kehit­te­lyä tai vaik­ka logis­ti­ikan suunnittelua.

Työ tehdas­saleis­sa on melko saman­laista kaikkial­la. Hal­van työvoiman mais­sa ei kan­na­ta työtä automa­ti­soi­da yhtä paljon kuin vaikka­pa Suomes­sa, mut­ta peri­aat­teessa suo­ma­lainen tehdas voidaan viedä sel­l­aise­naan Kiinaan. Teol­lisu­us ei enää ole se, joka tuot­taa elin­ta­so­ero­ja val­tioiden välille vaan palve­lut. Rikkaissa mais­sa palve­lu­talous on tehokas­ta ja tuot­taa laadukas­ta tulosta ja saa osak­seen pääosan myös teol­lisu­u­den arvonlisäyksestä.

Kos­ka kukois­ta­va palve­lu­talous tuot­taa hyvän elin­ta­son, se nos­taa myös teol­lisu­ustyöväen palkko­ja, mikä taas ajaa teol­lisu­u­den sinne, mis­sä työ on hal­paa. Tehokas palve­lu­talous ja tehdas­te­ol­lisu­us eivät sik­si oikein viihdy samoissa maissa.

Suo­ma­lainen met­al­li­työmies on hyvin ammat­ti­taitoinen, mut­ta kyl­lä rajatun määrän kiinalaisia koulut­taa rajat­tuun tehtävään nopeasti, varsinkin kun halu pysyä työ­paikas­sa on suuri. On paljon suurem­pi tehtävä nos­taa koko kansan koulu­tus­ta­so, mitä tehokas ja tuot­ta­va palve­lu­talous edel­lyt­tää. Ope­tus pitää aloit­taa alak­oul­u­lai­sista ja sitä ennen pitää koulut­taa opet­ta­jat. Etelä-Kore­al­ta se vei noin 50 vuot­ta. Tämä on vahvu­utemme Aasian nou­se­vi­in mai­hin näh­den ainakin vielä pari vuosikymmentä.

Ammattiduunarin heikkenevä asema

Maail­man­talouden investoin­tien pain­opiste on vah­vasti Aasi­as­sa. Shang­hain sata­mas­ta mer­i­ti­etä pitkin mitat­tuna Kemin sata­ma taitaa olla etäisin ajateltavis­sa ole­va paik­ka koko maail­mas­sa. Suo­mi on nyt logis­tis­es­ti täysin pussin peräl­lä. Öljyn hin­nan noustes­sa tämän merk­i­tys vain lisään­tyy. Vien­ti­in suun­tau­tu­valle tehdas­te­ol­lisu­udelle tämä on hyvin huono juttu.

Ennen suo­ma­laisen teol­lisu­us­du­u­nar­in vahvin tuki oli taita­va insinööri, joka suun­nit­teli vähän parem­pia tuot­tei­ta kuin kil­pail­i­jat. Nyt insinöörin panos siir­tyy sekun­nin mur­to-osas­sa bit­teinä toiselle puolelle maail­maa – esimerkik­si Espoos­ta Salon sijas­ta Nokian tehtaalle Kiinaan.

Työ­markki­nat polar­isoitu­vat. Hyvä­palkkaiset duu­nar­i­hom­mat vähenevät, eivät vain paperite­htail­ta. Tilalle tulee toisaal­ta selvästi parem­pi­palkkaista ja hyvää koulu­tus­ta vaa­ti­vaa työtä dig­i­taalises­sa palve­lu­taloudessa, toisaal­ta mata­la­palkkaöitä. Täl­lä taitaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että demar­it ovat jääneet kan­natuk­ses­sa perus­suo­ma­lais­ten ala­puolelle.   Demarei­den taivaas­sa kaik­ki ovat paper­i­työläisiä, ja siitä unel­mas­ta etään­nytään nyt vauhdilla.

Tulo­erot uhkaa­vat nous­ta tieto­työn sisäl­lä. Hyvä jääkiekkoil­i­ja tien­aa val­ta­van paljon enem­män kuin maakun­nalli­nen kyky, mut­ta tieto­työssä erot voivat olla vielä paljon suurem­pia. Se kuu­luu suurelta osin ”voit­ta­ja vie kaiken ” ‑alueeseen. Har­va pelin­tek­i­jä tien­aa mitään mut­ta Angry Birds tien­aa tähti­ti­eteel­lisiä sum­mia Mikrosoft­ista nyt puhu­mat­takaan. Yhteiskun­nal­liselle tasa-arvolle tämä tuot­taa suuria vaikeuksia.

Olemmeko pitkään hyviä?

Syr­jäiselle maalle dig­i­taa­li­nen palve­lu­talous on suuri mah­dol­lisu­us, kos­ka siinä etäisyy­destä ei ole mitään hait­taa. Hyvä siinä pitää kuitenkin olla. Tähän asti olemme olleet tavat­toman hyviä. Nokia ei ole ain­oa men­estys­ta­ri­na. Niitä on pie­neen maa­hamme mah­tunut yllät­tävän paljon.

Nokian ihme kaa­tui pait­si joi­hinkin strate­gisi­in virheisi­in myös siihen, että yri­tyk­sen kyky tuot­taa uut­ta heikkeni yri­tyk­sen koon kas­vaes­sa inno­vati­ivisen ympäristön muuttues­sa hier­arkkisek­si käsky­tyk­sek­si ja nuoren henkilökun­nan varttuessa.

Kovin hyvää kuvaa yhteiskun­tamme inno­vati­ivi­su­ud­es­ta eivät anna julkisen hallinnon, eri­tyis­es­ti ter­vey­den­huol­lon ATK-sotkut. Viro­laiset ovat aja­mas­sa ohi nyt esimerkik­si. Kyse on työilmapi­iristä, hier­arkkisu­ud­es­ta, myön­teis­es­tä suh­tau­tu­mis­es­ta uuteen.  Emme kai ole kangis­tu­mas­sa paikoillemme?