Saksalainen, pohjoismainen vai perustuloon perustuva malli

(Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Savon Sanomissa)

Amerikkalaisille talousop­pineille, jopa lib­er­aalille Paul Krug­manille, on mah­do­ton ymmärtää, miten euroop­palainen hyv­in­voin­ti­val­tio ylipään­sä voi toimia. Mik­si kukaan menisi töi­hin, jos melkein saman saa sosi­aal­i­tur­vana? Tämän täy­tyy hei­dän mukaansa johtaa siihen, että moni hakeu­tuu työttömäksi. 

Kun ensim­mäisen ker­ran luin Krug­manin epäi­lyt, työt­tömyys oli Suomes­sa selvästi vähäisem­pää kuin Yhdys­val­lois­sa. Sit­tem­min euroop­palainen malli on alka­nut yskiä ja rak­en­teelli­nen työt­tömyys kas­vaa – siis se osa työt­tömyy­destä, joka ei pois­tu edes nousukau­den aikana. Suomes­sa rak­en­teelli­nen työt­tömyys on kolminker­tais­tunut paris­sa vuosikymme­nessä, mut­ta on vas­ta saavut­tanut Yhdys­val­tain tason.

Amerikkalaiset ajat­tel­e­vat, että jos niemen nokas­sa onnel­lise­na onki­va Pekka saa tulon­si­ir­to­ja läh­es yhtä paljon rahaa kuin tyl­sää työtä tekevä Kalle palkkaa, ei Pekalla ole halu­ja vai­h­taa osaa Kallen kanssa. Kalle voi yht­enä päivänä taju­ta, että Pekka on valin­nut osansa paremmin. 

Jos työt­tömyy­den voi vali­ta vapaasti, ei työt­tömyysko­r­vaus todel­lakaan voi olla kovin antelias. Krug­man ei vain tunne euroop­palaisia yhteiskun­tien tiukkaa otet­ta kansalaisistaan.

Hyvän sosi­aal­i­tur­van on tehnyt mah­dol­lisek­si sen vastik­keel­lisu­us. Töi­hin oli men­tävä, kun työ­paikan saa, vaik­ka kuin­ka tek­isi mieli niemen nokkaan ongelle. Työn vas­taan­ot­tovelvol­lisu­us ei ole toimin­ut aikoi­hin, kos­ka kukaan ei halua palkata epä­mo­tivoitunut­ta kave­ria, joka raa­hau­tuu töi­hin karenssin pakot­ta­mana. Kun tämä ei toi­mi, on pitänyt kek­siä jotain muuta.

Sak­sas­sa työt­tömien tulon­si­ir­to­ja on leikat­tu voimakkaasti ja heille on tar­jot­tu hen­gen­pitimik­si ”mini­jobe­ja”, hyvin osa-aikaista pieni­palkkaista työtä, joista saadut tule­vat sosi­aal­i­tur­van päälle. Niiden tarkoituk­se­na on tar­jo­ta tie työt­tömyy­destä oikeisi­in töi­hin. Aluk­si kaik­ki meni hyvin. Nuoriso­työt­tömyys melkein pois­tui aikana, jol­loin se nousi muual­la Euroopas­sa ennä­tys­lukemi­in. Nyt näyt­tää vähän huonom­mal­ta. Mini­jo­bit eivät ehkä olekaan tie oikeille työ­markki­noille vaan köy­hyys­loukku, jos­ta ei pääse pois. On muo­dos­tu­mas­sa pysyvä työssä käyvien köy­hien alalu­ok­ka. Berli­inin met­rossa on kovin paljon ker­jäläisiä. Mut­ta viiden vuo­den kulut­tua tiedämme tästä enemmän.

Pohjo­is­maises­sa mallis­sa Pekan sosi­aal­i­tur­vaa ei leika­ta, mut­ta hänet haetaan ongelta työl­lisyyskurs­seille, kun­nal­lisi­in tuk­i­työ­paikkoi­hin ja muuhun aktivoivaan. Yksi työt­tömien aktivoin­nin tavoit­teista on työt­tömien vapaa-ajan varas­t­a­mi­nen, jot­ta jouti­laisu­us ei houkut­telisi liikaa. Vaik­ka Pekkaa ei eri­laisil­la aktivoin­neil­la saataisikaan oikeisi­in töi­hin, edes Kalle saadaan pysymään töissä. 

Aktivoin­ti­toimien vaiku­tus on kaksinker­tainen, jos ne myös paran­ta­vat työt­tömän työ­markki­nakelpoisu­ut­ta koulu­tuk­sen tai työkoke­muk­sen kaut­ta. Pohjo­is­maiseen malli­in kuu­luu myös vält­tää mata­la­palkkaisen työn yleistymi­nen koulut­ta­mal­la kaik­ki mah­dol­lisim­man hyvin. 

Jos tarkoi­tus on kiusa­ta työt­tömät töi­hin, aktivoin­nin tulisi kohdis­tua niihin, joiden työt­tömyysko­r­vauk­set ovat korkeimpia, siis ansiosi­don­naisel­la ole­vi­in. Toinen ryh­mä ovat ne kalli­iden asumiskus­tan­nusten alueil­la, eri­tyis­es­ti Helsingis­sä ole­vat vähän koulute­tut, jot­ka huonon koulu­tuk­sen­sa vuok­si voivat saa­da vain suh­teel­lisen huonopalkkaista työtä, jol­loin ero sosi­aal­i­tur­vaan jää vaa­ti­mat­tomak­si. Kohderyh­mi­in tulisi kuu­lua myös itsenäistä elämistä aloit­tel­e­vat nuoret, joiden ei pidä totut­tau­tua elämään sosi­aal­i­tur­van varas­sa sekä myös maa­han­muut­ta­jat, joiden ei pidä saa­da väärää käsi­tys­tä uuden koti­maansa elämänmuodosta.

Rahan käyt­tämi­nen työt­tömien kiusaamiseen on huonoa ja kallista poli­ti­ikkaa. Jos Pekka ei kuitenkaan avoimille työ­markki­noille päädy, sekä yhteiskun­ta että Pekka voit­ta­vat, jos Pekka saa halutes­saan pysyä ongel­la, mut­ta saa vas­taavasti vähän vähem­män työt­tömyysko­r­vaus­ta. Kalaa olisi hyvä saa­da, jos aikoo pär­jätä. Aktivoin­ti on kallista. Eri­tyis­es­ti ikään­tynei­den työt­tömien kiusaamisen järkevyyt­tä pitäisi pohtia.

Perus­tu­lo­ma­llis­sa jouti­laisu­ud­es­ta mak­set­taisi­in niukasti – suun­nilleen nykyisen työ­markki­nat­uen ver­ran – mut­ta lisäan­sioiden han­kkimi­nen eri­lais­ten keikkatöi­den kaut­ta ei leikkaisi perus­tu­loa niin kuin keikkatyö leikkaa työ­markki­natukea. Kokon­aan vail­la ansio­tu­lo­ja ole­va ei hyö­ty­isi perus­tu­losta, mut­ta pieniä ansio­tu­lo­ja han­kki­va tai muuten pieni­palkkainen hyö­ty­isi selvästi. Pekkaa houkut­teli niemen nokas­ta töi­hin se, että työn­teosta hyö­ty­isi taloudel­lis­es­ti selvästi nyky­istä enemmän.

On paljon työt­tömiä, joil­la niuk­ka perus­tu­lo ja vapaus han­kkia lisä­tu­lo­ja sen päälle sopisi parem­min kuin nykyi­nen vähän anteliaampi malli ja työt­tömien kiusaami­nen vapaa-aikaa varas­ta­mal­la. Perus­tu­lo sopii aloitekyky­isille, joiden elämän­hallinta on kun­nos­sa, kos­ka he löytävät keikkatyötä tai osaa­vat elää hal­val­la. Perus­tu­lo antaa vas­tu­u­ta ihmiselle itselleen ja tukee niitä, jot­ka yrit­tävät oloaan paran­taa. Pieni­palkkaisten ase­ma paranisi, mikä olisi aivan oikein.

Joille täl­lainen malli olisi liian haas­ta­va, voisi­vat ilmoit­tau­tua nykyisen laisen ehdol­lisen sosi­aal­i­tur­van piiri­in. He saisi­vat perus­tu­loa enem­män, mut­ta vas­taavasti hyväksy­i­sivät pakol­liset työl­lisyyskurssit ja muun aktivoin­nin. Tätä joukkoa yhteiskun­ta voisi työl­listää myös tar­joa­mal­la sak­salaistyyp­pisiä mini­jobe­ja. Niihin voisi olla jopa sub­jek­ti­ivi­nen oikeus, jol­loin perus­tur­van varas­sa ole­van työt­tömän leipä lev­enisi. Hyödyl­listä työtä Suomes­ta kyl­lä löytyy.

Ongel­mana ovat syr­jäy­tyvät nuoret, joille vastik­kee­ton perus­tu­lo voisi muo­dostaa houkut­tel­e­van ansan, mut­ta ei nykyi­nen jär­jestelmäkään heistä otet­ta saa.