Helsingin kaupunginvaltuusto kaatoi eilen äänin 42–42 Vallilanlaakson joukkoliikennekadun. Tämä lehtitieto on vähän epätarkka. Valtuusto oli aikanaan hyväksynyt kaavan, mutta ELY-keskus palautti asian valtuustolla sanoen, että kaava on yleiskaavan vastainen. Jos Helsinki olisi eilen hyväksynyt kaavan toistamiseen, ratkaisu yleiskaavanmukaisuudesta olisi tehty hallinto-oikeudessa. Olen melko varma, että se olisi hallinto-oikeudessa kaatunut, koska ELY-keskuksen auktoriteetti asiassa on suuri ja koska kaupungin perusteet olivat aivan onnettomat.
Perusteena yleiskaavakysymyksessä käytettiin sitä, että onhan kaavassa Pietari Kalmin katukin, jonka kaava ei siis ollut ristiriidassa yleiskaavan kanssa. Perustelussa ei ole mitään järkeä. Asemakaava on 80-luvulta, yleiskaava vuodelta 2003. Yleiskaava ei kaada asemakaavoja takautuvasti. Tällaiset perustelut ovat kääntämään omiaan hallinto-oikeuden Helsingin tulkintaa vastaan.
Minusta kaupungin olisi pitänyt antaa kaavan raueta yksimielisesti ja aloittaa alusta osayleiskaavan kautta.
Itse kysymys joukkoliikennekadusta on minulle hankala, sillä se on joukkoliikenteen kannalta tärkeä. Virallisen laskelman mukaan tämä oikoreitti vähentää joukkoliikennematkustajien ajoaikaa 400 000 – 500 000 tunnilla vuodessa. Tätä tietoa ei ole meille esitelty enkä siksi tiedä tarkalleen, miten tämä on laskettu. Onko mukana joukkoliikenteen suosion kasvu, jota nopeutuminen tuo aina mukanaan. Se on kuitenkin selvä, että vertailu on tehty nollavaihtoehtoon, jossa ongelmaa ei ole yritettykään ratkaista millään muualla tavalla. Puolet tuosta hyödystä tulee pikaratikkalinjasta Kalasatamasta Pasilaan. Tämä yhteys on välttämätön ja siksi vihreä ryhmä on valmis kaavoittamaan puiston läpi ratikkalinjan.
Asukkaat (Hakanen) on laatinut vaihtoehtoisen reitin Sturenkadun kautta. Kohtuullista olisi verrata Vallilanlaakso-vaihtoehtoa tähän parannettuun kiertovaihtoehtoon. Olen ymmärtänyt liikennesuunnitteluosaston laskeneen, että tämä on selvästi (300 000 tuntia) huonompi kuin Vallilanlaakso-vaihtoehto. Toisaalta siitä 500 000 tunnista puolet menee ratikan piikkiin. Jos ratikka vedetään puiston läpi, paljonko bussien kierrättäminen Sturenkadun kautta vie matkustajien aikaa? Tällaisiin asioihin on oltava vastaus, ennen kuin voi tehdä asiasta päätöstä.
Minusta virkamiesjohto on sössinyt tämän aisan. Asia olisi pitänyt viedä osayleiskaavan kautta viimeistään siinä vaiheessa, kun ELYn kanta tuli tietoon. Tässä yhteydessä tiedot joukkoliikenteen hyödyistä olisi pitänyt esittää täsmällisesti ja avoimesti. Edelleen, kun asukasjärjestöt ovat tuottaneet oman vaihtoehdon, se pitää analysoida avoimesti ja kunnollisesti. Tämä on kuitenkin asukkaiden eikä virkamiesten kaupunki. Tylyttäminen tyyliin, että kaikkeahan ne esittävät, on vain omiaan herättämään lähinnä raivoa. Jos asukkaiden esitys ei toimi, se on hyvä esittää selkeästi ja kansanomaisesti. Jos se toimii, sitäkään ei pidä pelästyä.
On täysin kohtuutonta vaatia valtuutettuja ajamaan läpi päätöksiä, jotka virkamiesten sössimisen vaikuttavat silkalta kiusanteolta.
= = = =
Kirjoitin kirjassa Vihreä politiikka asiasta seuraavaa:
”Helsingissä on vuosia kiistelty joukkoliikennekadun rakentamisesta Vallilanlaakson halki Kumpulasta Pasilan asemalle. Kaava läpäisi niukasti valtuuston vihreiden vastustaessa. Vihreät ajoivat vaihtoehtoa, joka sallii raitiovaunun, mutta ei busseja. Äänestin hyvin epäröiden ryhmäni mukana lähinnä, koska politiikka on joukkuepeliä. On myönnettävä, että ratkaisuani helpotti tieto, että tulemme joka tapauksessa häviämään. Tämä tapaus ei mitenkään kohentanut itsekunnioitustani.
Vastakkain oli toisaalta joukkoliikenteen merkittävä etu ja toisaalta viereisen siirtolapuutarhan rauha ja alueen kymmenten tuhansien asukkaiden ainoa vähänkin isompi virkistysalue, jota bussikatu tulisi vaurioittamaan.
Virkamiehet olisivat saaneet huomattavasti enemmän ymmärrystä asialleen, jos olisivat käyttäneet määrällisiä perusteluja. HSL:ssä tehtyjen arviointien mukaan joukkoliikennekatu säästää joukkoliikenteen matkustajien aikaa 400 000 tunnilla vuodessa, josta puolet koituu aikanaan Kalasatamasta tulevan raitiovaunun nopeutumisesta ja toinen puoli bussiliikenteen nopeutumisesta. Tuo aika koostuu noin viiden minuutin palasista. Viisi minuuttia ei ole matka-aikana suinkaan vähän. Autoilijat tuskin hyväksyisivät, että Lahden tiellä Helsinkiin tultaessa nopeusrajoitus laskettaisiin kahdentoista kilometrin matkalta satasesta kuuteenkymppiin melun vähentämiseksi, vaikka se veisi heiltä vain tuon mitättömän viisi minuuttia. Kysyntätutkimuksista tiedetään, että nopeuden merkitys joukkoliikenteen suosiolle on huomattava.
On mielestäni selvää, että muutaman tietä lähinnä olevan siirtolapuutarhamökin asukkaiden mukavuus joinakin kesäviikonloppuna ei oikeuta viemään bussimatkustajien aikaa sadoilla tuhansilla tunneilla. Hankalampi on verrata joukkoliikenteen hyötyjä puiston käyttäjien hyötyyn, koska minulla ainakaan ei ollut mitään tietoa puiston käyttäjämääristä. Määrällistämistä voi harjoitella vaikkapa miettimällä, kuinka monta minuuttia tai tuntia on perusteltua vaatia muita istumaan bussissa sen eteen, että yksi puiston käyttäjä voi kokea rauhallisen puiston. Joku sanoo minuutin, toinen kymmenen, mutta tuskin kenenkään mielestä sentään tuntia. Jos käytetään kymmentä minuuttia, bussikadun estäminen on oikeutettua, mikäli puistossa on vuosittain 1,2 miljoonaa käyntiä eli noin 3300 käyntiä päivässä. Voi ollakin.”