Verojaosto kävi Italiassa

(Tek­sti on julka­istu kolumn­i­na Savon Sanomissa)

Eduskun­nan vero­jaos­to kävi Ital­ias­sa pere­htymässä, miltä Euroopan talouskri­isi sieltä päin kat­sot­tuna näyt­tää. Oli­han maa ajau­tu­mas­sa Kreikan tavoin luot­tokelvot­tomak­si. Berlus­coni pakotet­ti­in eroa­maan, poli­it­tis­es­ti sitou­tu­ma­ton enti­nen komis­saari, Mario Mon­ti kut­sut­ti­in päämin­is­terik­si pelas­ta­maan maa­ta ja Euroopan keskus­pank­ki aut­toi Ital­i­aa saa­maan lainaa kohtu­ullisil­la ehdoilla. 
Berlus­conin kaa­tu­misen jäl­keen on alka­nut tapah­tua. Val­tion­talous on tarkoi­tus tas­apain­ot­taa veron koro­tuk­sil­la ja meno­ja leikkaa­mal­la, eläkeikää nos­te­taan jopa seit­semäl­lä vuodel­la, veronkier­toa pan­naan kuri­in, irti­sanomis­suo­jaa heiken­netään ja luvan­varaisia ammat­te­ja tak­seista apteekkei­hin vapaute­taan sään­nöstelystä. Yhteiskun­taa mod­ernisoidaan pois­ta­mal­la kum­mallisuuk­sia, joi­ta ei voin­ut tulkkauk­ses­ta ymmärtää, kos­ka niille ei ole suomenkielistä nimeä.
Vyönkiristys näkyy jokaisen kukkarossa. Ben­sa mak­soi Roomas­sa 1,87 euroa litral­ta.  Asun­non­o­mis­ta­jia odot­taa ton­nin tai parin kiin­teistövero, arvon­lisäveroa nos­te­taan kolmel­la pros­ent­tiyk­siköl­lä ja niin edelleen. Mikään täl­lainen olisi ollut mah­dol­lista vuosi sit­ten. Mon­tin hal­li­tus toteut­taa shokki­hoitoa tyyp­il­lisim­mil­lään. On helpom­paa viedä läpi mon­ta epä­su­osit­tua uud­is­tus­ta kuin vain yksi.
Tehtävää riit­tää Joidenkin arvioiden mukaan vero­ja jää Ital­ias­sa mak­samat­ta 120 mil­jardin euron edestä. Pelkästään arvon­lisäveros­ta pimitetään kol­mannes. Veronkier­to ei ole ongel­ma vain val­tion taloudelle vaan myös sille rehelliselle yrit­täjälle, joka yrit­tää kil­pail­la fuskaa­jien kanssa. Ital­ian veroaste on varsin korkea, 45 pros­ent­tia. Jos Ital­ias­sa kaik­ki mak­saisi­vat veron­sa sän­til­lis­es­ti, veroaste voitaisi­in laskea 38 prosenttiin.
Veronkier­toon puu­tu­taan erikoisin keinoin. Käteis­ra­han käyt­tö yli tuhan­nen euron mak­su­is­sa on laiton­ta. Vero­hallinto seu­raa ylel­lisyysku­lu­tus­ta. On seli­tyk­sen velkaa, jos on veroil­moituk­sen mukaan tulo­ton, mut­ta ostaa kuitenkin lois­tove­neen tai vaikka­pa Fer­rarin. Fer­rarin voi tietysti ostaa Ran­skas­ta – ja mak­saa käteisel­lä – mut­ta autoa ei pidä pysäköidä väärin, kos­ka pysäköin­ti­sakon kaut­ta auton omis­tamis­es­ta tulee tieto verottajalle.

Kaik­ki eivät ole Ital­ian talouden ter­ve­hdyt­tämiskeinoista samaa mieltä. Joidenkin mielestä hevosku­uri on kohtu­ut­toman kova ja sosi­aalis­es­ti epäoikeu­den­mukainen. Kreikkalais­ten mielipi­de nyt ainakin tuli vaaleis­sa selväk­si. Niin voi käy­dä myös Ital­ias­sa. Mon­tin aluk­si hyvin korkeal­la ollut suo­sio on laskenut nopeasti. On ikävää tin­kiä hyv­in­voin­nista, mut­ta vaikea toisaal­ta on enää löytää hyvän­tah­toisia hölmöjä rahoit­ta­maan Etelä-Euroopan velka­an­tu­mista. Vyönkiristys olisi helpom­pi hyväksyä, jos myös rikkaat osal­lis­tu­isi­vat siihen. Suurten yhteiskun­nal­lis­ten ero­jen mais­sa on vaikea­ta syn­nyt­tää kansal­lisen yht­enäisyy­den henkeä. Latvi­as­sa se onnis­tui, mut­ta Riian kaduil­la ei ajelekaan loistoautoja.
Vakavampi epäilys tulee kansan­talousti­eteil­i­jöiltä, joi­ta myös kuun­te­limme matkamme aikana. Hei­dän mukaansa kri­isi­val­tioiden ali­jäämät eivät juuri pienene vyön kiristyk­sel­lä. Talous­no­belisti Paul Krug­manin mukaan Euroop­pa on tekemässä taloudel­lista itse­murhaa. Jos ital­ialaisil­la ei ole enää varaa juo­da espres­soa kahvi­las­sa, ei kahvi­lan pitäjäl­lä ole varaa käy­dä par­turis­sa eikä par­turil­la ole varaa ostaa pul­loa paikallista viiniä. Äkkinäiset säästöt tuot­ta­vat työt­tömyyt­tä, eivätkä työt­tömät mak­sa veroja.
Juuri näin on käynyt Espan­jas­sa. Maan työt­tömyys on jo 25 pros­entin tietämis­sä.  Sankar­il­li­sista veronko­ro­tuk­sista ja menoleikkauk­sista huoli­mat­ta val­tion talouden vajeesta ei ole päästy eroon.
Min­ua on pitkään vaivan­nut, että talous­poli­ti­ikkaa Euroopas­sa vetävät juris­tit ja kaup­pati­eteil­i­jät, jot­ka eivät tiedä kansan­talousti­eteen perusteista edes sen ver­taa, että ymmärtäi­sivät osaamattomuutensa.

Ital­ian jo pääte­tyt säästöt laske­vat kokon­ais­tuotan­toa kak­si pros­ent­tia. Se kään­tyy työt­tömyy­dek­si. Kaik­ki menisi hyvin, jos työt­tömät työl­listy­i­sivät vien­tiyri­tyk­si­in haal­i­maan rahaa velko­jen mak­su­un. Val­tion­hallinnos­ta ulos ratio­nal­isoidus­ta paper­in­pyörit­täjästä ei tule käden kään­teessä hit­saa­jaa työn­tek­i­jää Ferrar­ille. Jos muu­tos menee työt­tömyy­den kaut­ta, paljon väkeä jää pysyvästi työt­tömik­si niin kuin 1990-luvun laman jäljiltä kävi Suomes­sa. Siitä kansan­talous ole hyödy mitään. Muu­tok­sille pitäisi olla enem­män aikaa – ne olisi siis pitänyt aloit­taa ajat sitten.
Vien­nin elpymi­nen on Ital­ian ain­oa toi­vo. Vien­ti ei voi elpyä, kun koko Euroop­pa säästää. Taloudessa toisen meno on toisen tulo. Jos kaik­ki säästävät menois­saan, kaik­ki menet­tävät vas­taavasti tulo­jaan ja lop­putu­lok­se­na on vain elämän kurjistuminen.
Euro­maid­en vai­h­to­tase muuhun maail­maan näh­den on pitkään ollut suun­nilleen tas­apain­os­sa ja tulee kel­lu­van val­u­ut­takurssin vuok­si tas­apain­os­sa pysymäänkin. Tämä tarkoit­taa, että kun joil­lakin euro­mail­la vai­h­to­tase on yli­jäämäi­nen, sen on olta­va toisil­la ali­jäämäi­nen. Sak­san vahvu­us on muiden ongel­ma. Euron kurssi suh­teessa dol­lari­in on vahvis­tunut kymme­nessä vuodessa nelisenkym­men­tä pros­ent­tia, mikä han­kaloit­taa nyt jo Suomenkin vientiä.
Etelä-Euroopan maid­en on pan­ta­va talouten­sa kun­toon, nos­tet­ta­va vero­ja ja kar­sit­ta­va julkises­ta hallinnos­ta turha väki, joka on sinne poli­it­tisi­na palkkioina palkat­tu. Jot­ta tämä onnis­tu­isi, tarvi­taan taloudel­lista nousukaut­ta. Euroopan vahvo­jen maid­en on ryhdyt­tävä vetämään talout­ta eteen­päin sen sijaan, että kaik­ki jar­rut­tel­e­vat. Vain näin voidaan oli­ivivyöhyk­keen maid­en talous nykyaikaistaa ja pelas­taa Euroop­pa. Jostain täl­lais­es­ta kai Ran­skan uusi pres­i­dent­ti Hol­lande on puhunut.
Tai sit­ten apu­un tulee vauras­tu­va Kiina. Fer­rare­ja menee Kiinaan kuulem­ma jo solkenaan.