Kehysriihi ja painelaskelma

(Julka­istu kolumn­i­na Savon Sanomissa)

Suomen val­tio otti viime vuon­na lisää velkaa noin seit­semän mil­jar­dia euroa. Lukua kuvaa parhait­en, että se on noin 200 euroa palka­nsaa­jaa kohden kuukaudessa, sil­lä mak­sa­vathan palka­nsaa­jat Suomes­sa lop­ul­ta liki kaiken. Kehys­ri­ihessä sovit­ti­in säästöistä, jot­ka toteutues­saan nos­ta­vat vero­ja ja leikkaa­vat meno­ja sum­mal­la, joka on palka­nsaa­jaa kohden noin 80 euroa kuus­sa. Vähän jäi siis vielä kurot­tavaa. Minus­ta päätös oli jok­seenkin oikean kokoinen. Isom­mat veronko­ro­tuk­set tai meno­jen leikkauk­set oli­si­vat nos­ta­neet työt­tömyyt­tä, eivätkä ehkä olisi lop­ul­ta tuoneet kas­saan mitään.

On järkevää ottaa velkaa laskukausi­na, jol­lainen koko Euroop­paa yhä vaivaa. Vas­taavasti tietysti pitää hyv­inä aikoina säästää. Se on kuitenkin demokra­ti­as­sa han­kalaa. Jos talous kään­ty­isi jyrkkään nousu­un, tarvit­taisi­in uusi kehys­ri­ihi vero­ja korot­ta­maan ja tekemään lisää leikkauk­sia. Näin kerät­täisi­in puskuria seu­raavaan taan­tu­maan, joka var­masti joskus tulee. Kaik­ki kuitenkin odot­taisi­vat aivan muu­ta: kun rahaa on, mik­si sitä ja tätä ongel­maa ei kor­ja­ta ja eikö vero­ja voisi alen­taa? Hyvät ajat ovat poli­itikoille haastavimmat.

Suomes­sa on kuitenkin säästet­ty hyv­inä aikoina, eri­tyis­es­ti vuosien 2000 ja 2008 välil­lä. Sik­si meil­lä on paras luot­tolu­ok­i­tus ja asi­at muutenkin mallil­laan – toistaiseksi.

Suomel­la on iso talousongel­ma. Se ei liity tämän­hetkiseen bud­jet­ti­va­jeeseen eikä edes hor­juville euro­maille annet­tavi­in riskialt­ti­isi­in lain­oi­hin. Mei­dän ongel­mamme on synkät näkymät pitkäl­lä aikavälil­lä. Tätä kut­su­taan kestävyysvajeeksi.

Kun väkeä siir­tyy eläk­keelle nopeu­tu­vaan tahti­in ja kun nuores­ta päästä tulee työelämään vähem­män väkeä, palka­nsaa­jia – jot­ka siis mak­sa­vat kaiken – on entistä vähem­män. Hei­dän pitäisi rahoit­taa yhä suurem­pi määrä väkeä työelämän ulkop­uolel­la: lap­sia, sairai­ta, työt­tömiä ja eläkeläisiä. Eläkeläiset ovat mielestään eläk­keen­sä mak­sa­neet, mut­ta tosi­asi­as­sa he ovat mak­sa­neet van­hempi­en­sa eläk­keet. Rahas­tois­sa on sata mil­jar­dia rahaa, mut­ta pitäisi olla tuhat mil­jar­dia, jot­ta se riit­täisi täyt­tämään eläkelu­pauk­set. Työssäkäyvien taak­ka on käymässä raskaaksi.

Kestävyys­va­jeel­la tarkoite­taan sitä, paljonko julki­nen talous on ali­jäämäi­nen, jos olete­taan meno­jen pysyvän ennal­laan, olete­taan työikäis­ten vähen­tyvän ja eläkeläis­ten määrän kas­va­van väestöen­nustei­den mukaan. Työikäis­ten ennuste­taan käyvän töis­sä entiseen tahti­in. Näin las­ket­tu ali­jäämä on meil­lä viisi pros­ent­tia kansan­tuot­teesta, yhtä palka­nsaa­jaa kohden noin 320 euroa kuus­sa. Aika paljon. Sik­si val­tion ei pitäisi törsätä nousukausi­na, vaik­ka rahaa kas­saan virtaisikin.

Suomen luvut ovat paho­ja, mut­ta eivät niin paho­ja kuin muil­la. Melkein kaikkial­la Euroopas­sa menee huonos­ti. Se ei paran­na mei­dän ase­maamme vaan heiken­tää sitä. Poikkeuk­se­na ovat vain Ruot­si ja Sak­sa. Ruot­sis­sa ei ole kestävyys­va­jet­ta, vaan kuu­den pros­entin pitkän ajan yli­jäämä! Tas­apain­oon päästäisi­in, jos Ruot­sis­sa vero­ja nos­tet­taisi­in tai meno­ja lisät­täisi­in 400 eurol­la palka­nsaa­jaa kohti kuus­sa. Mitäpä jos hyökät­täisi­in Ruot­si­in ja antaudut­taisi­in heti?

Mik­si Ruot­sil­la menee niin hyvin, vaik­ka siel­lä sosi­aal­i­tur­va on antelias ja vaik­ka sairaalois­sa ja van­hainkodeis­sa riit­tää henkilökuntaa?

Ruot­sis­sa on nyt ja tule­vaisu­udessa enem­män työikäistä väestöä – siis enem­män mak­sajia. Vaik­ka uuti­sista voi muu­ta kuvitel­la, Ruot­si hyö­tyy tavat­tomasti siir­to­laisu­ud­es­ta. Ruot­sis­sa myös aloite­taan työn­teko nuorem­pana kuin Suomes­sa ja ollaan ennen kaikkea pidem­pään töis­sä ennen eläk­keelle menoa. Edulli­nen ikä­jakau­ma ja pitkät työu­rat ovat selitys.

Ruot­sis­sa on myös tehty säästölake­ja, mut­ta ei sel­l­aisia etu­jen leikkauk­sia kuin Suomes­sa. On leikat­tu etu­ja, joiden epäil­lään houkut­tel­e­van pois töistä. Ensim­mäis­es­tä sairaus­päivästä ei saa mitään kor­vaus­ta. Pois­saolot ovat vähen­tyneet selvästi. Var­maan jotkut raa­hau­tu­vat töi­hin, vaik­ka pitäisi jäädä sairas­ta­maan, mut­ta ennen kaikkea pois ovat kar­si­u­tuneet täysin aiheet­tomat sairauspoissaolot.

Ruot­sis­sa ei nuorten työt­tömyyt­tä kat­sel­la pitkään. Muu­ta­man kuukau­den kulut­tua tulee kut­su töi­hin tai koulun penkille. Tämä on kallista, mut­ta toimii.

Ruot­sis­sa äid­it eivät jää pitkäk­si aikaa koti­in hoita­maan lap­si­aan, kos­ka koti­hoidon tukea ei mak­se­ta. Sen sijaan siel­lä on taval­lista, että äid­it, harvem­min isät, jäävät puolipäivätöi­hin ja lap­si on puolipäivähoi­dos­sa. Tämä on hyvä sekä lapsen että äidin kannal­ta. Lap­si sosi­aal­is­tuu eikä äiti putoa työelämän kehi­tyk­ses­tä. Kaikesta tästä huoli­mat­ta ruot­salaiset eivät tee töitä sen enem­pää kuin suo­ma­laiset. Pitkien työurien ja hyvän työl­lisyys­ti­lanteen vastapain­ok­si hei­dän todel­li­nen työaikansa on lyhyem­pi kuin Suomes­sa. Talous on kun­nos­sa ja elämä mukavaa!

Sak­sas­sa on tehty hyvin saman­sukuisia uud­is­tuk­sia. Ruot­sis­sa tämän tekivät por­var­it, Sak­sas­sa demar­it. Uud­is­tuk­set kyl­lä myös sat­ut­ti­vat, mut­ta kan­nat­ti­vat ehdot­tomasti. Pelas­ti­vathan ne koko hyv­in­voin­ti­val­tion jatkon. Meil­lä pitäisi olla rohkeus samaan.

Tärkeä askel tähän suun­taan otet­ti­inkin. Paljon rahaa siir­ret­ti­in nuorten yhteiskun­tataku­useen, mikä oli iso askel Ruotsin suuntaan.

Yksi kestävyyt­tä paikkaa­va teko on eläkeiän nos­to liitet­tynä suureen määrään toimia, joil­la edis­tetään työssä jak­samista. Vaik­ka työ­markki­na­jär­jestöt tuki­vat kehys­ri­ihen pon­nis­tuk­sia suurel­la määräl­lä arvokkai­ta toimia, sopimus eläkeiän nos­tos­ta jäi tässä vai­heessa tekemät­tä. Asi­aan luvat­ti­in pala­ta uud­estaan. Olen aika var­ma, että kol­men vuo­den päästä meil­lä on eläkeikää nos­tet­tu, sekä alin­ta eläkeikää, että työ­nan­ta­jien harmik­si myös ylintä.

Suomes­sa ollaan hyviä tekemään järke­viä päätök­siä ennen kuin on myöhäistä.