Meritokratian ja luokkayhteiskunta (1)

Lyhyt ja sik­si puut­teelli­nen vas­tauk­seni HS-raadin kysymyk­seen on herät­tänyt sen ver­ran vilkkaan keskustelun, että kir­joi­tan saman asian perus­teel­lisem­min. Mitä tapah­tuu, kun aiem­mas­ta luokkay­hteiskun­nas­ta, jos­sa jokainen elää siinä ”kastis­sa”, johon on syn­tynyt mer­i­tokraat­tiseen yhteiskun­taan, jos­sa van­hempi­en sta­tus ei määrää lapsen tule­vaa ase­maa, vaan jokainen voi kil­voitel­la men­estyk­ses­tä omien vahvuuk­sien­sa pohjalta.

Aloite­taan äärim­mäi­sistä oletuksista.

A: Täy­delli­nen luokkay­hteiskun­ta, jos­sa luokkien välil­lä ei ole liikkuvuutta

B: Täy­delli­nen mer­i­tokra­tia, jos­sa van­hempi­en taustal­la ei ole merk­i­tys­tä ohi henkilöko­htaisen kyvykkyyden.

1: Ihmis­ten välil­lä on lah­jakku­usero­ja ja ne periy­tyvät sat­apros­ent­tisen deterministisesti

2: Ihmis­ten välil­lä on lah­jakku­usero­ja, jot­ka määräy­tyvät sat­un­nais­es­ti ja kor­reloi­vat vain osit­tain van­hempi­en lah­jakku­u­den kanssa.

Saamme neljä eri­laista yhteiskuntaa.

A1: Luokkay­hteiskun­ta, jos­sa ylem­män luokan edus­ta­jat ovat kyvykkäimpiä. (Tässä olete­taan, että his­to­ri­an kulues­sa ihmiset ovat valikoituneet oikeisi­in luokkiin)

B1: Täs­mälleen saman­lainen luokkay­hteiskun­ta. Yhteiskun­talu­okkien välil­lä ei ole liikku­vu­ut­ta vaik­ka voisi, kos­ka lapset syn­tyvät siihen yhteiskun­talu­okkaan, johon he omi­naisuuk­sien­sa mukaan kuuluvat

A2: luokkay­hteiskun­ta, jos­sa eri yhteiskun­talu­okissa on lah­jakkai­ta ja vähem­män lah­jakkai­ta jok­seenkin samas­sa suh­teessa. Haaskaa val­tavasti voimavaroja

B2: Luokkay­hteiskun­ta, jos­sa luokkien väliset erot ovat yhtä suuria kuin yhteiskun­nis­sa A1 ja B2, mut­ta van­hempi­en sosi­aa­li­nen ase­ma ei ennus­ta las­ten ase­maa vain osittain.

Vai­h­toe­hdot A1 ja B1 eivät ole mie­lenki­in­toisia, kos­ka ole­tus deter­min­is­tis­es­tä periy­tyvyy­destä on epäre­al­isti­nen. Sosi­aalisen liikku­vu­u­den ole­mas­sao­lo osoit­taa ole­tuk­sen epäre­al­is­tisek­si. Se oli tarkoitet­tu osoit­ta­maan, että koko kysymys mer­i­tokra­ti­as­ta menet­tää merk­i­tyk­sen­sä, jos periy­tyvyys olisi niin voimakas­ta kuin jotkut olettavat.

Mie­lenki­in­toista on ver­ra­ta toisi­in­sa vai­h­toe­hto­ja A2 ja B2.

Vai­h­toe­hto A2 on syn­tyvän lapsen kannal­ta epäoikeu­den­mukainen. Koko kansakun­nan men­estys­tä ajatellen se on myös aivan onneton, kos­ka lah­jakku­us­re­serve­jä haaskau­tuu val­tavasti. Toisaal­ta sosi­aaliset erot vai­h­toe­hdos­sa vai­h­toe­hto B2 saat­ta­vat olla suurem­mat, kos­ka yhteiskun­nan poh­jalle kasautu­vat kaik­ki henkilöko­htaiset onnet­to­muudet eikä alem­mil­la luokil­la ole päte­viä puolestapuhu­jia. En voi olla ajat­telemat­ta tätä, kun näen huono-osaisu­u­den kasautu­van ja periy­tyvän työt­tömyy­den lisään­tyvän. Tämä on mer­i­tokraat­tisen yhteiskun­nan var­jop­uoli, mut­ta luokkay­hteiskun­nan epäoikeu­den­mukaisu­us ja lah­jakku­us­re­servien haaskaus ovat vielä huonom­pi asia.

Toisinkin voi ajatel­la. Youn­gin kir­ja kään­si Bri­tann­ian työväen­lu­okan koulu­tus­vas­taisek­si, kos­ka omista lap­sista ei halut­tu kas­vat­taa her­ro­ja ja luokkapettureita.

Seu­raavak­si pitäisi ava­ta se, mitä on “lah­jakku­us” ja miten se periy­tyy, mut­ta liian pitkien jori­noiden vält­tämisek­si kir­joi­tan aiheesta omat postauksensa.