Kysymys lahjakkuuden periytymisestä on ideologisesti kuuma aihe. Viisainta olisi vaieta asiasta, mutta minun maailmankuvaani ei kuulu joidenkin tosiasioiden unohtaminen. Minun pyrkimykseni tasa-arvoiseen yhteiskuntaan ei edellytä älyllistä valehtelua.
Puhutaan nyt vaikka sitten siitä älykkyydestä, vaikka lahjakkuuden tyyppejä on paljon ja on myös periytyviä huonoja ominaisuuksia, kuten räyhäävä viinapää.
On osoitettu täysin luotettavasti, että älykkyys periytyy osittain geneettisesti. Yhtä luotettavasti on osoitettu, että tuo geneettinen periytyvyys on monimutkaista, vähän samaan tapaan kuin pituuden periytyminen.
Yhtä luotettavasti on osoitettu, että älykkyys on myös opittua ja ympäristön tuotosta ja ennen kaikkea, että oman älyllisen potentiaalin hyväksikäyttö on kiinni motivaatioista ja siten kasvuympäristöstä. Se, ettei kyse ole vain geeneistä, näkyy ns. Fynnin efektistä. Suomalaisten älykkyys on noussut lyhyessä ajassa yhden standardipoikkeaman verran. Geneettinen kehitys ei voi olla noin nopeata. Kaupungistuminen ja taloudellinen kasvu sekä kognitiivisten haasteiden lisääntyminen lisäävät älykkyyttä. Aivot kehittyvät kun niitä käytetään. Aivotyöskentely vaikuttaa jopa aivojen havaittavaan rakenteeseen. Toki ravinnolla ja turvallisilla synnytyksillä on vaikutusta asiaan.
On oikeastaan turha keskustella siitä, missä määrin lahjakkuus periytyy sosiaalisesti ja missä määrin geneettisesti, koska lopputuloksen kannalta se on yksi ja sama.
Kukaan ei siirrä omia kromosomejaan jälkeläisilleen muuttumattomina. Mutaatioita tapahtui jatkuvasti. Koska mutaatiot ovat satunnaisia, ne useammin heikentävät kuin parantavat lopputulosta. Ellei mitään valintaa olisi, ihmiskunta heikkenisi geneettisesti. Merkitseekö hyvinvointivaltio siis lajin heikkenemistä?
Karsinta alkaa jo kohdussa tai jopa ennen hedelmöitystä. Moni mutaatio on letaali. Raskaus menee kesken. Sitten tulevat naiset ja parinvalinta, sekä pysyvä parinvalinta että hetkellinen. Menestyvillä miehillä on enemmän jälkeläisiä. Eikä vain oman vaimon kanssa. Timo Soinikin valittaa, ettei perusjuntti pääse lisääntymään.
Ei se itse asiassa ihan sama ole, periytyykö lahjakkuus sosiaalisesti vai geneettisesti, sillä politiikkasuosituksiin se vaikuttaa. Jos oletamme – kuten minä oletan – että kasvuympäristö vaikuttaa lapsen älylliseen kehitykseen ja kaikkeen muuhunkin, on hyvin tärkeätä, ettei meille synny toivottomia slummeja, jossa lapsen kasvuympäristössä on vain huono-osaisia. Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Vaikka omissa vanhemmissa olisi vähän toivomisen varaa, paljon on pelastettavissa, jos muu sosiaalinen ympäristö tarjoaa positiivisia malleja.