Oheinen puhe on eduskunnan välikysymyskeskustelusta. Koska pidin sen ilman paperia, olen hieman stilisoinut pöytäkirjasta kopioitua puhetta.Tämä on myös vähän pidempi kuin salissa pidetty, koska viiden minuutin aikarajoituksen vuoksi jouduin jättämään joitakin asioista pois.
Arvoisa puhemies!
Koen tilanteen hyvin sekavaksi ja vaikeaksi, koska rahamarkkinoiden käyttäytyminen on yllättänyt talousoppineet. Ymmärtääkseni monet huippuasiantuntijat ovat myös ymmällään siitä, mitä pitäisi tehdä. On tietysti hienoa, että tästä eduskunnasta löytyy niin varmoja mielipiteitä.
Yhteisvaluutan piti muodostua mekanismiksi, jolla vahvojen EU-maiden ylijäämät siirtyvät lainoina heikompiin maihin tuottaen siellä taloudellista kasvua. Ne kyllä siirtyivät, mutta seurauksena oli kasvun sijasta asuntokupla ja syömävelkaa. Näistä tuo asuntokupla oli vaarallisempi. Huomattakoon, että yksityissektorin velkaantuminen tuli ensin ja vasta kun yksityissektorin kyky maksaa veroja katosi velkaantumisen seurauksena, tuli julkisen talouden velkaantuminen.
Pääministeriä haluan onnitella siitä, että vakausrahasto ei voi alkaa suoraan pääomittaa pankkeja eikä varsinkaan millään määräenemmistöpäätöksellä, koska tämä ehdotus sisälsi riskin siitä, että Saksa ja Ranska aikovat maksattaa omien pankkiensa tukemisen muilla mailla, mikä olisi selvästi väärin. Mutta muuten olen hämilläni tästä keskustelusta ja ihmettelen monen kannanottoja.
Perussuomalaisten kannanottoja en ihmettele, koska he puhuvat juuri niin kuin heidän kannattaa puhua.
Demareissa ihmettelen kolmea asiaa.
Ihmettelen jyrkkyyttä tämän yksimielisyysvaatimuksen kanssa. Ymmärtäisin, että yksimielisyys tarvitaan vastuitten kasvattamisessa. Mutta se, että kaikki päätöksenteko pannaan yksimielisyyden varaan, merkitsee päätöksenteon halvaantumista, jolloin neuvottelut siirtyvät virallisista pöydistä Saksan ja Ranskan välisiksi. Me ajattelemme yksimielisyydellä vain omaa veto-oikeutta, mutta veto-oikeus tulee kaikille. Voimme hyvinkin olla joskus enemmistössä, jonka jokin muu maa kaataa vetollaan. Suomi on tähän asti ollut purkamassa näitä yksimielisen päätöksenteon vaatimuksia. Välillä tulee ikävä Paavo Lipposta! Todettakoon, että Suomen eroaminen eurosta vaatisi perussopimuksen muutoksen ja siinäkin on tämä kaivattu yksimielisyys. Myös Malta voi estää sen.
Ymmärrän kyllä sen, että siitä holtittomasta riskinotosta, jota pankit harjoittivat aikaisemmin, pitää ne panna maksamaan, mutta en ymmärrä tätä demareitten halua alleviivata kaikille sijoittajille, että mikä tahansa maa voi joutua suoritustilaan, koska sehän merkitsee, että kaikkien maitten korot nousevat. Suomen valtion korot nousevat, mutta myös Suomen kuntien korot nousevat. Tämä vaatimus maksaa meille satoja miljoonia euroja vuodessa.
Samalla ihmettelen, että kun muuten ollaan niin tiukkoja, niin täysin kritiikittä hyväksytään 0,5 prosentin alijäämärajoite. Moni talousoppinut on ihmetellyt, kannattaako kädet sitoa noin? Kannattaa vastustaa ylivelkaantumista, mutta se, että myös vahvassa talousasemassa olevilta mailta sidotaan kädet, merkitsee esimerkiksi sitä, että Saksaa, jonka nyt pitäisi elvyttää euromaita, suorastaan kielletään elvyttämästä euroaluetta. Se on tyhmää tämmöinen käsien sitominen. (Mauri Pekkarinen: Erinomainen analyysi!)
Sitten ihmettelen keskustalaisia siinä, että hekin haluavat olla keikuttamassa tätä Suomen EU-venettä. Melkoinen muutos maan politiikassa ja ehkä keskustan ajamia tahoja ajatellen suorastaan vaarallinen.
Ihmettelen tätä Saksan talouskurin ihailua. Saksan vaihtotaseen ylijäämä on syynä monen euromaan alijäämään. On kansantaloudellinen fakta, ettei voi olla vaihtotaseen alijäämiä ilman ylijäämiä eikä voi olla ylijäämiä ilman alijäämiä. Mekanismi toimii siten, että Saksan ylijäämät ovat nostaneet euron ulkoista arvoa. Tästä kärsii myös meidän vientimme. Minusta olisi parempi, kun Saksan ylijäämät olisivat pienempiä. Meillä euron arvo olisi matalampi, ja Euroopan sisäiset vaihtotase-erot olisivat pienempiä. (Mauri Pekkarinen: Tästä on puhuttu vaikka kuinka kauan!)
Ihmettelen myös tätä säästölinjan ihailua ja sitä, että nyt nopeasti kova talouskuri kaikkialle. Britannia on säästänyt nyt oikein toden teolla ja täysin turhaan. Alijäämät eivät ole pienentyneet, mutta työttömyys on kasvanut. Keyneskään ei ihan kaikessa ole väärässä.
En kannata siirtymistä omaan markkaan, mutta sekin voi olla edessä. (Mauri Pekkarinen: Juuri näin!) Pelottelu sillä, että oma markka johtaisi 18 prosentin korkoihin, ei pidä paikkaansa, koska ei kukaan enää ole niin hölmö, että sitoisi pienen valuutan kiinteästi mihinkään kurssiin. Korkeilla koroilla ei kannata pelotella, mutta kyllä sen markan arvon vaihtelulla kannattaa pelotella. Heiluva kurssi luo epävarmuutta ja tuottaa kaikkia muitakin hankaluuksia.
Ihmettelen saksalaisia ja kaikkia muitakin, jotka haluavat pitää tiukasti kiinni siitä, ettei keskuspankki voi taata valtioitten lainoja tai rahoittaa niitä. Mitkään muut maat eivät sido kengännauhojaan yhteen tällä tavalla. Se ei ole johtanut hyperinflaatioon USA:ssa, Britanniassa eikä Japanissa, ja ajatelkaa, miten olisi käynyt Japanille, jos se olisi sitonut kätensä samalla tavalla ja sitten tulee tsunami, joka tuottaa hirvittävät menot ja johtaisi kysymykseen, pystyykö Japani selviämään veloistaan. Japanilla olisi korot 20 prosentissa nyt ilman sitä mahdollisuutta, että keskuspankki viime kädessä takaa maan lainat.
Niinpä maat, joilla on oma keskuspankki ja joiden valtiot eivät sen vuoksi voi joutua suoritustilaan, saavat lainaa paljon alemmalla korolla kuin ne, jotka ovat tämän mahdollisuuden itse itseltään kieltäneet. Ruotsi saa nyt lainaa prosenttiyksikön alemmalla korolla kuin Suomi.
Vaikka en kovin monesta asiasta ole varma, niin siitä olen kyllä varma, että EU-alue on tällä hetkellä sellaisessa tilassa, että keskuspankkirahoitus on aivan perusteltua ja legitiimiä.