Miten käy Euroopan?

Euroopan ja myös Yhdys­val­tain talousti­lanne näyt­tää lievästi san­ot­tuna huolestut­taval­ta. Kysymys on pohjim­mal­taan, miten Euroopan käy maail­man­talouden myller­ryk­sessä, kun talouden pain­opiste näyt­tää palaa­van muu­ta­man sadan vuo­den väli­vai­heen jäl­keen Aasiaan.
Miten mei­dän käy, kun Euroop­pa häviää kil­pailukyvyssä Aasialle ja joillekin muillekin nou­seville teollisuusmaille?

Väl­itön ongel­ma on rahapoli­it­ti­nen. Syväl­lisem­pi ongel­ma on reaal­i­taloudelli­nen. Näi­den päälle virit­tyy kysymys hyv­in­voin­tiy­hteiskun­nan tule­vaisu­ud­es­ta ja siitä, pitäisikö sitä uudistaa.
Vaik­ka finanssi­markki­noiden kri­isi on kaa­tu­mas­sa päälle, aloi­tan reaal­i­taloud­es­ta. Miten meille käy, kun Aasian tiiker­it ovat kil­pailukykyisem­piä kuin eurooppalaiset?

Joskus 1970-luvul­la vasem­mal­ta väitet­ti­in, että Euroopan vau­raus perus­tui kehi­tys­maid­en riis­toon. Vajoaako Euroop­pa, kun kehi­tys­maat itsenäistyvät oikeasti ja riis­ton tuot­ta­ma hyö­ty pois­tuu? Kehi­tys­mai­ta kyl­lä riis­tet­ti­in ja riis­tetään yhä, mut­ta tämän vaiku­tus koko Euroopan kulu­tus­ta­soon liikkui pros­en­teis­sa, ellei promilleis­sa. Yri­tys­ta­sol­la saali­it oli­vat val­tavia, mut­ta kansan­talouden tasol­la niiden merk­i­tys oli ja on vähäi­nen. Tai siis jos kansa­t­alous kas­vaa kak­si pros­ent­tia vuodel­la, kovin mon­ta vuot­ta emme päässeet edelle tämän riis­ton ansiosta. 

Riis­to nyt joka tapauk­ses­sa lop­puu maail­mankau­pan avautues­sa. Shell Nige­ri­as­sa ja kaivosy­htiöt Kon­gos­sa (tai Lapis­sa) ovat paikallis­es­ti merkit­täviä vas­taes­imerkke­jä, mut­ta niiden merk­i­tys kansan­talouden tasol­la on edelleen vaatimaton. 

San­o­tan se nyt toiseen ker­taan: omaa tuotan­topo­ten­ti­aalia Euroopal­la on riit­tämi­in ihan ilman mitään riis­toakin. Tai ainakin olisi, ellei sitä tuhot­taisi rahapoli­ti­ikan epäon­nis­tu­misi­in. Rahat­alouden ei pitäisi tuho­ta reaal­i­talout­ta vaan edis­tää resurssien allokointia.

Paho­ja kil­pailukyky­on­gelmia on Etelä-Euroopan mail­la. Pohjoisem­pi Euroop­pa voi kil­pail­la Aasian kanssa korkeal­la osaamisel­la, mut­ta Etelä-Euroopan mail­la ei ole oikein mitään valt­tiko­rt­tia uusien teol­lisu­us­maid­en kil­pailua vas­taan. Ne eivät tee oikein mitään parem­min kuin kiinalaiset, mut­ta yrit­tävät tehdä sen kalli­im­mal­la. Etelä-Euroopal­la tarkoi­tan tässä esimerkik­si Etelä-Ital­i­aa ja Espan­jaa siltä osin, kuin se ei ole Kat­alo­ni­aa tai Baski­maa­ta. Ja tietysti Kreikkaa ja Portugalia.
En kyl­lä tiedä, kuin­ka pitkälle mei­dänkään korkean osaamisen kort­ti kan­taa. Kiinas­sa valmis­tuu miljoona insinööriä vuodessa, eivätkä ne kaik­ki ole suinkaan huonoja.

Siskoni osti Kia-merkkisen auton. Siis eteläko­re­alaisen. Se on kuitenkin valmis­tet­tu Euroopas­sa. Tähän on siis tul­tu. Suun­nit­telu Aasi­as­sa, valmis­tus Euroopassa. 

Mut­ta ei se, että Aasia nousee taloudel­lis­es­ti ole meiltä pois. Emme­hän me pelkää sitäkään, että jos Yhdys­val­lois­sa on nousukausi, kasvu siir­tyy Euroopas­ta Yhdys­val­toi­hin. Päinvastoin. 

Reaal­i­taloudessa on yksi ain­oa iso ongel­ma ja se on luon­non­va­ro­jen riit­tävyys. Maa­pal­lon kan­tokyky on jo nyt olla koval­la koe­tuk­sel­la. Kun kehi­tys­maid­en mil­jardit asukkaat nou­se­vat teol­lisu­us­maid­en elin­ta­solle, luon­non­va­ro­jen saatavu­us muo­dostaa ongel­man. Onnek­si mei­dän tuotan­to­ta­pamme on kovin haaskaa­va – onnek­si, kos­ka sitä voidaan hel­posti paran­taa. On otet­ta­va käyt­töön kaik­ki ne säästeliään tuotan­non tavat (vähem­mästä enem­män!) joi­ta ympäristöli­ik­keet ovat koko ajan aja­neet. Nyt ne tosin eivät säästä luon­toa vaan ovat vält­tämät­tömiä kulu­tus­ta­son ylläpitämisek­si ahtaak­si käyväl­lä maapallolla. 

Reaal­i­talous on kun­nos­sa, mut­ta rahat­alous on hunningolla.

Japani on ollut jonk­i­nasteises­sa lamas­sa tai hitaan kasvun vai­heessa jo 20 vuot­ta. Väitän, että Japanin ”ongel­mana” on, että maa on tul­lut valmi­ik­si, mut­ta japani­laiset eivät osaa elää valmi­iseen maa­hansa tyy­tyväis­inä. Sama tilanne on Euroopas­sa, siis Län­si-Euroopas­sa. Teol­lis­tu­misen tuot­ta­ma määrälli­nen hyp­päys alkaa olla valmis. Talous kehit­tyy yhä, mut­ta vain laadullis­es­ti. On semant­ti­nen kysymys, onko tämä kehi­tys kasvua. Kansan­talous tuot­taa vähem­män työ­tun­te­ja kuin ennen, mut­ta onko työn­teko – pitkät työpäivät ja lyhyet lomat — se, mitä pitäisi tavoitella. 

Euroopal­la on peri­aat­teessa mah­dol­lisu­udet lep­poisaan ja mate­ri­aalis­es­ti yltäkyl­läiseen elämään. Ruokaa riit­tää omas­ta takaa, asun­to­ja ja läm­pöä riit­tää, teol­lisu­us pystyy valmis­ta­maan kaiken sen, mitä ihmiset kohtu­udel­la tarvit­se­vat. Jokaisel­la maal­la ja maanos­al­la pitäisi olla mah­dol­lisu­us vähin­tään siihen kulu­tus­ta­soon, jon­ka se omin voimin tuot­ta­maan. Kan­sain­vä­li­nen kaup­pa voi paran­taa tätä, mut­ta sen ei pitäisi voi­da heiken­tää sitä. Olisi jotain pahasti pielessä, jos kil­pailukyvyn puute suh­teessa muuhun maail­man köy­hdyt­täisi Euroop­paa ver­rat­tuna pro­tek­tion­is­tiseen Eurooppaan. 

Ran­skalaiset ovat olleet hyviä lep­pois­ta­maan, siis ainakin omas­ta mielestään. Maas­sa toteutet­ti­in pakolli­nen 35 tun­nin työai­ka. Tästä voidaan olla mon­taa mieltä, mut­ta ran­skalaisem­paa on mon­en tuot­ta­mat­toman työ­paikan säi­lyt­tämi­nen. Se ei ole vain ran­skalaista, se on myös hyvin japani­laista. Olen aiem­minkin ker­tonut koke­muk­siani Provances­ta. Aptin kaupungista lakkautet­ti­in ratay­hteys joskus 1970-luvul­la, mut­ta ase­ma on säi­lytet­ty ja näin myös lipun­myyjän työ­paik­ka. Suo­ma­laiseen tehokku­usa­jat­telu­un tot­tuneen on vaikea tätä ymmärtää. Tätä huvit­taval­ta tun­tu­vaa yksi­tyisko­htaa merkit­täväm­pää on se, että Aptin ympäril­lä on kovin tehot­toma­l­ta tun­tu­vaa maat­alout­ta, jota paikalliset kulut­ta­jat kuitenkin sol­i­daaris­es­ti tuki­vat. Elämän­muo­to oli teho­ton mut­ta muka­va. Tämä voisi olla koko Euroopan tule­vaisu­us. Ei paha. 

Paljon parem­pi lep­pois­ta­ja on kuitenkin Hol­lan­ti, jos­sa työai­ka on Ran­skaa lyhyem­pi, mut­ta se on toteutet­tu markki­nae­htois­es­ti, jokaisen omaa pref­er­enssiä nou­dat­taen. Hol­lan­ti­lais­ten työai­ka on 21 % lyhyem­pi kuin suo­ma­lais­ten, mut­ta tavarat eivät ole lop­puneet kaup­po­jen hyllyiltä.
Meil­lä ei Euroopas­sa pitäisi olla mitään hätää määräl­lisen elin­ta­son eikä elämän laadun kanssa. Pitäisi vain osa­ta elää haas­teet­tomas­sa yltäkylläisyydessä.