Asiantuntijavalta ja politiikka

Tuo­mas Ranta­nen kir­joit­taa Vihreässä lan­gas­sa seuraavaa:

”Soin­in­vaar­alainen teknokra­tia kut­suu aina eturivi­in asiantun­ti­ju­ut­ta ja tor­juu kansalais­ten osal­lisu­ut­ta ja arvokeskustelua. Se voi joskus aut­taa päätök­sen­teossa, mut­ta poli­ti­ikan perus­tak­si siitä ei ole. Se on myös sen van­han vihrey­den antiteesi”

No jopas jotakin. Tähän asti min­ua onkin syytet­ty huithape­lik­si taivaan­ran­nan­maalaa­jak­si, joka ei osaa ottaa reali­teet­te­ja huomioon.

Kysymys asiantun­te­muk­sen ja poli­ti­ikan suh­teesta on mie­lenki­in­toinen. Asiantun­ti­javal­lan vaarat ovat ilmeiset, mut­ta vaar­al­lisia ovat myös asiantun­tem­at­tomien poli­itikko­jen tekemät huono­laa­tuiset päätökset.

Min­un on vaikea ymmärtää aja­tus­ta, että asiantun­tem­at­to­muus ja ymmärtämät­tömyys olisi poli­itikolle meri­it­ti ja asioiden ymmärtämi­nen poli­it­tista ideoin­tia rajoit­ta­va taak­ka.  Minus­ta asia on päin­vas­toin. Asiantun­tem­at­to­muus johtaa vai­h­toe­hdot­to­muu­teen, kun asiantun­te­mus­ta ei pystytä haastamaan.

Otan kolme esimerkkiä:

Hyvin vai­h­toe­hdo­ton talous­poli­it­ti­nen ajat­telu voit­ti alaa kym­menisen vuot­ta sit­ten juuri sik­si, ettei poli­it­tisil­la muu­tosvoimil­la ollut asiantun­te­mus­ta haas­taa ”talousasiantun­ti­joi­ta”. Kun ei osat­tu väit­tää VM:n vyöry­tyk­selle vas­taan, kun­non demar­itkin saati­in usko­maan, että oikeis­to­laisu­us on ain­oa vas­tu­ulli­nen talous­poli­ti­ikan suun­ta. Vas­taan san­ot­ti­in oikeas­t­aan vain Helsin­gin yliopis­ton kansan­talousti­eteen laitok­sel­la. Siel­lä oli kykyä haas­taa VM:n vai­h­toe­hdo­ton talous­poli­ti­ik­ka. Minä käytän kyl­lä VM:n haas­tamiseen mielu­um­min kansan­talousti­eteen pro­fes­sore­ja kuin Suo­mi 24 keskustelu­pal­stan huutoäänestystä.

Sosi­aalipoli­ti­ikan seka­sotku taas johtuu mielestäni paljolti siitä, että kokon­aisu­ut­ta hah­mot­ta­mat­tomat poli­itikot (lähin­nä kolmikan­tapoli­itikot) ovat päässeet lait­ta­maan tilkkutäkki­in omat tekeleen­sä niin, että kokon­aisu­ud­es­ta on tul­lut toim­i­ma­ton. Kun­non teknokraat­ti­nen ote olisi ollut avuk­si pääsemään niihin päämääri­in, jol­la nämä tilkkutäkin ompeli­jat pyrkivät, mut­ta joi­hin hei­dän kykyn­sä ei ulottunut.

Ener­giapoli­ti­ikan suun­nan muut­ta­mi­nen on todel­la vaikea tehtävä. Siitä ei selvitä huu­ta­mal­la kuorossa isku­lau­sei­ta. Tieteel­liset inno­vaa­tiot ja ”pahat” teknokraat­tiset laskel­mat toimi­vas­ta vai­h­toe­htois­t­en ener­gia­muo­to­jen paletista ovat elin­tärkeitä. On hyväksyt­tävä jopa se, että insinöörit pää­sevät vaikut­ta­maan asi­aan. En aio jät­tää kuun­tele­mas­ta Ris­to Isomäen varoituk­sia vain sik­si, että hän on liian pere­htynyt aiheeseensa.

Ovatko siis poli­it­tiset aja­tushau­to­mot pahas­ta? Niiden tarkoi­tushan on kas­vat­taa asiantun­te­mus­ta ja haas­taa val­lit­se­vat totu­udet vai­h­toe­htoisel­la asiantuntemuksella?