Teknologiateollisuus näyttää vuosi sitten esittäneen pientä muutosta energiantuotannon ilmasto-ohjaukseen.
Ehdotuksen mukaan päästöoikeuksien hinta korvattaisiin kivihiililaitoksille kaikelle sähköntuotannolle sälytettävällä päästöoikeusverolla, jolla kerättäisiin rahaa niin paljon kuin kivihiililaitoksilta tuhrautuu omia ja ostettuja päästöoikeuksia. Päästöoikeuksista koituva rasite jaettaisiin siis tasan hiili- vesi- ydin- ja tuulivoimaloiden kesken, jotta kivihiilisähkön kohonneet tuotantokustannukset eivät nostaisi pörssisähkön hintaa. Martti Kätkä kehuu esitystä sillä, että se säästä rahaa miljarditolkulla samalla kun ympäristöohjaus säilyy. Mies näyttää olevan vapputuulella vielä kesäkuussa. Eihän tuohon jää muuta ympäristöohjausta kuin se, että kivihiilivoimaloista tulisi omistajilleen kultakaivoksia. Ne saisivat ensin päästöoikeudet ilmaiseksi ja lisäksi niille maksettaisiin omien ja ostettujen päästöoikeuksien käytöstä. Ellei ympäristöohjaukselle sitten tarkoiteta sitä, että uusilta ydinvoimaloilta viedään kannattavuus. Tätä en uskoisi Martti Kätkän tarkoittavan.
Tietysti voidaan ajatella, että jos Suomi vapautetaan tällä jipolla päästövähennyksistä kokonaan eikä päästöoikeuksien määrää lisätä, muut maat joutuvat kantaman vähennysten taakan. Entä jos muut maat ovat yhtä innovatiivisia? Päästöoikeuksien hinta nousisi rajatta, mutta yhdellekään mikrotalousyksikölle ei tulisi insentiiviä vähentää päästöjään.
Teknologiateollisuuden malli on myös eräänlainen windfall-veron malli, joka verottaisi pois päästöttömien vanhonen voimaloliden saaman hyödyn, kuten jokin aika sitten olisi ollut tankeroitusaika olisi jossa veron tuotto annettasiin valtion sijasta kivihiilivoimaloiden omistajille ja sähkön kuluttajille. Esitetyistä windfall-veroista tämä poikkeaisi kuitenkin siinä, että se kohdistuisi myös uuteen päästöttömään sähköntuotantoon, esimerkiksi uusiin ydinvoimaloihin.
Edunvalvontajärjestöllä on tietysti oikeus esittää mitä hyvänsä. Vähän oudoksuttaa, että Pöyry on antanut nimensä moiseen oivallukseen.
Tämä ajatus on sukua sille, että sähkön hinta ei saisi määräytyä viimeisen voimalan kustannusten mukaan vaan sen tulisi määräytyä keskimääräisten kustannusten mukaan. Tämä usein esitetty ajatus edellyttää toimiakseen, että sähkön kulutuksesta tehdään luvanvaraista. Ehkä havainnollistan sitä numeerisella esimerkillä.
Yksinkertaistetaan asiaa olettamalla, että on vain kaksi tapaa tuottaa sähköä. Vesivoima, jota on 9000 MW ja jonka tuotantokustannushinta on euro/MWh ja kivihiili, jota on 1000 MW hintaan 50 euroa/MWh. Keskihinnaksi tulisi 5,9 euroa/MWh. Kaikki rakentamiskelpoinen vesivoima on käytössä ja vain kivihiilivoimaa voidaan tehdä lisää.
Noin halvan sähkön maahan kannattaa rakentaa alumiinisulatto, 1000 MWh. Se jälkeen kivihiilivoimaa on 2000 MW ja megawattitunnin hinta 9,9 euroa/MWh. Lisää aluminisulattoja on tulee, kunnes sähkönhinta on lähellä kivihiilisähkön hintaa.