Tuloerojen kasvu

Kak­si kuvaa köy­hyy­den kehityksestä.

Käytet­tävis­sä ole­vien kulu­tusyk­sikköä kohden las­ket­tu­jen koti­talouden reaal­i­t­u­lo­jen kasvu1990-2007 tulode­si­ileit­täin (Tämä taulukon luvut on kor­jat­tu samoin kuin koko tek­sti tältä osin) 

1	12,1 %
2	15,5 %
3	20,7 %
4	24,8 %
5	27,8 %
6	29,3 %
7	32,2%
8	36,1 %
9	40,8%
10	82,7%
Ylin 1%	214,2 %
total	40,8%

Lähde tilas­tokeskus

http://www.tilastokeskus.fi/til/tjt/2007/tjt_2007_2009-05–20_tau_004_fi.html

Huoli­mat­ta 90-luvun­la­mas­ta, suo­ma­lais­ten käytet­tävis­sä ole­vat reaal­i­t­u­lot kasvoivat peräti 40 pros­en­til­la vuodes­ta 1990 vuo­teen 2007. Tulo­jen lisäys jakau­tui hyvin epä­ta­sais­es­ti. Rikkaim­man kymmenek­sen tulot läh­es kaksinker­tais­tu­i­v­at – ja ylim­män pros­entin peräti kolminker­tais­tu­i­v­at – kun taas alim­man kymmenek­sen tulot kasvoivat vain 13 pros­ent­tia. Joku lukee tämän niin, että köy­hät syr­jäy­tyivät yhä pahem­min muus­ta väestöstä; toiset taas niin, että köy­himpi­enkin tulota­so kuitenkin nousi 12 pros­ent­tia eli köy­hät eivät köy­htyneet vaan rikas­tu­i­v­at edes vähän.

Huo­mat­takoon, että keskimäärin käytet­tävis­sä ole­vat reaal­i­t­u­lot ovat nousseet 40 pros­ent­tia eli paljon enem­män kuin reaali­palkat, jot­ka ovat nousseet vain 33 pros­ent­tia. Ero­tus selit­tyy pääo­mat­u­lo­jen kasvul­la ja kas­vaneil­la eläkkeillä.

Yhtä ris­tiri­itaisen tulok­sen saamme, jos mit­taamme suh­teel­lista ja absolu­ut­tista köy­hyyt­tä. Suh­teelli­nen köy­hyys noin kaksinker­tais­tui edel­lä mainit­tuna ajan­jak­sona mitat­ti­in sitä mil­lä käyte­ty­istä suh­teel­lisen köy­hyy­den mittareista hyvän­sä; 40 %, 50 % tai 60 % medi­aan­i­t­u­losta kulu­tusyk­sikköä[1] kohden.

Jos taas kiin­nitämme köy­hyys­ra­jan mihin tahansa absolu­ut­tiseen, hin­tain­dek­sil­lä tark­istet­tavaan rajaan, saamme tulok­sen, että köy­hyys on selvästi vähentynyt.

Pitäisikö köy­hyyt­tä mita­ta suh­teel­lisil­la vai absolu­ut­tisil­la arvoilla?

Absolu­ut­ti­nen pien­i­t­u­loisu­ud­es­ta johtu­va köy­hyys – puute – on selvästi alen­tunut. Yhä on niitä, joiden rahat eivät riitä ruokaan, mut­ta kyse on joko vajavais­es­ta elämän­hallinnas­ta, jostain poikkeuk­sel­lis­es­ta elämän­ti­lanteesta tai aukos­ta hyv­in­voin­ti­val­tion turvaverkossa.

Hyvä määritelmä köy­hyy­delle on, että köy­hyys on sitä, että ei pien­i­t­u­loisu­u­den vuok­si voi elää mukana nor­maalis­sa elämän­muo­dos­sa. Kun köy­him­mät ovat jääneet selvästi jäl­keen yleis­es­tä elin­ta­sos­ta, he erot­tuvat elämän­tavoil­taan ja mah­dol­lisuuk­sil­taan yhä selkeäm­min muus­ta väestöstä. Suh­teel­lista köy­hyyt­tä kan­nat­taa seu­ra­ta, kun tavoit­telemme yhteiskun­nan sosi­aal­ista eheyttä.

Suh­teel­lisen köy­hyy­den mittareis­sa on kyl­lä toivom­isen varaa. Niiden mukaan suh­teelli­nen köy­hyys väheni Suomes­sa 1990-luvun laman syvimp­inä vuosi­na. Köy­hien olo ei mitenkään paran­tunut, mut­ta ver­tailun poh­jana ole­vat medi­aan­i­t­u­lot lask­i­vat ja sen mukana las­ki myös köy­hyys­ra­ja. Euroopan maista vähiten suh­teel­lis­es­ti köy­hiä on köy­hässä Slo­va­ki­as­sa, jos­sa medi­aan­i­t­u­lo on niin mata­la, että har­va on enää paljon sitä köy­hempi. Maas­sa, jos­sa pieni eli­it­ti kulut­taa läh­es kaik­ki tulot ja kansan ylivoimainen enem­mistö elää nälkära­jal­la, kukaan ei voi olla köy­hä, kos­ka medi­aani väestökin elää nälkära­jal­la eikä nälkära­jaa alem­mil­la tuloil­la ei voi elää. Koko mit­tari sovel­tuu vain vau­raiden maid­en tulon­jaon mit­taamiseen. Sil­loinkin sil­lä kan­nat­taa seu­ra­ta vain pitkän ajan muu­tok­sia, eikä tui­jot­taa mit­tarin suh­dan­nelu­on­toiseen vaihteluun.

Silmi­in­pistäväm­pää viimeaikoina kuin köy­himpi­en jäämi­nen kelka­s­ta on rikkaimpi­en näyt­tävä irtiot­to. Kyse ei ole palkkaero­jen kasvus­ta vaan super­rikkai­ta suo­sivista vero­tuk­sen muu­tok­sista – pääo­mat­u­lo­jen kovin lem­peästä veroko­htelus­ta – ja ennen kaikkea pääo­mat­u­lo­jen osu­u­den kasvus­ta. Mik­si pääo­mat­u­lo­jen osu­us kansan­tuot­teesta on nous­sut jok­seenkin kaikissa markki­na­t­alous­mais­sa, on oma mie­lenki­in­toinen asiansa, mut­ta en puu­tu siihen tässä kirjassa.

Ginikerroin

Köy­hyys­mittare­i­ta parem­pi tulon­jaon eri­ar­voisu­u­den mit­tari on Gini-ker­roin. Se on luku, joka saa arvon yksi, jos yksi henkilö saa kaik­ki tulot ja muut eivät mitään ja arvon nol­la jos kaikkien tulot ovat yhtä suuret. kuva Giniker­roin las­ki koko sodan­jälkeisen ajan vuo­teen 1990 saak­ka, jol­loin Suo­mi oli täl­lä ker­toimel­la mitat­tuna tasa-arvoisimpia ellei tasa-arvoisin maa. Sen jäl­keen tulon­jaon eri­ar­voisu­us on kas­vanut nopeasti – se on kas­vanut myös Ruot­sis­sa – niin, että giniker­roin oli vuon­na 2007 suun­nilleen samal­la tasol­la kuin 1960-luvun lop­ul­la.  Tässä voi olla vähän tilas­to­harhaa, kos­ka kymmenet tuhan­net pienvil­jeli­jät eliv­ät 1960-luvul­la osit­tain omavaraistaloudessa rahat­alouden ulkop­uolel­la, jol­loin he näyt­täy­tyvät tulo­jakau­mas­sa todel­lisu­ut­ta köy­hemp­inä. Tulon­jako oli siis tuol­loin todel­lisu­udessa tasaisem­pi kuin miltä se tilas­to­jen val­os­sa näytti.

Yllä olevas­sa verotyöryh­män sivuil­ta kopi­oidus­sa Mar­ja Riihelän kuvas­sa on esitet­ty giniker­roin tuotan­non­tek­i­jä­tu­lo­jen (palkat ja pääo­mat­u­lot) brut­to­tu­lo­jen (edel­lisi­in lisät­ty tulon­si­ir­rot) ja käytet­tävis­sä ole­vien tulo­jen (huomioitu verot) osalta. Erot tuotan­non­tek­i­jä­tu­lois­sa ovat nyt paljon suurem­mat kuin 1960-luvun alus­sa, mut­ta yhteiskun­ta tasaa niitä nyt paljon voimakkaam­min tulon­si­ir­roin ja veroin.

Erot tuotan­non­tek­i­jä­tu­lois­sa (palkois­sa ja pääo­mat­u­lot) kasvoivat työt­tömyy­den vuok­si nopeasti 1990-luvun alus­sa, mut­ta eivät ole kas­va­neet enää sen jäl­keen. Rikkaiden irtiot­to ei näy tuotan­non­tek­i­jä­tu­lo­jen giniker­toimes­sa, kos­ka työl­lisyy­den parane­m­i­nen on samanaikaises­ti tasan­nut jakau­maa tois­es­ta päästä. Sen sijaan erot brut­to­tu­lois­sa ovat jatka­neet kasvuaan. Tulon­si­ir­rot eivät tasaa tulo­ero­ja enää lainkaan niin hyvin kuin ennen.  Tämä ei suurim­mal­ta osaltaan johdu etu­jen heikken­e­mis­es­tä – merkit­tävää vaiku­tus­ta on ollut lähin­nä työt­tömien putoamisel­la ansiosi­don­naiselta perus­tur­valle – vaan työt­tömyy­den vähen­e­mis­es­tä. Tulon­si­ir­to­ja tarvi­taan nyt vähem­män. Tässä käyrässä rikkaiden rikas­tu­mi­nen näkyy. Vero­tuk­sen vähenevä pro­gres­si­ivi­su­us näkyy siinä, että käytet­tävis­sä ole­vien tulo­jen jakau­tu­mista kuvaa­va käyrä lähe­nee brut­to­tu­lo­jen käyrää.

Lapsiperheiden köyhyys tekee köyhyydestä periytyvää

Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta on pois­tanut absolu­ut­tisen köy­hyy­den riskin luku­un otta­mat­ta niitä, joil­la on ongelmia elämän­hallinnan tai ter­vey­den kohdal­la. Suh­teel­liset tulo­erot ovat kuitenkin kas­va­neet. Yhteiskun­nan homogeenisu­u­den vähen­e­m­i­nen tietää monia ikäviä asioista. Kun mon­et koke­vat, etteivät yhteiskun­nan pelisään­nöt kohtel­e­vat heitä epäreilusti, ei ole kaukana aja­tus, ettei hei­dän tarvitse kun­nioit­taa epäreilu­ja pelisään­töjä. Sosi­aalisen pääo­man hupen­e­m­i­nen lisää rikol­lisu­ut­ta ja pakot­taa varautu­maan kaiken­laiseen kieroiluun.

Ikäv­in­tä on lap­siköy­hyys. Löysim­män köy­hyyskri­teerin mukaan (60 % medi­aan­i­t­u­losta) lap­sista kuu­luu köy­hi­in per­heisi­in YY %. Vaikkei köy­hyys yleen­sä enää ilmene nälkää näkev­inä lapsi­na lapsi­na, tarkoit­taa se kuitenkin, että osa lap­sista syr­jäy­tyy ikä­tove­r­ien­sa seuras­ta. Syr­jäy­tymi­nen jo lapse­na köy­hien alakult­tuuri­in tekee köy­hyy­destä periy­tyvää. Tämä merk­it­see myös huo­mat­tavaa henkisten voimavaro­jen haaskausta.

Nap­pu­laikäis­ten jalka­pal­lo on hyvä ja hal­pa har­ras­tus, mut­ta kun ikää kart­tuu, seu­ro­jen lisenssi­mak­sut nou­se­vat. Usein tässä vai­heessa köy­histä per­heistä tule­vat jät­tävät lajin. Helsin­gin kaupun­gin sosi­aalivi­ras­to näyt­tää otta­neen tavak­seen mak­saa pien­i­t­u­lois­t­en per­hei­den las­ten pelaa­ja­mak­su­ja. Tästä kiitos ja kumar­rus Helsingille. Valitet­tavasti samaa käytän­töä ei nou­date­ta koko maas­sa. Halu­aisin toimeen­tu­lotuen normi­in las­ten har­ras­tuski­in­tiön, jos­ta kun­nan olisi velvol­lisu­us mak­saa kuit­te­ja vas­taan tämänkaltaisia harrastusmenoja.

Jälkeen jäänyt perusturva

Suuri syy suh­teel­lisen köy­hyy­den lisään­tymiseen on perus­tur­van jäl­keen­jääneisyy­dessä. Työ­markki­natu­ki on jäänyt vuodes­ta 1990 yli 30 pros­ent­tia jäl­keen yleis­es­tä ansio­ta­sos­ta. Perus­tur­va on hin­tain­dek­sil­lä mitat­tuna säi­lyt­tänyt ostovoimansa, mut­ta se ei ole seu­ran­nut yleistä elin­ta­son nousua, ei edes ansio­ta­son nousua. Alim­man kymmenek­sen ansio­ta­so on nous­sut 13 pros­ent­tia, mut­ta t5ämän joukon sisäl­lä työ­markki­nat­uel­la ole­vien ansio­ta­so ei ole nous­sut lainkaan.

---

[1] Yhden aikuisen koti­taloudessa on yksi kulu­tusyk­sikkö. Jokainen lisäaikuinen tai 14 vuot­ta täyt­tänyt lap­si tuo koti­talouteen 0,5 kulu­tusyk­sikköä lisää. Jokainen alle 14-vuo­tias lap­si tuo 0,3 kulu­tusyk­sikköä lisää. Per­he, joka koos­t­uu isästä ja äidis­tä ja lap­sista, joiden iät ovat 7, 12 ja 15 vuot­ta on siis 2,6 kulutusyksikköä.

================================

Tämä artikke­li on osaa luon­nos­ta kir­jak­si, jon­ka aion julka­ista SATA-komitean työn poh­jal­ta. Nämä artikke­lit eivät ole lähel­läkään lop­ullista tek­stiä, vaan olen koon­nut niihin vas­ta suo­rasanaiseen muo­toon kir­joitet­tua mate­ri­aalia. Toivon luk­i­joil­ta asi­a­sisältöön liit­tyviä kom­ment­te­ja, joi­ta tulen käyt­tämään (kor­vauk­set­ta) kir­jas­sa. Kos­ka tek­sti on hioma­ton­ta, stilis­tisiä kom­ment­te­ja ei kan­na­ta esit­tää, mut­ta jos tek­stiä on joil­takin paikoin vaikea ymmärtää, siitä toivon mainittavan.