Hoidokeista asiakkaita

Viimeaikaiset tiedot van­hus­ten kaltoinko­htelus­ta jois­sakin van­hus­ten­hoito­laitok­sis­sa ker­to­vat lähin­nä siitä, miten voi käy­dä, kun asi­akas ei saa valita.

Tois­tan, mitä olen ehdot­tanut ennenkin. Aiem­paan artikke­li­in pääset tästä.

Min­is­ter­inä annoin van­hus­ten­hoidon laa­tusu­osi­tuk­set. Puhet­ta oli, että jos kun­nat eivät paran­na menoaan, suosi­tuk­set muut­tuvat ase­tuk­sek­si. Nyt voisi olla sen aika, mut­ta en silti ryhty­isi nor­mit­ta­maan van­hus­ten­hoitoa. Nyky­isin laitoshoitoon pääsee vain niin huonokun­toisia van­huk­sia, etteivät laa­tusu­osi­tusten henkilöstönor­mit oikein riitä. Niiden kiristämi­nen taas olisi epä­tarkoituk­sen­mukaista, kos­ka kaikissa kun­nis­sa laitok­si­in otet­ta­vat van­huk­set eivät ole yhtä vaikeahoitoisia.

Val­tion pitäisi ottaa selvästi suurem­pi taloudelli­nen vas­tuu van­hus­ten­hoi­dos­ta. Val­tio mak­saa kun­tien val­tiono­su­usker­toimis­sa sinän­sä van­husvoit­toisille kun­nille rahaa ja paljon, mut­ta tämä menee ohi kohteen. Lasken­nal­liset val­tiono­su­udet perus­tu­vat vain ikään eivätkä kat­soa kun­toa. Van­huk­selle tulisi tehdä toim­intakyvyn arvio ja val­tion mak­su­o­su­us pitäisi määrätä tämän perus­teel­la eikä iän. Vain pieni määrä ikäih­mi­sistä tarvit­see raskas­ta hoitoa, mut­ta he ovatkin sit­ten sitä kalli­impia. Jotkut kun­nat eivät ker­takaikkises­ti selviä suures­ta määrästä vaikea­hoitoisia vanhuksia.

Tuo­ta rahaa ei pitäisi antaa kun­nalle vaan hoitosetelinä van­huk­selle itselleen. Van­hus tai hänen omaisen­sa val­it­si­si­vat hoito­laitok­sen tai kehit­täi­sivät hoitokon­septin itse, esimerkik­si omaishoitona. Tar­jon­talähtöi­nen hoito muut­tuisi kysyn­tälähtöisek­si. Huonos­ti poti­lai­ta kohtel­e­va hoito­laitos tuskin tulisi ole­maan kovin suosittu.