Oppikirjapeli

Kus­tan­nu­sosakey­htiö Tam­mi panee pihalle kol­man­nek­sen henkilökun­nas­taan. Suure­na syynä tähän on se, että koulut ovat alka­neet säästää oppikir­ja­menois­saan ja kier­rät­tävät kir­jo­ja. Niin­pä Pikku Liisa saa luet­tavak­seen Kallen edel­lisenä vuona alle­vi­ivaa­man ja töhrimän kir­jan, jos­ta puut­tuu pari sivua.

Paljonko kansan­talous säästää resursse­ja, kun kir­jaa kier­rätetään? Euron tai kak­si. Ei kir­jan painami­nen sen kalli­im­paa ole kuin Ilta Sanomien painami­nen. Koulun kuitenkin kan­nat­taa kier­rät­tää kir­jo­ja vält­tyäk­seen mak­samas­ta kus­tan­ta­molle oppikir­ja­ma­te­ri­aalin tuot­tamis­es­ta. Kir­jan hin­nas­ta ehkä viisi pros­ent­tia on pain­okus­tan­nuk­sia ja 95 pros­ent­tia kor­vaus­ta sisäl­lön tuot­tamis­es­ta. Niin­pä kus­tan­ta­mot toisaal­ta yrit­tävät tehdä kir­joi­hin joka vuosi sen ver­ran muu­tok­sia, ettei van­ho­ja kir­jo­ja voi vai­vat­ta käyt­tää. Tämä peli ei joh­da järkevään käyt­täy­tymiseen. Voisim­meko kuvitel­la toisen­laiset säännöt?

Toki voitaisi­in säätää, että koulut mak­sa­vat kus­tan­ta­molle sisäl­löstä sen mukaan, kuin­ka moni oppi­las käyt­tää kyseisen kus­tan­ta­mon kir­jaa opiskelus­saan. Mak­sa­ja voisi olla myös val­tio, joka kil­pailut­taisi kir­jat, mut­ta hyväksy­isi siis usei­ta kil­paile­via kir­jo­ja.  Täl­lä mak­sul­la peit­et­täisi­in oppikir­ja­ma­te­ri­aalin tuot­tamisen kus­tan­nus ja sen “ensim­mäisen” kir­jan­pain­okus­tan­nuk­set. Itse kir­jat myytäisi­in kouluille kir­jan painamisen hin­nal­la, siis noin eurol­la tai kahdel­la. Koulu voi edelleen käyt­tää van­ho­ja alle­vi­ivat­tu­ja kir­jo­ja, jos se halu­aa säästää sen euron. Tuskin käyt­täi­sivät. Luet­tu­jen oppikir­jo­jen oikea paik­ka on koul­u­laisen kir­jahyllyssä, kos­ka niistä voi myöhem­min kat­soa, miten asia olikaan.

Kus­tan­ta­mon ei kan­nat­taisi tehdä kir­joi­hin kos­meet­tisia muu­tok­sia, kos­ka sen kannal­ta on aivan sama, kier­rät­tävätkö koulut kir­jo­ja vai osta­vatko uusia. Ajan tasal­la ne kan­nat­taa kuitenkin pitää, jot­ta kil­pail­i­jan nykyaikaisem­pi vai­h­toe­hto ei ohit­taisi oman kus­tan­ta­mon kirjaa.