Tunnustan heti, että ymmärrykseni islamismista on suurelta osin peräisin Othan Pamukin kirjasta Lumi; kannattaa muuten lukea. Kirja kertoo syrjäisestä itäturkkilaisesta kylästä ja siellä käytävästä valtataistelusta kommunismia ja islamisteja vastustavasta Atatürkin nimeen vannovasta armeijasta, islamisteja ja armeijaa vastustavaista kommunisteista ja kommunisteja ja armeijaa vastustavista islamisteista. Ja paljosta muusta.
Suurin osa islamilaisista ei ole kovin uskonnollisia; ainakaan lukeneisto ei juuri uskonnollista ole. Olin joskus neljäkymmentä vuotta sitten kesätöissä saksalaisessa säilyketehtaassa, jossa tein töitä yhdessä turkkilaisten kanssa. Nämä olivat kaikki islaminuskoisia, mutta se ei heitä paljon häirinnyt. Joukossa oli kuitenkin yksi tosiuskovainen, Ahmed, joka piti rukoushetken monta kertaa päivässä. Hän oli maanmiestensä raa’an pilkan kohteena.
Uskonnollinen fundamentalismi on mielestä jokseenkin samanlaista uskonnosta riippumatta, mutta islamiin yhdistettynä se on isompi ongelma paitsi siksi, että fundamentalismi islaminuskoisten piirissä saa paljon jalansijaa ja koska se on luonteeltaan niin poliittista.
Islamistit eivät taistele kristittyjä vastaan vaan maallistumista. He ovat ennen kaikkea islamilaisten maiden sisäinen ongelma, koska huomattava osa — yleensä selvä enemmistö kansasta — ei halua alistua heidän määräysvaltaansa. Kiihkouskovaisuuteen uskonnosta riippumatta kuuluu, ettei oman elämän nuhteettomuus riitä, vaan tärkeintä on vahdata myös naapurin nuhteettomuutta, vaikka tämä ei jakaisi samoja arvoja.
Islamistit ovat ennen kaikkea menneisyyteen halajava ja kaikkea modernia vastustava liike. Kouluja käynyt keskiluokka haluaa modernia elämää, eikä halua alistua heidän pakkovaltaansa. Vuosi sitten etiopialaiset joukot tulivat vapauttamaan Mogadishua islamistien vallasta, mutta nyt Somalia on annettu näiden hallintaan, vaikka suurin osa väestä ei kai sitä halua.
Islamistit ovat kaapanneet määräysvaltaansa yhä uusia maita. Hyvin ratkaisevaa kamppailua käydään par’aikaa Turkin tulevaisuudesta, jossa islamilainen puolue on poikkeuksellisesti menestynyt rehellisissä vaaleissa. Vaarassa on myös Pakistan.
Pamuk kuvaa kavahduttavasti koraanikoulujen kirkassilmäisiä kasvatteja ja sitä, kuinka islamistit voittavat jalansijaa keskellä köyhien toivottomuutta.
Eräs tuttu kertoi minulle lennosta Riadista Frankfurtiin. Lennon kuluessa koneen vessaan virtasi hunnutettuja naisia ja vessasta ulos tuli modernisti farkkuihin ja tiukkoihin puseroihin pukeutuneita aivan länsimaisen näköisiä naisia. Monen hartaan islamilaisen hartaus on ulkoa päin pakotettua. Näin myös Teheranin nuorison keskuudessa. Teheranissa melkein kaikki nuorisokulttuuriin kuuluva on kiellettyä, mutta melkein mitä tahansa kaupungista kuitenkin löytyy.
Islamismi on lähestynyt viime aikoina arabinationalismia, joka vielä 1990-luvulla oli aivan eri asia. Saddam oli länsimaita vihaava arabinationalisti, mutta ei islamisti. Ajatus, että hän olisi ollut vastuussa Al Qaidan teoista, oli varsin yhtä mielikuvituksellinen kuin ajatus Kristillisdemokraattien ja kommunistien liittoumasta. Länsimaiden aseilla nämäkin kaksi suuntausta saadaan yhtymään. Irak oli alueen länsimaisin valtio, jossa naisten koulutus oli parhaiten järjestetty, mutta kyllä se pian luisuu islamistien käsiin.
Pasuk kuvaa myös islamistien katkeruutta kristityn maailman vaurautta ja menestystä kohtaan. Tämä kateus on yhtenä pontimena islamilaisten vihaan länttä kohtaan. Loukatun ylpeyden paikkaamisesta on kyse, kun Iran julistaa pyrkivänsä suurvallaksi suurvaltojen joukkoon. Lännessä ei vihata kristillisyyttä vaan maallistumista. Kolonialismin kaudesta on myös jäänyt paljon hampaankoloon.
Kaunainen asenne länttä kohtaan sikiää suurkaupunkien slummeissa niin arabimaissa kuin Länsi-Euroopassa. Suuri työttömien nuorten miesten joukko on aina ollut uhka. Kun miljoonaa ihmistä pidetään toimettomina Gazan avovankilassa, mitä muuta siitä voi si’itä kuin radikalismia? Ennen muinoin siitä päästiin järjestämällä aika-ajoin sopiva sota. Ihmiset, joilla ei ole mitään menetettävää, voivat tehdä mitä hyvänsä.
Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän väestöräjähdys on osa eikä ihan pieni osa tätä ongelmakokonaisuutta.
Minun on vaikea uskoa, että islamilainen fundamentalismi voisi elää pitkään Internetin maailmassa. Se on ennen kaikkea modernisaatiota vastustava liike, joka ei lopulta voi kuin hävitä taisteluaan. Pidän sitä akanvirtana, joka on syntynyt, kun syrjäinen maaseutu on tempautunut nopeasti suoraan keskiajalta nykyaikaan. Slummeissa kehittyvä, enemmän rodullinen kuin uskonnollinen kapinahenki on vaarallisempi ilmiö. Slummeja ei pidä synnyttää.
Mutta kuten sanottu, ääri-islamilaisuus ei halua alistaa määräysvaltaansa “meitä” vaan maallistumaan pyrkivät islamilaiset. Kysymys kuuluu, tuleeko meidän auttaa ääri-islamilaisten tyrannisoimia ja onko meillä siihen mitään keinoja. Vastikää Pakistanissa valtaväestön keskuudessa raivoa ääri-islamisteja kohtaan herätti ruoskintavideo, jossa paikallinen sharia-tuomioistuimen määräyksestä ruoskittiin 17-vuotias tyttö. Mitä me voisimme tehdä tällaisen estämiseksi?
Pamuk varoittaa koraanikouluista. Suomessa niitä ei ole, eikä toivottavasti tulekaan.
============================================================
Tähän keskusteluun voivat osallistua vain rekisteröityneet, omalla nimellään kirjoittavat henkilöt ja sellaiset tämän blogin vakituiset nimimerkit, joiden henkilöllisyys on tiedossani. Rekisteröityminen tapahtuu lähettämällä minulle sähköpostiviesti toimivasta sähköpostista. (osmo@soininvaara.fi) Viestiin tulee liittää kirjoittajan nimiin rekisteröity puhelinnumero. Jos numero on salainen tai puhelinta ei lainkaan ole, voi tietysti yrittää keksiä jonkin toisen tavan vakuuttaa minut henkilönsä olemassaolosta.