Kuka hoitaa vanhukset ja missä?

 Kolum­ni Lääkärilehdessä

Ihanteel­lises­sa maail­mas­sa eläkeikäiset asu­vat tutus­sa ympäristössä lähel­lä lap­si­aan ja las­ten­lap­si­aan. Virkeät iso­van­hem­mat osal­lis­tu­vat las­ten­las­ten­sa hoitoon ja lapset ja lapsen­lapset aut­ta­vat van­hus­ta toim­intakyvyn alennuttua. 

 

Todel­lisu­udessa kaik­ki ei mene näin onnel­lis­es­ti. Muut­toli­ike heit­tää lapset eri paikkakun­nalle, las­ten työki­ireet särkevät sukupolvien välisen luon­nol­lisen kanssakäymisen mallin, eikä kaikil­la ole lap­sia eikä lapsen­lap­sia. Kenen pitäisi epätäy­del­lisessä maail­mas­samme hoitaa van­huk­set? Ei pidä tar­rautua yhteen ain­oaan malli­in. Ihmiset ja elämän­ti­lanteet ovat erilaisia.

 

Moni van­hus on jäänyt maaseudulle las­ten muutet­tua kaupunkei­hin. Pitäisikö hei­dän muut­taa las­ten­sa perässä kaupunki­in vai jäädä tut­tui­hin ympyröi­hin.? Tämän jokainen ratkaiskoon kohdal­laan, kuten parhaak­si näkee. Tosin laitoshoitoon joutunut ei voi vai­h­taa kotikun­taansa. Vas­taan­ot­ta­va kun­ta ei halua ottaa hän­tä hoidet­tavak­seen, eikä lähet­tävä kun­ta anna mak­susi­toumus­ta. Hal­li­tu­so­hjel­man mukaan hal­li­tus tur­vaa myös laitoshoi­dos­sa oleville muut­to-oikeu­den.  Odotan mie­lenki­in­nol­la, miten.

 

Jos maaseudun van­huk­set siir­tyvät suurin joukoin kaupunkei­hin, merk­it­see se suo­neniskua noiden kun­tien paikallistaloudelle. Hoita­jat lähtevät van­hus­ten mukana ja ker­ran­nais­vaiku­tusten kaut­ta heikke­nee moni paikalli­nen palvelu. 

 

Mon­et britit muut­ta­vat eläkepäivikseen pait­si Mal­talle ja Por­tu­gali­in myös Etelä-Englan­nin ran­nikkokaupunkei­hin, jot­ka ovat erikois­tuneet eläkeläis­ten palvelui­hin siinä mis­sä jokin toinen kun­ta teräs­te­ol­lisu­u­teen. Tuhan­sia suo­ma­laisia viet­tää eläkepäiviään Espan­jas­sa, mut­ta vain rajus­ta väestöka­dos­ta kär­sivä Ris­ti­järvi hark­it­see erikois­tu­mista seniorikunnaksi. 

 

Sotain­va­li­di­en hoito oli mah­dol­lista keskit­tää, kos­ka val­tio mak­soi sotien­sa jälk­i­laskut, mut­ta seniorikun­naksi ei voi erikois­tua, kos­ka samal­la saa mak­set­tavak­seen senior­ien hoidon. Suomen val­tio on tehnyt Espan­jan kanssa sopimuk­sen, jon­ka mukaan suo­ma­laiseläkeläiset eivät mak­sa vero­jaan Suomeen, mut­ta Suomen val­tio mak­saa hei­dän ”ilmaisen” ter­vey­den­huolton­sa Espan­jas­sa. Olisi mie­lenki­in­toista tietää, kuka on min­is­ter­inä pan­nut nimen­sä näin nerokkaaseen sopimukseen.

 

Val­tio ei tuk­isi Han­koa yhtä avokä­tis­es­ti kuin Espan­jaa, jos Han­ko erikois­tu­isi Etelä-Englan­nin kaupunkien tavoin ikäih­mis­ten kaupungik­si. Eikö kun­nan erikois­tu­mista van­hus­palvelui­hin voisi suosia Suomes­sakin? Tämä voisi olla sekä toimi­va että taloudel­lis­es­ti edulli­nen ratkaisu. Kos­ka tiedän, mitä tähän san­o­taan, sanon sen itse: kaik­ki eivät halu­aisi viet­tää eläkepäiviään Hang­os­sa. Riit­tääkin, että moni haluaisi. 

 

Lähiomainen on ilman oppi­ar­vo­jakin kelvolli­nen aut­ta­maan van­hus­ta, mut­ta lähiomaisen puuttues­sa tarvi­taan ter­vey­den­huol­lon tai sosi­aalialan ammat­ti­lainen. Kos­ka koulute­tu­ista aut­ta­jista tulee ole­maan kova pula, pitäisi miet­tiä, olisiko muitakin henkilöresursse­ja käytet­tävis­sä. Hoitoalan koulu­tus­ta ei tarvi­ta siihen, että käy van­huk­sen puoles­ta kau­pas­sa. Kaup­pi­askin osaa sen. Huoltoy­htiön siivoo­ja voisi rapuin lisäk­si imuroi­da myös van­huk­sen kodin. Apteek­ista voitaisi­in tehdä lääke­huoltoon liit­tyviä kotikäyntejä.

 

Helsingis­sä joukko saman­mielisiä tut­ta­viani puuhaa yhteistä ker­rostaloa, kos­ka ystävä naa­pu­ri­na on sosi­aalis­es­ti toimi­vampi ratkaisu kuin raken­nus­li­ik­keen val­it­se­ma. Eikö samaa peri­aatet­ta voisi soveltaa palve­lu­talois­sa? Palve­lu­ta­lo on hyvä paik­ka van­hu­u­den viet­toon, mut­ta vielä parem­min rin­nakkaise­lo toimisi, jos naa­pureil­la olisi jotain yhteistä keskenään.  Mitä kollek­ti­ivisem­paa asum­i­nen palve­lu­talos­sa on, sitä merkit­täväm­pää on, että asukkaat saa­vat vali­ta seu­ransa. Ammat­ti­aut­ta­jien palvelu­jakin tarvit­taisi­in vähem­män ystävien aut­taes­sa luon­tev­asti toinen toisi­aan. Ei sovi kaikille, mut­ta sopii joillekin.