Jos ilmastonmuutos otettaisiin vakavasti, pääkaupunkiseutu rakennettaisiin kokonaan raideliikenteen varaan. Uusia asuntoja ja toimistoja ei saisi rakentaa 600 metriä kauemmaksi asemasta.
Loppuisiko maa? Ei loppuisi, vaan ratoja rakennettaisiin PALJON lisää.
Loppuisivatko rahat? Eivät. Ratojen rakentaminen ei ole sen kalliimpaa kuin rakentaa moottoriteitä ja parkkitaloja. Histan rakentaminen ilman rataa esimerkiksi johtaa siihen, että Tarvontietä on levennettävä. Rata olisi halvempi.
Kuka sen maksaisi? Maanomistaja. Kun ei saisi rakentaa, ellei ole rataa, maanomistajalle tulisi motivaatio saattaa tonttinsa rakennuskelpoiseksi. Ilman rataa maa on arvoton, vasta rata tekee siitä arvokkaan.
Jos Helsingin seudulle rakennetaan 13 000 keskimäärin 90 neliön asuntoa vuodessa, merkitsee se noin 1,2 miljoonan kerrosneliömetrin rakentamista vuosittain. Jos rakennusoikeuden arvo on keskimäärin vaikkapa vain 200 euroa neliöltä, syntyy tästä runsaan 200 miljoonan euron tulovirta, joka menee erilaisten maanomistajaperikuntien taskuun; valtiokin näyttää mielellään rahastavan tästä kyllä jotain itselleen. Jos rata olisi rakennusoikeuden ehto, maanomistajan kannattaisi maksaa 100 euroa neliöltä radasta. Vielä jäisi jotain itsellekin. Muussa tapauksessa tontti olisi rakennuskiellossa. Tästä seuraisi sadan miljoonan euron rahavirta. Sillä rahalla raideverkkoa laajentaisi niin paljon, että 13 000 asunnon rakentaminen vuodessa olisi mahdollista. Riittäisi, että vuotta kohden valmistuisi kaksi metropysäkkiä tai viisi pikaratikan pysäkkiä.
Tulisiko asunnoista kalliimpia? Ei tulisi, koska ne myydään joka tapauksessa eniten tarjoavalle. Jos taataan – ja siihen kyllä keinot löytyvät – että asuntotuotanto pysyy suunnitellulla tasolla, markkinahinta ei siitä nousisi.
Jos tähän periaatteeseen halutaan lievennystä, voidaan sallia myös hajarakentaminen kumipyöräliikenteen varaan, mutta silloin rakennusmaamaksu voisi olla vaikkapa 400 euroa neliöltä.
Tämä ajatus koski siis vain Helsingin seutua. Muu maa tehköön kuten parhaaksi näkee.